maanantai 21. syyskuuta 2015

Milloin tapahtuu!!



Vähän kärsimätön olo. Milloin tämä vauva syntyy?? No eihän nyt ole edes laskettu aika vielä mennyt (keskiviikkona ois) mutta tuntuu se niin pitkältä ajalta odottaa. Neuvolassa viimeksi laitettiin lähetettä painoarvioon mutta en päässytkään sinne, totesivat vaan että tuskin on kovin iso kun aiempikin lapsi on normipainoinen. Jep, sinne ei niin vain pääsekään. Olisihan se ollut mukava nähdä minkä painoinen masussa suunnilleen asustelee. Noh neuvolantäti tosiaan tänään soitti ja sanoi että eivät ota minua sinne kontrolliin niin koitetaan huomenna aamulla "jouduttaa" synnytystä rajummalla sisätutkimuksella...iiks. Vaan pessimisti ei pety, tuskin tulee mitään tapahtumaan. 

Ei ole minkäänlaisia tuntemuksia, sisko koitti hieroa viikonlopun aikana akupisteitäkin jaloista ja korvanlehdistä että jos se edesauttaisi jotenkin. Kyllähän sellaisia pikku puukoniskuja välillä tuntuu, mutta ei ne ole oikein mitään. Vauva muljuaa välillä ihan mahottomasti, ja välillä täytyy tökkiä masua että heräisi. 

Tasaista arkea täällä elellään, no viikonloppuna käytiin yhden yön reissu siskon luona ja eilen käytiin retkeilemässä Syötteellä olevalla vanhalla myllyllä, jossa paistettiin makkaraa. Ulkoilut kotosalla jääneet vähemmälle kun vieläkin ollaan räkätaudissa ja en jaksa joka päivä täältä yläkerrasta lähteä Helmin kanssa edes alas pihalle kun tuo selkä on niin kipeä ja kävely hankalaa. Helmin kävelykin on nykyään melko joutuisaa niin perässä saa tosiaan juosta. Voi että sitä kaipaa katutasossa olevaa asuntoa. Pääsisi helpommin rattaiden kanssa jne. Ehkä joskus.

Eilen kävin ystävien kanssa katsomassa Kätilön. Oli ihan puhutteleva, täytyisi vaan näköjään tutustua enemmän historiaan kun minulle oli ihan yllätys tietyt jutut elokuvassa. Kyllä se Jokinen osaa ohjata, ja näyttelijäsuoritukset meni myös pääosin nappiin. Sali oli melkein täynnä katsojia. Mukava oli pitkästä aikaa käydä leffassa, alkoi houkutella myös se tuleva Napapiirin sankarit 2 kun näki trailerin :D ykkösosasta tykkäsin, iski meikäläisen huumoriin. 

Nyyh, meidän Emmaljungat lähti äsken uuteen kotiin :( haikeaa. Vaan eipä ne mahdu tänne, tuplarattaat on oltava. Ehkä törmäilen niihin lenkillä, ostajat asui tässä lähistöllä :)




15 kommenttia:

  1. Tsemiä viime metreille ❤️ Tuo napapiirin sankarit 2 on itselläkin ehdoton leffavalinta kunhan ilmestyy elokuvateattereihin ;) Mukavaa alkanutta viikkoa ❤️

    VastaaPoista
  2. Toivotaan, että se huominen tutkimus laittaisi synnytyksen käyttöön. Oothan kuitenkin koittanut jo kaikkia kolmea S:ää? Siivous, sauna ja seksi :D
    T: nainen jonka raskaudet: eka 15 pvää yli ja toka 13 pvää yli :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep jep vai on sielläkin mennyt noin paljon yli, iiik! En usko että nuo ässät oikeen toimii :D

      Poista
  3. Niin on vielä tuoreessa muistissa tuo loppuodotus ja ne viimeiset päivät. :) Valtavasti tsemppiä sinne ja toivotaan että pikkuinen sieltä kohta päättää ulkoistautua.♥

    VastaaPoista
  4. Oii, ihana vatta sulla <3 Tsemiä loppurutistukseen!

    VastaaPoista
  5. Saapa nähdä miten tänään käy! Tsemppiä sulle! Lopussa se kiitos seisoo, kun saat vauvan syliisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neuvolassa todettiin että ainakin jotain edistystä on tapahtunut, jes!

      Poista
  6. Lohdutus siitä painoarviosta, että ei oo kummastaki heittäny ku kilolla... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okeii, näin olen kuullut monelta että eipä ne edes pidä paikkaansa.. :)

      Poista
  7. Voimia sulle odotukseen ja synnytykseen,mulla meni 2vko yli ja piti käynnistää.En halua pelotella mut oli aika kamala kokemus

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti. Käynnistyksestähän mulla onkin jo kokemusta, mutta ei mennyt paljoo yliajalle kun syntyi 40+5.

      Poista
  8. Voi tässähän iskee masuikävä kun tuota kuvaa katsoo! Tsemppiä viimeisille päiville :)

    VastaaPoista