Olen rakastunut

Kulunut syksy on ollut rankka. Monenlaiset tapahtumat saa miettimään, miten tätä elämää haluaa elää ja ennen kaikkea mitä tekee sen eteen että saisi elää terveenä. Itselläni muutokset kohti parempaa terveyttä lähtevät ihan pienillä valinnoilla, ei suurella ruokarempalla vaan ihan vaan fiiliksen mukaan. Viikko sitten sain toteutettua yhden asian jota minulla on ollut jo vuosia ikävä mutta en ole saanut aikaiseksi aloittaa. Aloin taas hiihtämään. Ja olen ihan rakastunut siihen! Olen nyt viikon aikana käynyt 4 kertaa hiihtelemässä ja olo on aivan mainio, jopa hieman euforinen.

Veren maku suussa en hiihdä. En myöskään mene vauhdikasta luisteluhiihtoa vaan ihan perinteistä latua lykin menemään. Vauhti ei päätä hurmaa, pyrin siihen että hiihtolenkkiin menee aikaa n. 45-60 min. Kaikista parasta ehkä on se, kun toimistopäivän jälkeen pääsen tuulettamaan ajatuksiani ladulle. 

On ollut jo monta talvea ajatuksen tasolla tuo hiihto, että pitäisi sitä ja tätä ja nyt sain tämän aikaiseksi. Aina on tuntunut olevan joku tekosyy. Raskaana peräkkäisinä vuosina, miksei muka raskaana voinut mennä hiihtämään? Rajoitukset on vain omassa päässä. Aloin katselemaan jo tuossa syksyn aikana tori.fistä sopivia suksia ja sieltä ne myös löytyi, minun Fischerit. Suksen mittahan täytyy olla n. 15-20 cm pitempi kuin oma pituus, ainakin perinteisessä hiihtotyylissä. En raskinut uutena ostaa suksia, jos vaikka into lopahtaisikin. Maksoin suksistani 65 euroa monojen ja sauvojen kera, ja ne oli tosi hyväkuntoiset. Monot on minulle hieman isot, mutta mieluummin niin päin kuin että hiertää. Muistan muutamankin hiihtoreissun kun jalkoihin on tullut kamalat hiertymät. Kerran Syötteellä hiihdin Ahmatuvalle ja voi luoja sitä kipua kun kantapäät oli vereslihalla. Ei kiitos enää sellaisia hiertymiä. 

Hiihto, mun uusi rakkaus. Toivotaan että into säilyy, ja säilyyhän se.

Vähän suttuinen instagram-otos, ei tullut järkkäri mukaan lenkille