tiistai 15. huhtikuuta 2014

Kuontalon päivitystä

Kävin tänään kampaajalla. En olekaan käynyt 8-9 kuukauteen. Olin vähän kahden vaiheilla, uskallanko raskauden aikana värjätä hiuksia, ja tänne asti sinnittelinkin kun alkoi vähän ärsyttämään juurikasvu ja tukka muutenkin. Tutkistelin (eli googletin...) asiaa ja tulin siihen tulokseen että ei se haittaa jos raskauden aikana yhdesti värjään hiukseni. Jotkuthan tupakoivatkin läpi raskauden, kai se on vaarallisempaa? 

Hair-Ekassa oli opiskelijatarjous. Viimeisen vuoden opiskelija teki kampaamotyöt puoleen hintaan, ja hänelle varasin ajan. Olin jo melko aikaisin odottelemassa, ja viimein minut kutsuttiin tuoliin. Selitin, millaiset halusin, eli mahdollisimman vaaleat. Yleensä, kun kampaamossa sanon noin, aletaan selittämään että ei näistä nyt kovin vaaleita enää saa...tms. Opiskelija kuunteli toiveeni, ja kutsui jonkin muun myös katsomaan tukkaani ja "hyväksymään" päätöksen. näytin myös kuvan, jollaisen otsatukan haluan, ja sanoin myös että pituutta ei saa ottaa paljon pois kuin vain kuivat latvat. Hän sekoitteli sopivan värin, ja sitten alettiin hommiin :D minä lueskelin kaikessa rauhassa lehtiä, välillä hieman huolestuneena vilkaisin päätäni että näyttääpä tummalta...luotin kuitenkin kampaajaan. hän myös kertoi, että laitetaan latvoihin vasta pesupaikalla väriä, koska latvat saattavat imaista väriä enemmän. 

Väri vaikutti päässäni mielestäni melko pitkään, vilkuilin jo vähän kelloa että joko joko. Viimein päästiin pesuhommiin, ja oih mikä ihana hierova tuoli siellä olikaan! Yksi kampaamokäyntien kohokohdista on myös se ihana päänhieronta!

Pesupaikalta päästyä katsoin peilistä että hmmm tummalta näyttää...mutta toki tiesin että kuivana väri vasta näkyy oikein. Alkoi ihanasti kirkastumaan, ja olen kyllä tyytyväinen tähän helmenvaaleaan lopputulokseen. nyt katsottuna latvat voisi olla pikkuisen vaaleammat myös. Otsatukkakin onnistui hyvin. 

Kolme tuntia siinä meni, maksoin käynnistä 80-90 e, ja ostin myös kaksi väriä ylläpitävää kevytväriä, merkiltään Crestol professional color gloss. Ostin sävyt helmenvaalea ja samppanjapinkki. Sillä pinkillä voisi tehdä vaikkapa vapputukan ;)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti