perjantai 27. syyskuuta 2019

Mitä mulle kuuluu?

Terve. Olen taukoillut muutaman kuukauden. Blogi on ollut monesti mielessä, mutta en ole saanut aikaiseksi kirjoittaa kunnolla. Jotain luonnoksia on, mutta ei oikein julkaisukelpoista. Tässä tulee nyt tällaista perjantaista tajunnanvirtaa.

Keväällä maalattiin talomme mieluisen väriseksi (kirjoitan siitä ensi kerralla), ja kesän aikana ollaan tehty muutakin remppaa. Yhtenä kesäpäivänä kävin anopin ja lasten kanssa Haaparannassa ja tietty Ikeassa. Mitäs siellä kassojen läheisyydessä huomasinkaan... Vaaleaa laminaattia ihan hävyttömän halvalla. Ei tietenkään mieleen tullut että kuinka laadukasta se sitten onkaan, kunhan vain on vaaleaa. Oli siinä kova homma saada ne paketit mahtumaan autoon mutta selvittiin! Ja kotona kuulin että vielä olisi pitänyt pari pakettia ostaa. No onneksi saatiin ne sitten muuta kautta. Kaikkien huoneiden lattioita ei raskittu heti laittaa uusiksi, mutta olohuoneessa on nyt uusi lattia. On se osoittautunut ainakin tällä käyttökokemuksella hyväksi. Tosin vähän harmitti repiä sellaista selvästi kallista saksalaista, paksumpaa laminaattia pois... Mutta kun väri ei miellyttänyt. Go with the flow.

Loppukeväästä aloitin kesäyliopistossa kasvatustieteen perusopinnot. Sinnekin ilmottauduin ihan sen hetkisen fiiliksen mukaan, tai siis uskalsin vihdoin. Olen aiemmin vähän miettinyt, onko minusta siihen. Aika hassua ajatella noin, miksei olisi? Ehkä viimeisimmän vahvistuksen uskallukseen sain työterveyspsykologilta, ne pari käyntiä hänen luonaan olivat oikein antoisia. Jännitin myös sitä, hyppäänkö nyt sellaiseen porukkaan jossa en koe olevani välttämättä vahvoilla (akateeminen). Tuokin on aika hassusti ajateltu, mutta onhan ihmisillä tiettyjä ennakkoluuloja sekä käsityksiä. Mitä vielä, meillä on tosi mukava porukka. Löysin ystävänkin. Nyt olen saanut jo kolmesta kurssista hyväksytyn suorituksen, ja eteenpäin mennään. Olen nyt ilmottautunut myös aineopintoihin. Jossain vaiheessa haluaisin tutkinto-opiskelijaksi, mutta päivä kerrallaan tässä mennään.

Jäin heti kesäloman jälkeen töistäni opintovapaalle. Paras päätös vuosiin. Joka päivä olen kiitollinen tästä ajasta, kun saan opiskella rauhassa omaan tahtiin ja vain haahuilla mieluisten tekemisten parissa. Kiitos kiitos kiitos. Ei tämä ole ilotulitusta rahallisesti, mutta kyllä sitä aina pärjää. Saattaa kuulostaa jopa ylimieliseltä, mutta olen aina keksinyt keinot. Nyt kun oikein ajatuksella pohtii tuota edellistä lausetta, huomaa että niin se vain on mennyt. Kävin työpaikalla tällä viikolla. Oli ihana nähdä työkavereita, mutta itse työhön ei ole ainakaan vielä ikävä.

Minulta on kysytty, olenko kokonaan lopettanut blogin pitämisen, myös viestejä on tullut milloin kirjoitan taas. En ole lopettanut, kirjoitan fiiliksen mukaan.


Onpa vapauttavaa tämä kirjoittaminen pitkästä aikaa. Kiitos kun luet.