keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Millaisen joulun toivon lapsilleni

Sain haasteen ihanan Papatiti-blogin Ninniltä. Hän aloitti tämän haasteen, jossa kertoa millaisen joulun kukanenkin haluaisi lapselleen/lapsilleen tarjota. 

Meidän tytöt on vielä pieniä, mutta Helmi muistaa viime joululta ainakin sen kun joulupukki kävi ja hän sai muutaman lahjan. Hän muistaa myös joulun leipomiset, kuvien katsominen on auttanut muistelussa. Näin joulun alla varmasti nytkin leivotaan torttuja ja pipareita, Liljakin saa osallistua kunhan ei pistele taikinaa poskeen liikaa. Se tuoksu joka noista joululeivonnaisista lähtee on niin hurmaava! (Jos ei pala pohjaan, niinkin joskus saattaa käydä...)

Ensi jouluna me hieman poiketaan perinteistä, ollaan menossa Ylläkselle melkein viikoksi ja siellä ei itsellä tarvitse stressata jouluruokien laitosta vaan kaikki on valmiina. Aika huikeaa. Myös jotain ohjelmaa siellä on järjestetty mutta siitä ehkä myöhemmin. 

Tuntuu hieman oudolta tuo ettei vietetä joulua samalla periaatteella kuin jo vuosien ajan, mutta myös kutkuttavasti jännittää kun on ihan uusi kokemus meille tuollaisesta joulusta. Kerkeäähän niitä perinteisiä jouluja vielä viettää. 

Mutta siis joo, millaisen joulun toivon lapsilleni? Toivon lämpöistä tunnelmaa, paljon lunta ja iloisia hetkiä. Kokoajan ei tarvitse olla toimintaa, voi myös hiljentyä ja rauhoittua ja haaveilen jopa josko Helmin kanssa onnistaisi käydä kauneimmissa joululauluissa. En tiedä, ehkä vuoden tai parin päästä kuitenkin? 

Koitetaan opettaa lapsille ettei ne lahjat ole pääasia, vaan se yhdessäolo ja vuosien päästä ymmärryksen kasvaessa kerrotaan myös miksi joulua Suomessa ja muualla maailmassa oikeastaan vietetäänkään. Meille tuli lelukuvasto kotiin, sitä Helmi on nyt innokkaasti selaillut mutta ei osaa vielä oikein vaatia sieltä mitään, onneksi. Olen ostanut jo kaksi lahjaa, toinen lahja on käytetyt Brion nukenrattaat jotka ei kyllä paljoa uudelle häviä. Hintakin oli vain 15 euroa, kaupassa huomasin juuri samat rattaat maksavan noin 60 e. Lahja voi siis ihan hyvin olla myös kierrätetty jos on hyväkuntoinen ja toimiva. 


Kuva ei ole oikein jouluinen, mutta toisaalta luonto on nyt lähes samannäköinen koska lunta ei vielä hirveästi ole täällä satanut. Olen tässä miettinyt että olisi ihanaa kun joku ammattilainen ottaisi tytöistä kuvat joulukortteja varten, mutta katsotaan.

Tämä oli kiva haaste, kiitos vaan Ninni! Haastan tähän seuraavat blogit:





Haasteen ohjeet:

- Kirjoita postaus, jossa kuvailet joulua jollaisen toivot lastesi saavan. 
- Mainitse Papatiti-blogi haasteen aloittajana. 
- Lähetä haaste eteenpäin haluamillesi bloggaajille. 





10 kommenttia:

  1. Kiitos kun otit haasteen vastaan! <3

    Vau, joulu ylläksellä! Teillä varmaan ainakin toteutuu toive lumesta. :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos haasteesta ja vastaan siihen nyt tässä.
    Mehän ei vietetä joulua ollenkaan, mutta toivon silti tämän loma-ajan olevan rentouttava, sisältävän paljon yhdessä oloa perheen kesken, hyviä elokuvia ja paljon hyvää ruokaa.
    Samoja juttuja arvostan siis kuin sinäkin.

    VastaaPoista
  3. Varmasti ihanaa päästä valmiille. Voi vaan keskittyä rentoiluun ja yhdessä olemiseen. 💖

    VastaaPoista
  4. Kirjotettiin Pikkumiehen kans joulupukille kirje. Pikkumies katto lelulehdestä mitä halus ja merkkas ne kynällä. Sit mä leikkasin kuvat ja laitettiin kirjeeseen teipillä kiinni. Meillä tää Pikkumies taasen haluis jo vaikka mitä. Jännä nähä miten se reagoi ku joulupukki tulee eka kertaa kotiin. Mukavaa joulua teille sinne lomanviettopaikkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmikin tykkää katsella lelukuvastoja, mutta ei vielä (onneksi) hirveänä ole vailla sieltä :D

      Poista