Uusi aika

Aioin olla kokonaan kirjoittamatta tapaus koronasta, ihmiset törmää siihen joka mediassa muutenkin. Mutta kyllähän siitä on pakko puhua, on se niin iso asia koko maailmassa. Itse en kuitenkaan halua lähteä sille tielle että aiheella mässäillään, keskityn faktoihin ja se siitä. Yritän pitää sen luonteelleni ominaisen positiivisen asenteen yllä, enkä halua etsiä tietoa liikaa koska silloin saattaa alkaa tulla liikaa synkkiä ajatuksia. Luulen, että viimeistään kun tämä on ohi jossakin vaiheessa, mielenterveyspalveluissa on ruuhkaa. Useille ihmisille tämä karanteenissa olo on jo nyt todella kova paikka, puhumattakaan siitä jos tilanne jatkuu useita kuukausia. Itsekin olen sosiaalinen ihminen, mutta olen jo vuoden ajan "harjoitellut" yksin oloa ensin etätyön merkeissä, sitten opintovapaalla. Toki silloin sai iltaisin liikkua vapaasti jne. 

Olen tyttöjen kanssa ollut koko maaliskuun kotona, ensin lomailtiin pari viikkoa ja sitten tuli tämä poikkeustilanne. Hiihtoloman toive tytöillä oli päästä kylpylään, ja mehän kerettiin käydä juuri perjantaina 13.päivä Kuusamon Tropiikissa ja sitten iltapäivällä oli se tiedotustilaisuus ja tilanne valkeni laajemmassa skaalassa. Maanantaina selvisi, että Suomi menee kiinni ja oppilaat kotiopetukseen. Tämän postauksen kuvat (lukuun ottamatta ensimmäistä) on otettu kirjastosta jossa kerettiin käydä juuri ennen kuin tuli tieto että nekin suljetaan. Voin vain kuvitella, miten haastavaa koululaisilla ja vanhemmilla nyt on, varsinkin niillä joilla on useampi kouluikäinen lapsi kotona. Siinä on monta seikkaa jotka täytyy ottaa huomioon. Sairauden seurauksista ja lamasta en halua edes aloittaa, paitsi että tottakai sairastuminen huolettaa ja taloudellinen tilanne. Mutta ei mennä asioiden edelle.

Itse olen nauttinut näistä päivistä lasten kanssa kokonaan kotona. Toki on niitä päiviä kun hermo menee mutta kaikesta selviää. Hyvällä ennakoinnilla pääsee jo pitkälle 4- ja 5-vuotiaiden kanssa, ja olenkin aina aamuisin mielessäni päättänyt millaista ohjattua tekemistä kulloinkin on. Askartelua eri päivänä, luontoretki toisena. Ulkoilua tietenkin joka päivä ja välillä niin, että tytöt menee pihalle ja minä jään siivoamaan. Toisillehan tämä on aivan arkea, siis olla koko ajan kotona lasten kanssa. Mutta nyt kun harrastuksetkin on peruttu, voi se tuntua oudolta. 

Toisaalta tämä uusi aika luo myös mahdollisuuksia. Tuo ehkä perheitä yhteen erilailla, kun touhutaan yhdessä. Toivottavasti mahdollisimman monessa perheessä mentäisiin luontoon! Sieltä saa niin paljon virtaa. Meillä ei älylaitteet niin paljoa vielä kiinnosta lapsia, mutta me vanhemmat kyllä voitaisiin somea ja muuta vähentää. Olen jo itse siihen kiinnittänyt huomiota, mutta parannettavaa on vielä. Nyt on tullut enemmän luettua kirjoja ja pelailtua lautapelejä, ihanaa kun tytökin jo osaa pelata esim. Inkan aarretta! Kohta saan varmaan kaverin myös Trivial Pursuitiin! :D Ehkei sentään vielä vuosiin. Kummasti sitä vaan kaipaa nyt ystävien seuraa, jokin peli-ilta olisi kiva joskus. En ole kylilläkään (lue=baarissa, tanssimassa, keikalla tms.) käynyt kuin joskus viime vuonna, ja liekö pääseekään moneen kuukauteen kun ei suositella. Pitkään aikaan ei ole ollut sinnekään hinkua, mutta nyt kun tämä tilanne saattaa kestää kuukausia niin pieni haikeus ehkä iskee. Nämä nyt on tällaisia pieniä itsekkäitä pohdintoja kaiken suuren rinnalla. Sallittakoon ne kuitenkin. 

Terveyttä jokaiselle! <3

Ilon ohuet viipaleet

"Lueskelin äsken parin viikon takaista Me naiset-lehteä saunan lauteilla (kuten tapanani on). Siinä oli tosi hyvä juttu siitä, kuinka jokaisen tulisi viettää enemmän aikaa pelkästään itsensä seurassa. Samaistuin juttuun täysin. 

Aikoinaan kun asuin yksin, nautin siitä ajasta. Minulle ei tullut mieleen että onpa yksinäistä, pääsinhän halutessani vaikka kyläilemään ystävien luona. Olen aina tykännyt siitä että saa rauhassa esimerkiksi lueskella, olla vaan. Nykyisin tietysti nautin tästä perheen kesken vietetystä ajasta, mutta silloin tällöin mieli matkaa niihin "yksinäisiin" hetkiin. Minä onneksi saan välillä omia hetkiä jolloin pääsen vaikka harrastuksiin, kiitos mieheni. 

Tänä syksynä kun palasin työelämään ja uuteen työpaikkaan, pääsin mukaan mahtavaan työyhteisöön ja olen saanut uusia ystäviä. On siellä tukena ja turvana myös rakas kummitätini. On mukava kuulua porukkaan, sitä kaipasi kotiäitivuosina. Silti se hetki päivästä on ihan paras, kun illalla (tai usein melko lähellä yötä) olen yksin valveilla ja saan tehdä omia juttujani ja keskittyä vain olemaan minä. 

Olen jo lapsena tykännyt yksin vaellella lähimetsissä pitkiäkin aikoja, taisi minulla joku mielikuvituskaveri olla mukana. Me asuttiin paikassa jossa ei naapureita liiemmin ollut, jos halusi kaverin luokse kylään piti vanhemmilla kuskata. 

Yksinolo on minulle luontevaa. Tiedän, me kaikki ollaan erilaisia mutta minun on silti välillä vaikea ymmärtää ihmisiä, jotka haluavat koko ajan ihmisiä lähelleen. Itse olen myös sellainen, että vaikeatkin kriisit haluan ainakin aluksi selvittää pelkästään yksin. 

Tunnistaako muut itsessään sisäistä lonely wolfia?"

Yllä olevan tekstin löysin tekstiluonnoksistani vuodelta 2016, enkä ole sitä tietääkseni jostakin syystä julkaissut. Miksihän tuo teksti jäi pöytälaatikkoon? Rehellistä puhetta siitä millainen olen aiemminkin ollut, tietyllä tapaa tosi sosiaalinen mutta myös introvertti. Nyt kun minulla on ollut aikaa ajatella paljon enemmän, olen saanut ajatuksia järjestykseen ja monta muutakin asiaa parempaan suuntaan. Selkeästi kuormituin aiemmin liiallisesta sosiaalisuudesta, ja se saattoi näkyä joskus mm. ylikierroksilla olemisena enkä osannut aina käsitellä kuormittumista. Tottakai samat puolet minussa edelleen ovat, mutta osaan säädellä (ja säästellä) itseäni paremmin. Itsetutkiskelu ei tosiaan tee kenellekään pahaa, päinvastoin. Tunnen itseni koko ajan paremmin ja tiedän, mikä tuottaa iloa ja mikä ei. 

Mukavaa viikkoa! 

Frozen 2

Jo siitä asti kun tytöt viime vuonna näki trailerin uudesta Frozen 2-elokuvasta, sen näkemistä odotettiin malttamattomana. Viimein odotus palkittiin, kun tapaninpäivänä päästiin se katsomaan. Tyttöjen mummi eli minun äiti vei meidät katsomaan leffaa. Oli muuten ensimmäinen kerta kun Lilja oli elokuvissa. Kysyin häneltä aika usein jännittääkö, mutta ei kuulemma. Helmillekin tämä oli vasta toinen kerta, ensimmäinen Helmin elokuvateatterissa näkemä leffa oli Puluboi ja poni. 

Mä itkin siellä. Niin koskettava se oli! Kyyneleet valui ja meikitkin sitä myötä, heh. Oli kyllä Disney saanut taas tehtyä huipun pätkän. Mielestäni se oli parempi kuin ykkönen. Hurjempikin. Lilja tuli välillä syliin istumaan, muuta suurimmaksi osaksi malttoi katsoa omalta paikaltaan. 

Älä lue seuraavaa, ellet halua tietää juonta!

Vastaus kysymykseen, miksi kuningatar Elsa sai syntyessään taikavoimat, vetää häntä puoleensa ja uhkaa hänen kuningaskuntaansa Arendelia. Yhdessä prinsessasiskonsa Annan, Kristoffin, Olafin ja Svenin kanssa hän lähtee vaaralliselle mutta merkittävälle matkalle. Elokuva käynnistyy, kun Arendelin kuningas Agnar kertoo nuorille lapsilleen Elsalle ja Annalle tarinan heidän isoisästään kuningas Runarista, joka solmi ystävyyden Arendelin ja kaukana pohjoisessa lumotussa metsässä asuvan heimon välille. Ystävyyden kunniaksi hän rakennutti padon lumottuun metsään. Kansojen välille syntyi kuitenkin taistelu, joka johti Runarin kuolemaan. Taisto suututti metsän veden, tulen, maan ja ilman elementtihenget. Henget katosivat ja loivat sumun, joka sulki metsän jättäen ihmisiä loukkuun. Runarin poika Agnar pakeni täpärästi tuntemattoman pelastajan avustuksella.

Kolme vuotta ensimmäisen elokuvan tapahtumien jälkeen, Arendelin kuningatar Elsa juhlii syksyä valtakunnassa nuoremman sisarensa prinsessa Annan, lumiukko Olafin, Kristoffin ja poro Svenin kanssa. Kun Elsa kuulee mystisen äänen kutsuvan häntä, hän seuraa sitä ja herättää vahingossa elementtihenget, mikä pakottaa kaikkia pakenemaan valtakunnasta. Peikkopappa ja muut peikot, jotka ovat tietoisia tilanteesta, saapuvat Arendeliin ja pappa kertoo, että heidän on saatava asiat kuntoon selvittämällä totuus valtakunnan historiasta.

Elsa, Anna, Olaf, Kristoff ja Sven lähtevät lumottuun metsään seuraten mysteerisiä ääniä. Kun Elsa koskettaa sumua, ilmanhenki ilmestyy tornadon muodossa ja pyyhkäisee kaikki pyörteeseen. Elsa pysäyttää sen muodostamalla joukon jääveistoksia. Siskokset huomaavat veistosten olevan kuvia heidän isänsä menneisyydestä ja että heidän äitinsä, kuningatar Iduna, oli heimon jäsen, joka pelasti heidän isänsä Agnarin. He kohtaavat heimon ja joukon Arendelin sotilaita, jotka yhä sotivat keskenään ennen kuin tulenhenki ilmestyy. Elsa huomaa hengen olevan villiintynyt, maaginen salamanteri ja rauhoittaa sen. Elsa ja Anna onnistuvat välittämään aselevon Arendelin sotilaiden ja heimon välille kertomalla, että heidän äitinsä kuului heimoon ja heidän isänsä oli kotoisin Arendelista. Elsa saa myöhemmin selville, että on olemassa viideskin henki, joka tulee yhdistämään ihmiset ja luonnon taian.

Elsa jatkaa matkaansa pohjoiseen Annan ja Olafin kanssa, ja Kristoff sekä Sven jäävät jälkeen. He löytävät vanhempiensa laivanhylyn ja kartan Ahtohallaniin. Ahtohallan on tarunomainen joki, josta heidän äitinsä kertoi löytyvän kaikki menneisyyden vastaukset. Elsa päättää jatkaa matkaa yksin ja lähettää Annan sekä Olafin turvaan. Elsa onnistuu kesyttämään näkin, vedenhengen, joka vartioi meritietä Ahtohallaniin. Päästyään Ahtohallaniin Elsa saa tietää, että mysteerinen ääni, joka kutsui häntä, on hänen äitinsä Iduna. Elsan taikavoimat olivat lahja luonnon taialta siitä hyvästä, että Iduna epäitsekkäästi pelasti Agnarin ja teki näin Elsasta viidennen hengen.

Elsa saa selville, että padon rakentaminen lumottuun metsään oli kuningas Runarin juoni vähentää heimon resursseja, koska tämä ei pitänyt heimon yhteydestä taikuuteen ja halusi liittää metsän osaksi valtakuntaansa, ja että Runar itse aiheutti konfliktin tappamalla heimon johtajan. Elsa lähettää tämän tiedon Annalle ennen jäätymistään Ahtohallanin vaarallisimmalla alueella, mikä johtaa Olafin katoamiseen.

Anna saa Elsan viestin ja päättää tuhota padon, jotta rauha saadaan solmittua. Hän löytää ja herättää valtavat maanhenget ja johdattaa ne kohti patoa. Jättiläiset heittävät lohkareita kohti Annaa, mutta ne osuvat patoon ja murtavat sen. Tämä saa aikaan tulva-aallon, joka vyöryy kohti Arendelia. Elsa sulaa ja pelastaa kuningaskunnan kääntämällä aallon muualle.

Kun sumuseinämä katoaa, Elsa pääsee Annan luokse ja herättää Olafin henkiin. Kristoff kosii Annaa, joka vastaa myöntävästi. Elsa kertoo, että hän ja Anna ovat nyt yhteys ihmisten ja taikahenkien välillä. Annasta tulee Arendelin uusi kuningatar ja Elsasta lumotun metsän suojelija, joka kylläkin vierailee säännöllisesti kuningaskunnassa.

Lopputekstien jälkeisessä kohtauksessa Olaf vierailee Elsan jääpalatsissa ja kertoo edellisestä elokuvasta tutulle Vaahtokarkki-lumihirviölle kokemuksistaan. (Lähde: Wikipedia)

Joko olet käynyt katsomassa Frozen 2?

2020

Huippua uutta vuosikymmentä ihmiset! Kun ajattelee aikaa taaksepäin, tuntuu että tuo viime vuosikymmen meni ihan hujauksessa. Oli iloja ja surujakin. Minusta tuli äiti, se on varmasti se suurin saavutus ja ilon aihe. <3 Varmasti on tullut kasvettua ihmisenä, mutta tekemistä on toki sillä saralla läpi elämän. Joissakin asioissa tullut viisaammaksi, toisissa taas ei. Perussettiä. 

Uuden vuoden lupauksia en sinällään tehnyt, paitsi sen iänikuisen "aion voida paremmin tänä vuonna." Monimerkityksellinen toive, joka sisältää enemmän itsensä kuuntelua, parempia valintoja ja yksinkertaisesti keskittymistä hyvän fiiliksen lisäämiseen. Hyvää fiilistä minulle tuo mm. ulkoilu, liikunta, käsityöt, läheiset, hyvä ruoka (joskin sen terveellistäminen on yksi tämän vuoden jutuista) ja hyvät kirjat. Mahtavaa kun tämän opintovapaan aikana on kerennyt lukea muutakin kuin koulukirjoja. Tänä vuonna aion lukea ainakin Seitsemän sisarta-kirjasarjan kokonaisuudessaan, aloitin jo Maian tarinalla tuossa loppuvuodesta. Jäin ihan koukkuun! Bazar-kustannus kertoo sarjasta näin:

Seitsemän sisarta -kirjasarja

“Muistan aina täsmälleen, missä olin ja mitä tein, kun sain kuulla isäni kuolleen…“

Näillä sanoilla alkavat kaikki Seitsemän sisarta -romaanisarjan kirjat. Irlantilaissyntyisen Lucinda Rileyn huikeaan menestykseen noussut kirjasarja kertoo Papa Saltin eri puolilta maailmaa adoptoimista tyttäristä, jotka ovat saaneet kasvaa ylellisessä kodissaan Atlantiksessa Genevenjärven rannalla. Kasvatti-isänsä kuoltua jokainen heistä saa vihjeen, jota seuraamalla he voivat selvittää omat sukujuurensa.

Riley sai inspiraation kirjasarjan kirjoittamiseen katsellessaan taivaalle tähtikirkkaana tammikuisena yönä vuonna 2013. Hän keksi ajatuksen seitsemän kirjan sarjasta, joka perustuisi allegorisesti Plejadien eli Seulasten tähtikuvioon liittyviin legendoihin. Tähdistöä kutsutaan myös Seitsemäksi sisareksi. Tähtikuvioon liittyy paljon myyttejä eri puolilta maailmaa – niitä ovat kehitelleet niin mayat, muinaiset kreikkalaiset kuin Australian alkuasukkaatkin. Riley päätti käyttää kreikkalaisia myyttejä pohjana kirjasarjansa henkilöille. Kreikkalaisessa mytologiassa Plejadit olivat seitsemän sisarta, joita Orion jahtasi. Zeus pelasti sisaret muuttamalla heidät kyyhkyiksi, ja he lensivät Orionia pakoon taivaalle. Seitsemän sisaren tähtikuvio sijaitsee taivaalla aivan Orionin vyön vieressä.  

Seitsemän sisarta -kirjasarjan jokaisessa kirjassa seurataan yhden sisaren tarinaa. Kolme ensimmäistä romaania voi lukea missä tahansa järjestyksessä, sillä ne kaikki alkavat samasta hetkestä. Kirjojen tarinat vievät eri puolille maailmaa ja kauas historiaan. Romaanien keskiössä ovat eri aikoina eläneet vahvat, itsenäiset naiset, ja osa sarjan hahmoista perustuu todellisiin historiallisiin henkilöihin.

Kun saa hyvän kirjan käteen, ei malttaisi muuta tehdäkään. Siinä jää kotihommat kirkkaasti kakkoseksi! Olen kirppiksiltä hamstrannut muutamia pokkareita tulevan kesän rantapäiviä varten. Niin, uskon ja luotan että se kesä sieltä tulee ennemmin kuin uskonkaan ja hellettä riittää! 

Ps. Optimismi on ja pysyy myös tänä vuonna. ;)