sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Kun Demi niin minäkin

Kiljuvan Pikkunälän Demillä oli hieman epäonnistunut ostos eBaysta, ja hän jakoi kuvan facebookissa ja blogissaan. No piti itsellänikin hieman tilailla, mutta oma ostokseni oli ehkäpä onnistuneempi.

Tämän tilasin...


...ja tämän sain.


Olen oikein tyytyväinen kahden euron ostokseeni, varsinkin kun koko kellon sai edullisemmin kuin täällä olisi rannekellon paristo maksanut ja tuohon se sisältyi. Tosin en ole aivan vakuuttunut noiden "timanttien" pysyvyydestä. 


Saattaahan ne timangit pysyäkin jonkin aikaa, olen ihan semi-optimistinen :D


Onnistuneita eBay-ostoksia on takana paaaaljon. Aikanaan tuli tilailtua hiuksia sieltä, pidennyksiin siis. Aitoja hiuksia sieltä saa n. 30 eurolla, ja laatukin on ihan hyvä. Vaateostotkin on siellä useimmiten osunut minulla nappiin, ja jos ei niin olen pistänyt vaatteen kiertoon. Jotkut yksityiskohdat on joskus erilaisia kuin kuvissa. 

Vauvan pääpantoja on tullut tilailtua useampi, ovat niinkin edullisia kuin alle euron kappale.


Välillä paketteja on jäänyt välillekin, mutta aina ovat lähettäneet uuden samanlaisen tuotteen kuin kadonnut. 

Tottakai minä suosin suomalaista ja silleen, mutta joskus sitä haluaa vaan saada hieman edullisemmin jotain. 

Ehkäpä seuraavana eBay-hankintalistalla olisi sellaiset tunnelmavalopallot vai mitkä ne on, hmmmmm.




2 kommenttia:

  1. Mä olen vähän ebay kammoinen, en tiedä miksi en sieltä ole koskaan mitään tilannut, mutta jotenkin tuntuu ettei koskaan tiedä mit postista oikein sitten tupsahtaakaan :/ Pitäisi kyllä kokeilla joskus!

    http://aitinaomanlainen.blogspot.fi/

    VastaaPoista