Lasten tekeminen. Tooosi helppoa. Joillekin ehkä, heti eka kerralla napsahtaa. Sitten on niitä, jotka odottavat ja odottavat. Odottavat siis raskautumista, ennenkuin edes pääsevät siihen vauvan odotus-tilaan.
Ei se meillekään ihan helppoa ollut, mutta en kerro nyt meidän tarinaamme, vaan Anniinan. Hän kertoi hänen ja miehensä lapsettomuudesta jokin aika sitten rohkeasti blogissaan Voimalantie. Kommenttitulvakin oli melkoinen.
Olemme Anniinan kanssa tuttuja, ja hänen luvallaan julkaisen kirjoituksen omassa blogissani. Ajattelemisen aihetta meille jokaiselle, ennen kuin tokaisemme ystävällemme tai tutulle mahdollisista lapsisuunnitelmista ja ihmettelemme, eikö lapsia jo ole tulossa.
Anniina kirjoitti:
Ihmeet tapahtuvat muille
"Lueskelin Naiseuentonttu-blogia ja en voinut olla kirjoittamatta tästä aiheesta. Yleensä en kirjoita aivan näin henkilökohtaisista asioista, mutta nyt vaan tuntui siltä, että tästä täytyy kirjoittaa. Ehkä tämän kirjoituksen luettuasi ymmärrät minua paremmin. Tai sitten et.
Mitä sinä teit, ajattelit tai toivoit 9 vuotta sitten? Minä asuin 9 vuotta sitten Torniossa, opiskelin Humakissa kansalaistoimintaa ja nuorisotyötä ja kärsin helvetillisestä vauvakuumeesta. Päätimme tuoreena avioparina, että vauva saa tulla jos on tullakseen.
Moni muukin päätti tuolloin samoin ja heidän lapsensa ovat jo koulussa. Normaalit pariskunnat odottavat vauvaa 9 kuukautta, mutta meille perheenlisäystä on odotettu jo 9 pitkää vuotta. Jossain vaiheessa olin jo ihan sinut sen asian kanssa, ettei lasta ikinä tule, mutta sitten heräsi jostain käsittämättömästä syystä pieni toivonkipinä, että ehkä sittenkin.
Mutta ei. Ihmeet tapahtuvat muille. Jokaisella on joku tuttu tai tutuntuttu, jonka ei pitänyt saada lapsia, mutta joka sitten erosi/hankki koiran/kävi vyöhyketerapiassa/joogasi/joi greippimehua/söi foolihappoa/harrasti kansantanhua ja hupsis - olikin raskaana. On minullakin tällaisia tuttuja ja ihan mahtavaahan se on, että he ovat onnistuneet. Mutta se ei silti tarkoita sitä, että meille kävisi niin. Tilastollinen fakta on se, että jotkut vaan jäävät tahattomasti lapsettomiksi. Piste.
Kaikenlaisia ystävällismielisiä neuvoja olen kyllä kuullut vuosien varrella, kukapa ei olisi. Minun pitäisi kuulemma tekaista pienokainen, niin reissausinnostus loppuisi. Arvatkaapa vaihtaisinko matkalaukku- ja hotellihuone-elämän vaikka siihen koliikki-itkuun heti huomenna, jos se olisi mahdollista? Suurin osa ei tarkoita neuvoillaan mitään pahaa, mutta kyseessä on kuitenkin niin herkkä ja henkilökohtainen asia, että suosittelen harkitsemaan neuvojen antamista. Minulle on ihan kirkkain silmin suositeltu jopa vieraissa käymistä, koska jonkun muun kanssa voisi natsata. Joo..
Mutta hei, ei syytä huoleen! Ainahan voi adoptoida! Paitsi ettei voi. Sekin tie on kokeiltu. 10 kk meitäkin itketettiin ja tutkailtiin joka kantilta, kunnes taival katkesi. Emme kelvanneet. Se oli melko kova isku ja meni aikaa että aloin löytää elämästä edes jotain positiivista. Tuolloin päätin muutamia asioita ja yksi niistä oli päätös koiran hankkimisesta. Ei se ole lapsen korvike, mutta vie ajatukset muualle, tuo sisältöä elämään ja välillä koettelee hermojakin.
Tällä kaikella on varmasti tarkoituksensa. Luin joskus jostain, että vastoinkäymisten määrä on vakio ja isoin taakka annetaan kannettavaksi sellaisen ihmisen harteille, joka jaksaa sen kantaa. Ehkä jonain päivänä pääsen yli tästä katkeruudesta ja huonommuuden tunteesta ja opin iloitsemaan muista asioista. Sen jo tiedänkin, että elämään löytyy kyllä muutakin mielekästä sisältöä, mutta ajatustyö lapsettomuuden hyväksymisen kanssa on vielä kesken.
Ehkä jonain päivänä se ei ole enää jatkuvasti mielessä. "
Olen itse jonkin verran lukenut kirjallisuutta kyseisestä aiheesta, juurikin Ihmeet tapahtuvat muille-kirjan (Anna-Kaisa Hakkarainen: Ihmeet tapahtuvat muille-Lapsettomuuspäiväkirja) jossa lapseton pariskunta haaveilee ja yrittää saada pienen ihmeen. Suosittelen kirjaa kaikille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti