Kaksplus.fi

maanantai 13. kesäkuuta 2016

Muumimukit Ihanaisilta ja ARVONTA!


Verkkokauppa Ihanaiset.fi hemmotteli minua ihanilla muumimukeilla, joita ei vielä vitriinistäni löytynytkään. En tiedä, tuleeko nykyisin vähän liian tiuhaan tahtiin näitä uutuusmukeja kun en ollut vielä hommannut näitä, mutta tottakai ne piti saada. 


Tuo ensimmäinen muki on aiemminkin vilahtanut blogissani kun puhuin kerran uutuuksista, silloin tosin vain lainatun kuvan voimin ja nyt sen sain. <3 Se on siis Håll Sverige Rent II-muki, joka on nyt tarjouksessa Ihanaisilla. Viime vuonna ilmestyi tuon sarjan ensimmäinen, pinkki, muki. Tuo kuvitus ei ole oma suosikkini, mutta kuitenkin ihan jees ja muumiholistin pakkohankinta.

Juhannus-muumimuki on mielestäni yksi kauneimmista ilmestyneistä mukeista. Niitä on minulla kaksi, sain mieheltä äitienpäivälahjaksi toisen. Niin ihana, luonnonläheinen kuvio! Tuolla tyylillä tehtyjä mukeja saisi tulla useamminkin, ehkäpä siitä alkaa uusien sesonkimukien kausi? 


Yhteistyössä Ihanaiset.fi:n kanssa pääsin arpomaan teille lukijoille ison Pikku Myy-kukkaron, alla kuva.

Arvonnan säännöt:

Arvontaan voi osallistua sekä kirjautuneet lukijat että anonyymit, eli kaikilla on yksi arpa. Kommentoimalla olet mukana, jätä toimiva sähköpostiosoite että saan voittajaan yhteyden! Arvonta alkaa nyt ja päättyy 20. 6. Onnea arvontaan! :)

Ps. Ihanaisilla on nyt menossa Juhannus-kampanja 25.6. saakka, ostamalla minkä tahansa tuotteen tästä kategoriasta, saat kaupanpäälle Juhannus-tiskiliinan. Sama kuosi kuin mukissa! <3




82 kommenttia:

  1. OoOo!!tänne kiitos! Täälä keräillä Muumi mukeja ❤️

    VastaaPoista
  2. Osallistun.
    hemuli87@hotmail.com
    Vink vink kaikille, myös mun blogi arpoo tämän samaisen tuotteen. Hopi hopi osallistumaan. Myöskin sie Johanna 😊 Ja jos väärää mainontaa, älä julkaise 😊

    VastaaPoista
  3. Mukana! Muumit ovat just pop! Multa puuttuu kans noi uusimmat Muumi-mukit. Täytyy varmaa mennä ostaa piakkoin...

    masamutsi@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Mukana ollaan :) mirelle.pasanen@outlook.com

    VastaaPoista
  5. Hiukan on keräilyinto alkanut laantua, kun uusia mukeja ilmestyy kuin sieniä sateella. 62 erilaista löytyy multa. Nää ois kiva lisä kokoelmaani.
    -Laura S.-
    salli0679(at)gmail.com

    VastaaPoista
  6. Mukana. hei.paju@suomi24.fi

    VastaaPoista
  7. Mukana! :) Muumit on ihania!<3

    jonnarawr@hotmail.fi

    VastaaPoista
  8. Mukana tietenkin! :)
    minhel66@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Muumit on ihkuja. Ovat vienneet sydämeni jo aikoja sitten. miramar@hotmail.fi

    VastaaPoista
  10. Kyllä kiitos :D
    sompajoki.paula@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Mukana.Olisi tosi kiva joskus voittaa jotain:)

    VastaaPoista
  12. Mäkin oon ihastunut tohon Juhannus-mukiin, värit on niin kivat! Ja täälläkin kaappi täynnä Muumi-mukeja monilta vuosilta. :) nea.martikainen@gmail.com

    VastaaPoista
  13. ☺ �� Mukana ehrottomasti �� ☺

    VastaaPoista
  14. Tyttö ihastuisi tuohon pussukkaan! :) Mukana arvonnassa! heidi.lahtinen@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Oih! Mukana olen! �� johanna.hautala@hotmail.com

    VastaaPoista
  16. Mukana arvonnassa!
    annina.silfverberg@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Pikkumyy on ihana, mukaan arvontaan :) riiti81( at )gmail.com

    VastaaPoista
  18. Mukaan ihanaan arvontaa.
    Olen juurikin löytänyt nämä muumiastiat , 2 mukia jo :)
    garanbola(at)gmail.com

    VastaaPoista
  19. Kiva arvonta :) Juhannusmuki on kaunis!
    pia1972 at luukku.com

    VastaaPoista
  20. Mukaan arvontaan. Juhannus-muki on todella kaunis! emilia_ho@hotmail.com

    VastaaPoista
  21. Mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Mukana arvonnassa! :) <3
    roosaleikko@hotmail.com

    VastaaPoista
  23. Tällä hetkellä minä voin vain haaveilla uudesta muumimukista. Mut arvontaan mukaan siis.
    minttu579@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Ihana arvonta :) Mukana ehdottomasti!
    helluliini_89@hotmail.com

    VastaaPoista
  25. Minäkin! Mukana ����
    Kirbula_@hotmail.com

    VastaaPoista
  26. Mukana ollaan ihanan kukkaron arvonnassa :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Mukana täälläkin :) kipa89@windowslive.com

    VastaaPoista
  28. Söpö pussi, osallistun! : )
    Jenni (reinikainen.jenni.m(at)student.uta.fi

    VastaaPoista
  29. Mukana arvonnassa! :)

    mari.h_84@netti.fi

    VastaaPoista
  30. Oi,ihania kuppeja :) Mukana arvonnassa!
    vipsusss88@gmail.com

    VastaaPoista
  31. Mun mielestä etenkin toi juhannus-muki on aivan ihana, en vaan ole vielä saanut aikaiseksi hommata sitä :D Tuntuu, että noita mukeja tulee niin jatkuvalla syötöllä, että olen nyt pikkuhiljaa päättänyt ostaa vain ne, joista tykkään eniten.

    Ja voi että, kyllä ikuisen fanin päivää ilostuttaisi tuo ihana Pikku Myy -kukkarokin <3

    asiiliisasiil@gmail.com

    VastaaPoista
  32. Mukana :) katjamliukkonen@gmail.com

    VastaaPoista
  33. Muumufanina ehdottomasti mukana <3
    o.krimou@suomi24.fi

    VastaaPoista
  34. Ihania nuo mukit, täytyyköhän tuo juhannusmuki hankkia, vaikka kaappi onkin jo ihan täynnä??? Mukana söpön pussukan arvonnassa :)

    VastaaPoista
  35. Mukana arvonnassa. Tuo Juhannus-muki on todellakin kaunis.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  36. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  37. Mukana :)
    johanna.lahtola@gmail.com

    VastaaPoista
  38. Mukana !:)

    kaaisaks@live.com

    VastaaPoista
  39. Mukana :)
    moonveet@gmail.com

    VastaaPoista
  40. Mukana mukavassa arvonnassa :)
    Anneli
    4nneli(at)outlook.com

    VastaaPoista
  41. Niin mukana :)
    katrijuranko@gmail.com

    VastaaPoista
  42. Muumit on vaan niin ihastuttavia!
    Mukaan.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  43. Mukana ☺ elina.tenhunen@luukku.com

    VastaaPoista
  44. Muumit on kyllä kivoja! Myin itse suurimman osan muumimukeista koska tuli joku ahdistus muumimukeista. Vielä ainakaan ei ole kaduttanut :D

    olivertekimeistaperheen@gmail.com

    VastaaPoista
  45. Hurjan söpö kukkaro! :)

    xevex82(at)gmail.com

    VastaaPoista
  46. Toi juhannusmuki on ihana! Mukana arvonnassa :)
    ilopiikki@gmail.com

    VastaaPoista
  47. mukana ollaan.
    kirsi.huotari79@luukku.com

    VastaaPoista
  48. Ihania, eikä kumpaakaan vielä ole joten olisi mukava voittaa :)
    texas-86 (at) hotmail.com

    VastaaPoista
  49. Ihana kukkaro ja kiva blogi. Pitää alkaa lukeemaan useammin
    <3 anzuli1988@gmail.com

    VastaaPoista
  50. Mukana! <3 katiloukusa@yahoo.com

    VastaaPoista
  51. Mukana arvonnassa, olisi täydellinen kukkaro opiskelijaravintolakukkaroksi ;)
    mimzzu_93@hotmail.com

    VastaaPoista
  52. Mukana.Muumimukeja tulee liian kovalla tahdilla. On kannua, purkkia, lautasta, seinälautasta ym. Mutta toisaalta täytyyhän sitä harrastajalle olla mitä ostaa��
    T . Pauliina
    Pauliina.hakamaki@hotmail.fi

    VastaaPoista
  53. Mukana,aivan ihana!
    Lauranposti5@gmail.com

    VastaaPoista
  54. Mukana!
    niisy@luukku.com

    VastaaPoista
  55. Olen myös ihan ihastunut tuohon juhannusmuumimukiin. Sellaiset tuli hankittua aamukahvikupeiksi minulle ja miehelleni :)
    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  56. Mukana!
    miia.hemming@outlook.com

    VastaaPoista
  57. Mukana!

    heidihokkanen22@gmail.com

    VastaaPoista
  58. Mukana :)
    jonna.parkkinen@hotmail.com

    VastaaPoista
  59. Jussi-muki on ihana!!!
    teaahlstrom42@gmail.com

    VastaaPoista
  60. Mulla ei ole yhtään muumi-mukia, mutta haaveessahan ne olisivat. Kauniita mukeja.
    Suloinen kukkaro. Tykästyin.
    somanyinspiration@gmail.com

    VastaaPoista
  61. Ihana pussukka �� kaskinen.anna@gmail.com

    VastaaPoista
  62. Mukana :) sonjaemiliia(at)gmail.com

    VastaaPoista
  63. Oo ihana arvonta ! Ehdottomasti mukaan :) tiiakemppi(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  64. Mukana kivassa arvonnassa, ollappa nyt onni myötä!
    t. mallukka
    marja-anneli@luukku.com

    VastaaPoista
  65. Ehdottomasti mukana! :)

    anu.hurme@hotmail.com

    VastaaPoista
  66. Arvonnassa mukana :)
    essukka.94@gmail.com

    VastaaPoista
  67. Mukana arvonnassa :)
    susanna.lammi1@gmail.com

    VastaaPoista
  68. Mukana! Olis ihana kukkaro mun pikkutytölle :)
    -Saara
    saarakm(at)gmail.com

    VastaaPoista
  69. Aivan ihana tuo pikkumyy kassi. Muumifani on MUKANA!emmay94@hotmail.com

    VastaaPoista
  70. Mukana ollaan! :)
    millal@luukku.com

    VastaaPoista
  71. Oispas kiva saada. Mukana. toni89_@luukku.com

    VastaaPoista
  72. Mukana arvonnassa! Hauskaa juhannusta kaikille!

    sauli.vallin@gmail.com

    VastaaPoista