Synnytyskertomus vol. 2

Tässä yhdellä kädellä kirjoittelen, vauva rinnalla. Päästiin jo maanantaina kotiin pienokaisen kanssa, ja täällä tutustellaan uuteen perheenjäseneen. Ajattelin kirjoitella synnytyskertomusta talteen nyt kun se on vielä tuoreessa muistissa.

Torstain ja perjantain välisenä yönä alkoi tuntua n. klo 2 aikoihin sellaisia tuntemuksia joita en ollut aiemmin tuntenut. Luonnolliset supparit siis erosi keinotekoisista, ja vain niistähän minulla oli käynnistyksen myötä kokemusta. Niitä tuli n.15 min välein, välillä tiheämminkin ja laittelin äitille viestiä että saa lähteä ajamaan (Helmin hoitajaksi) kun tulee kauempaa. Noh mami saapui n. kuudelta, ja itsekin konkoilin ylös sängystä. Kas kummaa, supistukset laantuivat. Kyllä oli pettynyt fiilis. Siinä sitten lähdettiin leikkipuistoon kävellen josko alkaisivat uudelleen, mutta ei. Jokunen suppari vielä ilmaantui illan aikana mutta eipä muuta. No seuraavana yönä taas tapahtui, ehkä hieman kovempia oli jo ne. Aamulla tuntui jo siltä että nyt voisi käydä näytillä vaikka epäilinkin että passittavat vielä kotiin. Verenpaine huiteli n. 160/100 joten senkin vuoksi mentiin näytille. Päästiin perille ja tutkittiin, 4 cm auki. Pääsin saliin, olin ihan että jes! Kalvojen puhkaisuun siis. Alkoi jännittämään, oli jo vahva fiilis että kyllä meillä tänään on jo uusi perheenjäsen kainalossa. 

Pistettiin antibioottitippa kun minulla oli se streptokokki. Supistukset muuttui melko kivuliaiksi pian kalvojen puhkaisun jälkeen, mutta pärjäsin vielä ilman kivun lievitystä. Siitä ne melko nopeaa sitten kipeytyi ja sattui kyllä niiiiiin kovasti, että pyysin kohdunkaulan puudutteen. Ei auttanut, oli yhtä tuskaa! Pyysin epiduraalin ja odottelu tuntui välillä sietämättömältä. Heijasin vain itseäni seisaaltaan, ainoa edes vähän siedettävä asento. Oksennuskin tuli. Viimein ihana vanhempi anestesialääkäri tuli laittamaan epiduraalin, ja tällä kertaa se meni melko helposti (viimeksi selkää ronkittiin 45 min ennenkuin oikea paikka löytyi) ja alkoi auttamaan n. 15 min päästä. Ihana tunne kun kipu vaimeni, ei toki kokonaan loppunut. Tuli vaan melko kova tärinä päälle. Nopeaa eteni avautuminen, ja välillä jo tuntui että ponnistuttaa. Välillä kokeiltiin, mutta ei ollut ihan vielä valmis. Viimein koitti sen aika, ja se oli ohi 10 minuutissa. 

Synnytyksestä jäi positiiviset fiilikset, ja se kesti vain alle 5 tuntia (laskettuna kalvojen puhkaisusta siis). Kätilöt oli taas todella mukavia, höpöteltiin niitä näitä pitkin päivää ja jälleen ne totesi meille että "ootte te kyllä rauhallisia" :D edes kipeimpinä hetkinä en huutanut, ei tuntunut siltä. Tai no en ainakaan muista että olisin karjunut... 

Nyt harjoitellaan tätä uutta arkea. Mies on kotona tämän viikon ja pitää isyysloman sitten myöhemmin. Helmi on ottanut uuden tulokkaan vaihtelevasti vastaan, tänään ehkä oli hieman hankalampi päivä mutta muuten on mennyt hyvin.