maanantai 17. helmikuuta 2020

Ilon ohuet viipaleet

"Lueskelin äsken parin viikon takaista Me naiset-lehteä saunan lauteilla (kuten tapanani on). Siinä oli tosi hyvä juttu siitä, kuinka jokaisen tulisi viettää enemmän aikaa pelkästään itsensä seurassa. Samaistuin juttuun täysin. 

Aikoinaan kun asuin yksin, nautin siitä ajasta. Minulle ei tullut mieleen että onpa yksinäistä, pääsinhän halutessani vaikka kyläilemään ystävien luona. Olen aina tykännyt siitä että saa rauhassa esimerkiksi lueskella, olla vaan. Nykyisin tietysti nautin tästä perheen kesken vietetystä ajasta, mutta silloin tällöin mieli matkaa niihin "yksinäisiin" hetkiin. Minä onneksi saan välillä omia hetkiä jolloin pääsen vaikka harrastuksiin, kiitos mieheni. 

Tänä syksynä kun palasin työelämään ja uuteen työpaikkaan, pääsin mukaan mahtavaan työyhteisöön ja olen saanut uusia ystäviä. On siellä tukena ja turvana myös rakas kummitätini. On mukava kuulua porukkaan, sitä kaipasi kotiäitivuosina. Silti se hetki päivästä on ihan paras, kun illalla (tai usein melko lähellä yötä) olen yksin valveilla ja saan tehdä omia juttujani ja keskittyä vain olemaan minä. 

Olen jo lapsena tykännyt yksin vaellella lähimetsissä pitkiäkin aikoja, taisi minulla joku mielikuvituskaveri olla mukana. Me asuttiin paikassa jossa ei naapureita liiemmin ollut, jos halusi kaverin luokse kylään piti vanhemmilla kuskata. 

Yksinolo on minulle luontevaa. Tiedän, me kaikki ollaan erilaisia mutta minun on silti välillä vaikea ymmärtää ihmisiä, jotka haluavat koko ajan ihmisiä lähelleen. Itse olen myös sellainen, että vaikeatkin kriisit haluan ainakin aluksi selvittää pelkästään yksin. 


Tunnistaako muut itsessään sisäistä lonely wolfia?"

Yllä olevan tekstin löysin tekstiluonnoksistani vuodelta 2016, enkä ole sitä tietääkseni jostakin syystä julkaissut. Miksihän tuo teksti jäi pöytälaatikkoon? Rehellistä puhetta siitä millainen olen aiemminkin ollut, tietyllä tapaa tosi sosiaalinen mutta myös introvertti. Nyt kun minulla on ollut aikaa ajatella paljon enemmän, olen saanut ajatuksia järjestykseen ja monta muutakin asiaa parempaan suuntaan. Selkeästi kuormituin aiemmin liiallisesta sosiaalisuudesta, ja se saattoi näkyä joskus mm. ylikierroksilla olemisena enkä osannut aina käsitellä kuormittumista. Tottakai samat puolet minussa edelleen ovat, mutta osaan säädellä (ja säästellä) itseäni paremmin. Itsetutkiskelu ei tosiaan tee kenellekään pahaa, päinvastoin. Tunnen itseni koko ajan paremmin ja tiedän, mikä tuottaa iloa ja mikä ei. 



Mukavaa viikkoa!