perjantai 20. maaliskuuta 2020

Uusi aika


Aioin olla kokonaan kirjoittamatta tapaus koronasta, ihmiset törmää siihen joka mediassa muutenkin. Mutta kyllähän siitä on pakko puhua, on se niin iso asia koko maailmassa. Itse en kuitenkaan halua lähteä sille tielle että aiheella mässäillään, keskityn faktoihin ja se siitä. Yritän pitää sen luonteelleni ominaisen positiivisen asenteen yllä, enkä halua etsiä tietoa liikaa koska silloin saattaa alkaa tulla liikaa synkkiä ajatuksia. Luulen, että viimeistään kun tämä on ohi jossakin vaiheessa, mielenterveyspalveluissa on ruuhkaa. Useille ihmisille tämä karanteenissa olo on jo nyt todella kova paikka, puhumattakaan siitä jos tilanne jatkuu useita kuukausia. Itsekin olen sosiaalinen ihminen, mutta olen jo vuoden ajan "harjoitellut" yksin oloa ensin etätyön merkeissä, sitten opintovapaalla. Toki silloin sai iltaisin liikkua vapaasti jne. 


Olen tyttöjen kanssa ollut koko maaliskuun kotona, ensin lomailtiin pari viikkoa ja sitten tuli tämä poikkeustilanne. Hiihtoloman toive tytöillä oli päästä kylpylään, ja mehän kerettiin käydä juuri perjantaina 13.päivä Kuusamon Tropiikissa ja sitten iltapäivällä oli se tiedotustilaisuus ja tilanne valkeni laajemmassa skaalassa. Maanantaina selvisi, että Suomi menee kiinni ja oppilaat kotiopetukseen. Tämän postauksen kuvat (lukuun ottamatta ensimmäistä) on otettu kirjastosta jossa kerettiin käydä juuri ennen kuin tuli tieto että nekin suljetaan. Voin vain kuvitella, miten haastavaa koululaisilla ja vanhemmilla nyt on, varsinkin niillä joilla on useampi kouluikäinen lapsi kotona. Siinä on monta seikkaa jotka täytyy ottaa huomioon. Sairauden seurauksista ja lamasta en halua edes aloittaa, paitsi että tottakai sairastuminen huolettaa ja taloudellinen tilanne. Mutta ei mennä asioiden edelle.


Itse olen nauttinut näistä päivistä lasten kanssa kokonaan kotona. Toki on niitä päiviä kun hermo menee mutta kaikesta selviää. Hyvällä ennakoinnilla pääsee jo pitkälle 4- ja 5-vuotiaiden kanssa, ja olenkin aina aamuisin mielessäni päättänyt millaista ohjattua tekemistä kulloinkin on. Askartelua eri päivänä, luontoretki toisena. Ulkoilua tietenkin joka päivä ja välillä niin, että tytöt menee pihalle ja minä jään siivoamaan. Toisillehan tämä on aivan arkea, siis olla koko ajan kotona lasten kanssa. Mutta nyt kun harrastuksetkin on peruttu, voi se tuntua oudolta. 


Toisaalta tämä uusi aika luo myös mahdollisuuksia. Tuo ehkä perheitä yhteen erilailla, kun touhutaan yhdessä. Toivottavasti mahdollisimman monessa perheessä mentäisiin luontoon! Sieltä saa niin paljon virtaa. Meillä ei älylaitteet niin paljoa vielä kiinnosta lapsia, mutta me vanhemmat kyllä voitaisiin somea ja muuta vähentää. Olen jo itse siihen kiinnittänyt huomiota, mutta parannettavaa on vielä. Nyt on tullut enemmän luettua kirjoja ja pelailtua lautapelejä, ihanaa kun tytökin jo osaa pelata esim. Inkan aarretta! Kohta saan varmaan kaverin myös Trivial Pursuitiin! :D Ehkei sentään vielä vuosiin. Kummasti sitä vaan kaipaa nyt ystävien seuraa, jokin peli-ilta olisi kiva joskus. En ole kylilläkään (lue=baarissa, tanssimassa, keikalla tms.) käynyt kuin joskus viime vuonna, ja liekö pääseekään moneen kuukauteen kun ei suositella. Pitkään aikaan ei ole ollut sinnekään hinkua, mutta nyt kun tämä tilanne saattaa kestää kuukausia niin pieni haikeus ehkä iskee. Nämä nyt on tällaisia pieniä itsekkäitä pohdintoja kaiken suuren rinnalla. Sallittakoon ne kuitenkin. 

Terveyttä jokaiselle! <3


maanantai 17. helmikuuta 2020

Ilon ohuet viipaleet

"Lueskelin äsken parin viikon takaista Me naiset-lehteä saunan lauteilla (kuten tapanani on). Siinä oli tosi hyvä juttu siitä, kuinka jokaisen tulisi viettää enemmän aikaa pelkästään itsensä seurassa. Samaistuin juttuun täysin. 

Aikoinaan kun asuin yksin, nautin siitä ajasta. Minulle ei tullut mieleen että onpa yksinäistä, pääsinhän halutessani vaikka kyläilemään ystävien luona. Olen aina tykännyt siitä että saa rauhassa esimerkiksi lueskella, olla vaan. Nykyisin tietysti nautin tästä perheen kesken vietetystä ajasta, mutta silloin tällöin mieli matkaa niihin "yksinäisiin" hetkiin. Minä onneksi saan välillä omia hetkiä jolloin pääsen vaikka harrastuksiin, kiitos mieheni. 

Tänä syksynä kun palasin työelämään ja uuteen työpaikkaan, pääsin mukaan mahtavaan työyhteisöön ja olen saanut uusia ystäviä. On siellä tukena ja turvana myös rakas kummitätini. On mukava kuulua porukkaan, sitä kaipasi kotiäitivuosina. Silti se hetki päivästä on ihan paras, kun illalla (tai usein melko lähellä yötä) olen yksin valveilla ja saan tehdä omia juttujani ja keskittyä vain olemaan minä. 

Olen jo lapsena tykännyt yksin vaellella lähimetsissä pitkiäkin aikoja, taisi minulla joku mielikuvituskaveri olla mukana. Me asuttiin paikassa jossa ei naapureita liiemmin ollut, jos halusi kaverin luokse kylään piti vanhemmilla kuskata. 

Yksinolo on minulle luontevaa. Tiedän, me kaikki ollaan erilaisia mutta minun on silti välillä vaikea ymmärtää ihmisiä, jotka haluavat koko ajan ihmisiä lähelleen. Itse olen myös sellainen, että vaikeatkin kriisit haluan ainakin aluksi selvittää pelkästään yksin. 


Tunnistaako muut itsessään sisäistä lonely wolfia?"

Yllä olevan tekstin löysin tekstiluonnoksistani vuodelta 2016, enkä ole sitä tietääkseni jostakin syystä julkaissut. Miksihän tuo teksti jäi pöytälaatikkoon? Rehellistä puhetta siitä millainen olen aiemminkin ollut, tietyllä tapaa tosi sosiaalinen mutta myös introvertti. Nyt kun minulla on ollut aikaa ajatella paljon enemmän, olen saanut ajatuksia järjestykseen ja monta muutakin asiaa parempaan suuntaan. Selkeästi kuormituin aiemmin liiallisesta sosiaalisuudesta, ja se saattoi näkyä joskus mm. ylikierroksilla olemisena enkä osannut aina käsitellä kuormittumista. Tottakai samat puolet minussa edelleen ovat, mutta osaan säädellä (ja säästellä) itseäni paremmin. Itsetutkiskelu ei tosiaan tee kenellekään pahaa, päinvastoin. Tunnen itseni koko ajan paremmin ja tiedän, mikä tuottaa iloa ja mikä ei. 



Mukavaa viikkoa! 



perjantai 10. tammikuuta 2020

Frozen 2

Jo siitä asti kun tytöt viime vuonna näki trailerin uudesta Frozen 2-elokuvasta, sen näkemistä odotettiin malttamattomana. Viimein odotus palkittiin, kun tapaninpäivänä päästiin se katsomaan. Tyttöjen mummi eli minun äiti vei meidät katsomaan leffaa. Oli muuten ensimmäinen kerta kun Lilja oli elokuvissa. Kysyin häneltä aika usein jännittääkö, mutta ei kuulemma. Helmillekin tämä oli vasta toinen kerta, ensimmäinen Helmin elokuvateatterissa näkemä leffa oli Puluboi ja poni. 



Mä itkin siellä. Niin koskettava se oli! Kyyneleet valui ja meikitkin sitä myötä, heh. Oli kyllä Disney saanut taas tehtyä huipun pätkän. Mielestäni se oli parempi kuin ykkönen. Hurjempikin. Lilja tuli välillä syliin istumaan, muuta suurimmaksi osaksi malttoi katsoa omalta paikaltaan. 



Älä lue seuraavaa, ellet halua tietää juonta!

Vastaus kysymykseen, miksi kuningatar Elsa sai syntyessään taikavoimat, vetää häntä puoleensa ja uhkaa hänen kuningaskuntaansa Arendelia. Yhdessä prinsessasiskonsa Annan, Kristoffin, Olafin ja Svenin kanssa hän lähtee vaaralliselle mutta merkittävälle matkalle. Elokuva käynnistyy, kun Arendelin kuningas Agnar kertoo nuorille lapsilleen Elsalle ja Annalle tarinan heidän isoisästään kuningas Runarista, joka solmi ystävyyden Arendelin ja kaukana pohjoisessa lumotussa metsässä asuvan heimon välille. Ystävyyden kunniaksi hän rakennutti padon lumottuun metsään. Kansojen välille syntyi kuitenkin taistelu, joka johti Runarin kuolemaan. Taisto suututti metsän veden, tulen, maan ja ilman elementtihenget. Henget katosivat ja loivat sumun, joka sulki metsän jättäen ihmisiä loukkuun. Runarin poika Agnar pakeni täpärästi tuntemattoman pelastajan avustuksella.
Kolme vuotta ensimmäisen elokuvan tapahtumien jälkeen, Arendelin kuningatar Elsa juhlii syksyä valtakunnassa nuoremman sisarensa prinsessa Annan, lumiukko Olafin, Kristoffin ja poro Svenin kanssa. Kun Elsa kuulee mystisen äänen kutsuvan häntä, hän seuraa sitä ja herättää vahingossa elementtihenget, mikä pakottaa kaikkia pakenemaan valtakunnasta. Peikkopappa ja muut peikot, jotka ovat tietoisia tilanteesta, saapuvat Arendeliin ja pappa kertoo, että heidän on saatava asiat kuntoon selvittämällä totuus valtakunnan historiasta.
Elsa, Anna, Olaf, Kristoff ja Sven lähtevät lumottuun metsään seuraten mysteerisiä ääniä. Kun Elsa koskettaa sumua, ilmanhenki ilmestyy tornadon muodossa ja pyyhkäisee kaikki pyörteeseen. Elsa pysäyttää sen muodostamalla joukon jääveistoksia. Siskokset huomaavat veistosten olevan kuvia heidän isänsä menneisyydestä ja että heidän äitinsä, kuningatar Iduna, oli heimon jäsen, joka pelasti heidän isänsä Agnarin. He kohtaavat heimon ja joukon Arendelin sotilaita, jotka yhä sotivat keskenään ennen kuin tulenhenki ilmestyy. Elsa huomaa hengen olevan villiintynyt, maaginen salamanteri ja rauhoittaa sen. Elsa ja Anna onnistuvat välittämään aselevon Arendelin sotilaiden ja heimon välille kertomalla, että heidän äitinsä kuului heimoon ja heidän isänsä oli kotoisin Arendelista. Elsa saa myöhemmin selville, että on olemassa viideskin henki, joka tulee yhdistämään ihmiset ja luonnon taian.
Elsa jatkaa matkaansa pohjoiseen Annan ja Olafin kanssa, ja Kristoff sekä Sven jäävät jälkeen. He löytävät vanhempiensa laivanhylyn ja kartan Ahtohallaniin. Ahtohallan on tarunomainen joki, josta heidän äitinsä kertoi löytyvän kaikki menneisyyden vastaukset. Elsa päättää jatkaa matkaa yksin ja lähettää Annan sekä Olafin turvaan. Elsa onnistuu kesyttämään näkin, vedenhengen, joka vartioi meritietä Ahtohallaniin. Päästyään Ahtohallaniin Elsa saa tietää, että mysteerinen ääni, joka kutsui häntä, on hänen äitinsä Iduna. Elsan taikavoimat olivat lahja luonnon taialta siitä hyvästä, että Iduna epäitsekkäästi pelasti Agnarin ja teki näin Elsasta viidennen hengen.
Elsa saa selville, että padon rakentaminen lumottuun metsään oli kuningas Runarin juoni vähentää heimon resursseja, koska tämä ei pitänyt heimon yhteydestä taikuuteen ja halusi liittää metsän osaksi valtakuntaansa, ja että Runar itse aiheutti konfliktin tappamalla heimon johtajan. Elsa lähettää tämän tiedon Annalle ennen jäätymistään Ahtohallanin vaarallisimmalla alueella, mikä johtaa Olafin katoamiseen.
Anna saa Elsan viestin ja päättää tuhota padon, jotta rauha saadaan solmittua. Hän löytää ja herättää valtavat maanhenget ja johdattaa ne kohti patoa. Jättiläiset heittävät lohkareita kohti Annaa, mutta ne osuvat patoon ja murtavat sen. Tämä saa aikaan tulva-aallon, joka vyöryy kohti Arendelia. Elsa sulaa ja pelastaa kuningaskunnan kääntämällä aallon muualle.
Kun sumuseinämä katoaa, Elsa pääsee Annan luokse ja herättää Olafin henkiin. Kristoff kosii Annaa, joka vastaa myöntävästi. Elsa kertoo, että hän ja Anna ovat nyt yhteys ihmisten ja taikahenkien välillä. Annasta tulee Arendelin uusi kuningatar ja Elsasta lumotun metsän suojelija, joka kylläkin vierailee säännöllisesti kuningaskunnassa.
Lopputekstien jälkeisessä kohtauksessa Olaf vierailee Elsan jääpalatsissa ja kertoo edellisestä elokuvasta tutulle Vaahtokarkki-lumihirviölle kokemuksistaan. (Lähde: Wikipedia)

Joko olet käynyt katsomassa Frozen 2?


keskiviikko 8. tammikuuta 2020

2020

Huippua uutta vuosikymmentä ihmiset! Kun ajattelee aikaa taaksepäin, tuntuu että tuo viime vuosikymmen meni ihan hujauksessa. Oli iloja ja surujakin. Minusta tuli äiti, se on varmasti se suurin saavutus ja ilon aihe. <3 Varmasti on tullut kasvettua ihmisenä, mutta tekemistä on toki sillä saralla läpi elämän. Joissakin asioissa tullut viisaammaksi, toisissa taas ei. Perussettiä. 


Uuden vuoden lupauksia en sinällään tehnyt, paitsi sen iänikuisen "aion voida paremmin tänä vuonna." Monimerkityksellinen toive, joka sisältää enemmän itsensä kuuntelua, parempia valintoja ja yksinkertaisesti keskittymistä hyvän fiiliksen lisäämiseen. Hyvää fiilistä minulle tuo mm. ulkoilu, liikunta, käsityöt, läheiset, hyvä ruoka (joskin sen terveellistäminen on yksi tämän vuoden jutuista) ja hyvät kirjat. Mahtavaa kun tämän opintovapaan aikana on kerennyt lukea muutakin kuin koulukirjoja. Tänä vuonna aion lukea ainakin Seitsemän sisarta-kirjasarjan kokonaisuudessaan, aloitin jo Maian tarinalla tuossa loppuvuodesta. Jäin ihan koukkuun! Bazar-kustannus kertoo sarjasta näin:

Seitsemän sisarta -kirjasarja

Muistan aina täsmälleen, missä olin ja mitä tein, kun sain kuulla isäni kuolleen…
Näillä sanoilla alkavat kaikki Seitsemän sisarta -romaanisarjan kirjat. Irlantilaissyntyisen Lucinda Rileyn huikeaan menestykseen noussut kirjasarja kertoo Papa Saltin eri puolilta maailmaa adoptoimista tyttäristä, jotka ovat saaneet kasvaa ylellisessä kodissaan Atlantiksessa Genevenjärven rannalla. Kasvatti-isänsä kuoltua jokainen heistä saa vihjeen, jota seuraamalla he voivat selvittää omat sukujuurensa.
Riley sai inspiraation kirjasarjan kirjoittamiseen katsellessaan taivaalle tähtikirkkaana tammikuisena yönä vuonna 2013. Hän keksi ajatuksen seitsemän kirjan sarjasta, joka perustuisi allegorisesti Plejadien eli Seulasten tähtikuvioon liittyviin legendoihin. Tähdistöä kutsutaan myös Seitsemäksi sisareksi. Tähtikuvioon liittyy paljon myyttejä eri puolilta maailmaa – niitä ovat kehitelleet niin mayat, muinaiset kreikkalaiset kuin Australian alkuasukkaatkin. Riley päätti käyttää kreikkalaisia myyttejä pohjana kirjasarjansa henkilöille. Kreikkalaisessa mytologiassa Plejadit olivat seitsemän sisarta, joita Orion jahtasi. Zeus pelasti sisaret muuttamalla heidät kyyhkyiksi, ja he lensivät Orionia pakoon taivaalle. Seitsemän sisaren tähtikuvio sijaitsee taivaalla aivan Orionin vyön vieressä.  
Seitsemän sisarta -kirjasarjan jokaisessa kirjassa seurataan yhden sisaren tarinaa. Kolme ensimmäistä romaania voi lukea missä tahansa järjestyksessä, sillä ne kaikki alkavat samasta hetkestä. Kirjojen tarinat vievät eri puolille maailmaa ja kauas historiaan. Romaanien keskiössä ovat eri aikoina eläneet vahvat, itsenäiset naiset, ja osa sarjan hahmoista perustuu todellisiin historiallisiin henkilöihin.
Kun saa hyvän kirjan käteen, ei malttaisi muuta tehdäkään. Siinä jää kotihommat kirkkaasti kakkoseksi! Olen kirppiksiltä hamstrannut muutamia pokkareita tulevan kesän rantapäiviä varten. Niin, uskon ja luotan että se kesä sieltä tulee ennemmin kuin uskonkaan ja hellettä riittää! 

Ps. Optimismi on ja pysyy myös tänä vuonna. ;)


torstai 10. lokakuuta 2019

Arjen yksinäisyys

Mä olen tehnyt lähes koko ajan töitä siitä asti, kun kouluni kävin. Olen siis ollut monenlaisissa työyhteisöissä, sosiaalisena ihmisenä saaden uusia ystäviä ja jakamaan töiden ilot ja surut. Mulle sanottiin ennen opintovapaalle jäämistä että "sulla varmaan leviää pää kotona". Naurahdin sanoen, se voi olla joo. Vasta nyt se iskee tajuntaan, että noin se vähän saattaa ollakin. Kävin eilen kaupungilla asioilla ja  ruuhka-aikaan moottoritielle kiihdyttäessä tuli ihan mahtava fiilis, wau mä olen taas tätä oravanpyörää hetken aikaa. Näinkö nopeasti se vapauden huuma unohtuu?! 


Syytän kyllä myös tätä pimeää ja märkää vuodenaikaa. Valon määrä vähenee ja ellei pidä huolta, saattaa se iskeä myös mielen syövereihin. Suruakin on ollut myös tänä vuonna ja se saa välillä rämpimään liian syvissä vesissä jos keskittyy liikaa miettimään. Ja aikaahan minulla nyt on miettiä. Toisaalta se on hyväkin käsitellä kunnolla näitä asioita itsensä kanssa, minä kun yleensä ne tykkään sysätä syrjään myöhempää käsittelyä varten. Ja se myöhempi on usein vuosien päästä, jos silloinkaan. Olen kyllä koittanut tehdä parannusta tämän asian suhteen, mutta minä vaan satun olemaan se "terapeutti" joka ratkoo muiden ongelmia. Omat huolet on hyvä sysätä sinne Ö-mappiin.

Kotona yksin ollessa täytyy välillä muistuttaa itseään tekemättömistä töistä ettei jumitu johonkin tiettyyn tekemiseen, kuten tuijottelemaan Gilmoren tyttöjä... Hah, kuulostaa nyt siltä etten tee niitä kouluhommia ollenkaan. Kyllä teen, kirjoittelen niitä aina inspiraation iskiessä ja siihen tahtiin että kuukaudessa kertyy noin 5 opintopistettä. 

Ei kannata käsittää väärin, yksinäinen sanan varsinaisessa merkityksessä en ole. Minulla on ihanat ystäväni, tuttavani ja perhe. Päivisin sitä vaan pakosti miettii, että nyt työpaikalla olisi kahvitauko ja meillä ois ihan mahtavat keskustelut jne. Mutta itse olen tämän valintani tehnyt ja siinä pysyn. Tiesin tämän kyllä jo keväällä kun jäin kotiin etätöihin, mitä haasteita se minulle tuo. Kaikessa on aina ne hyvät ja huonot puolensa. Saan välillä päivisin onneksi mukavia viestejä töistä tähän yksinäiseen arkeen. Pidän mielenterveydestä huolta myös liikkumalla luonnossa ja muutenkin liikunta on sellainen henkireikä. Vitamiineja syön ruuan ohella purkista, rautalisä menee myös silloin tällöin sillä ferritiinit ei ole ihanteelliset.

Don Rosa kävi työpaikallamme viime syksynä.

Tässä kerkeää myös pohtia, mitä sitä haluaisi tehdäkään "isona". Minulla on työpaikka, mutta aina sitä miettii muitakin vaihtoehtoja...



Mitä fiiliksiä? Kommentoi vapaasti.




Tummanharmaa talo

Olen kirjoittanut tuon alla olevan tekstin luonnoksiin jo huhtikuussa. En ole sitä saanut aikaiseksi julkaistua, syystä etten edes tiedä miksi. Ehkä siksi, että on kestänyt 4 kuukautta saada kuvat siirrettyä puhelimesta koneelle... Noh, julkaisen tekstin nyt sellaisena kuin sen keväällä kirjoitin.

Ollaan nyt nähty tässä uudessa kodissa kesä, syksy, talvi ja kevät. Hurjan nopeasti on mennyt vuosi! Tuntuu että vastahan me tehtiin talokaupat. Ollaan kotiuduttu tänne uuteen paikkaan hyvin, ystäviäkin ollaan saatu. Luonto on ihanasti läsnä, tänä keväänä vaan on ollut niin hurjia myrskyjä että niin trampoliini kuin kasvihuonekin on lennellyt. No siis, kasvihuone ei päässyt lentoon vaan kaatui. Onneksi siinä ei silloin vielä ollut kasveja.


Me maalattiin talo. Talomme on rakennettu vuonna 2003, ja värikin oli sen ajan mukainen vaaleanvihreä. Ei paha, mutta haluttiin hieman päivitystä. Jo taloa ostettaessa kävi mielessä, että se olisi ihana tummanharmaana. Alkoi oikean sävyn metsästys. Aika naftisti löytyi tietoa googlella hakusanalla tummanharmaa taloväri, jokunen blogikirjoitus. Törmäsin Tikkurilan sävyyn 613X ja se miellytti silmäämme. Maaliksi valikoitui Virtasen 4 öljyn maali. Haettiin siitä näytepurkki, ja hyvältä vaikutti. Tuon sävyn suhteen vaan kävi niin, että tarkistettuani maalipurkista myöhemmin niin siinä luki sävyn olevan NCS S 7005-R80B. No se nyt on mikä on.


Virtasen talomaalia oli miellyttävä levittää, pellavaöljypohjainen maali ei valunut. 


Sävy on valosta riippuen välillä omaan silmääni liian sininen. Eli en ole täysin tyytyväinen väriin, olisin halunnut sen olevan enemmän tummanharmaa mutta näillä mennään.


Alla olevassa kuvassa auringonvalo osuu seiniin, taas näyttää eri väriseltä.



Alla oleva kuva on otettu toukokuussa, jolloin satoi vielä noin paljon lunta! Onneksi oltiin jo keretty maalata talo, muistaakseni jo kahteen kertaan tuolloin.


Kyllä sitä on monenlaista ideaa, mitä seuraavaksi remppaisi. Vaikka aikaa olisikin, se vaatii rahaa joten aina pikkuhiljaa jotakin paikkaa entrataan. Mullahan olisi ihan huikeita ideoita jotka pitäisi saada heti tehtyä, mutta mies onneksi vähän toppuuttelee. Kyllä minä jo omatoimisesti ostin uudet wc:n kalusteet... No kun ne oli -70 prossaa Bauhausissa! Eihän niitä voinut jättää sinne. No jäi ne (maksettuani) mutta mies sai hakea ne toisena päivänä. :D Itse olen vähän sitä mieltä, että jos on jo ollut suunnitelmissa uudistaa wc niin miksipä ei käytä hyväkseen noita tarjouksia. En todellakaan ala normihinnalla kalustamaan vessaa jos kerran reilulla satasella saa kivan allaskaapin, altaan ja peilin. Se oli mulle vähän ylläri että hana ei kuulu mukaan pakettiin. Siitä olisi saanut pulittaa satasen... Taidan Ikeasta hakea vähän halvemman mutta ihan soivan pelin. 





perjantai 27. syyskuuta 2019

Mitä mulle kuuluu?

Terve. Olen taukoillut muutaman kuukauden. Blogi on ollut monesti mielessä, mutta en ole saanut aikaiseksi kirjoittaa kunnolla. Jotain luonnoksia on, mutta ei oikein julkaisukelpoista. Tässä tulee nyt tällaista perjantaista tajunnanvirtaa.

Keväällä maalattiin talomme mieluisen väriseksi (kirjoitan siitä ensi kerralla), ja kesän aikana ollaan tehty muutakin remppaa. Yhtenä kesäpäivänä kävin anopin ja lasten kanssa Haaparannassa ja tietty Ikeassa. Mitäs siellä kassojen läheisyydessä huomasinkaan... Vaaleaa laminaattia ihan hävyttömän halvalla. Ei tietenkään mieleen tullut että kuinka laadukasta se sitten onkaan, kunhan vain on vaaleaa. Oli siinä kova homma saada ne paketit mahtumaan autoon mutta selvittiin! Ja kotona kuulin että vielä olisi pitänyt pari pakettia ostaa. No onneksi saatiin ne sitten muuta kautta. Kaikkien huoneiden lattioita ei raskittu heti laittaa uusiksi, mutta olohuoneessa on nyt uusi lattia. On se osoittautunut ainakin tällä käyttökokemuksella hyväksi. Tosin vähän harmitti repiä sellaista selvästi kallista saksalaista, paksumpaa laminaattia pois... Mutta kun väri ei miellyttänyt. Go with the flow.

Loppukeväästä aloitin kesäyliopistossa kasvatustieteen perusopinnot. Sinnekin ilmottauduin ihan sen hetkisen fiiliksen mukaan, tai siis uskalsin vihdoin. Olen aiemmin vähän miettinyt, onko minusta siihen. Aika hassua ajatella noin, miksei olisi? Ehkä viimeisimmän vahvistuksen uskallukseen sain työterveyspsykologilta, ne pari käyntiä hänen luonaan olivat oikein antoisia. Jännitin myös sitä, hyppäänkö nyt sellaiseen porukkaan jossa en koe olevani välttämättä vahvoilla (akateeminen). Tuokin on aika hassusti ajateltu, mutta onhan ihmisillä tiettyjä ennakkoluuloja sekä käsityksiä. Mitä vielä, meillä on tosi mukava porukka. Löysin ystävänkin. Nyt olen saanut jo kolmesta kurssista hyväksytyn suorituksen, ja eteenpäin mennään. Olen nyt ilmottautunut myös aineopintoihin. Jossain vaiheessa haluaisin tutkinto-opiskelijaksi, mutta päivä kerrallaan tässä mennään.

Jäin heti kesäloman jälkeen töistäni opintovapaalle. Paras päätös vuosiin. Joka päivä olen kiitollinen tästä ajasta, kun saan opiskella rauhassa omaan tahtiin ja vain haahuilla mieluisten tekemisten parissa. Kiitos kiitos kiitos. Ei tämä ole ilotulitusta rahallisesti, mutta kyllä sitä aina pärjää. Saattaa kuulostaa jopa ylimieliseltä, mutta olen aina keksinyt keinot. Nyt kun oikein ajatuksella pohtii tuota edellistä lausetta, huomaa että niin se vain on mennyt. Kävin työpaikalla tällä viikolla. Oli ihana nähdä työkavereita, mutta itse työhön ei ole ainakaan vielä ikävä.

Minulta on kysytty, olenko kokonaan lopettanut blogin pitämisen, myös viestejä on tullut milloin kirjoitan taas. En ole lopettanut, kirjoitan fiiliksen mukaan.


Onpa vapauttavaa tämä kirjoittaminen pitkästä aikaa. Kiitos kun luet.




keskiviikko 17. huhtikuuta 2019

Wanillan kirppis

Minulla on ollut kohta 2 viikkoa pöytä Kempeleessä Wanillan kirppiksellä. Tämä on toinen kerta, kun vein sinne tavaraa myyntiin, viime kesänä oli siellä pöytä viimeksi. Mukavasti on mennyt tavaraa kaupaksi, ja ihan parasta on tämä myynnin seuranta! Tämä on minulle uutta, että voin itse netistä seurata myytyjä tuotteita. Tähän seuraamiseen jää melkein koukkuun. :D Palvelussa tuotteet voi myös nimetä, mutta itse päädyin kirjoittamaan perinteisesti niihin lappuihin mustekynällä tuotteen nimen. Kahden viikon pöytävuokrasta maksoin 49 euroa.


Parhaiten kaupaksi on mennyt lastenvaatteet, myös iso osa omista vaatteistani on päässyt uusiin koteihin. Meilläkin on niin paljon vaatteita, että ei ne ole kerenneet kuluakaan ja hinnat kun laittaa sopivaksi niin kyllä ne menee. Paljon on ostettu myös diy-vaatteita eli tytöille pieneksi jääneitä, ompelemiani tuotteita. Mietin hetken, laittaisinko uusiakin ompeluksia sinne mutta en vienyt. Olen myynyt niitä lähinnä facebookin kirppiksillä. Jotenkin tuntuu, että haluaisin pelkästään uusille tuotteille oman pöydän ja en ole vielä kerennyt niin paljon ommella varastoon että niitä olisi tarpeeksi livemyyntiin asti.

Viime kesänä meni hyvin kaupaksi varsinkin astiat, minulla oli paljon muumia pöydässä. Jotakin myös varastettiin; kun menin tyhjentämään pöytää, oli jätetty Ralph Laurenin aurinkolasikotelo pöytään mutta itse lasit oli kadonnut. Noo näitä sattuu, siihen olen toki varautunut. Kyllähän sieltä saisi vitriinipaikan kalliimmille tavaroille mutta itse harvoin olen sitä käyttänyt. 

Tykkään Wanillan kirppiksellä myös siitä, että aukioloajat ovat pitkät. Maanantaista perjantaihin 10-20 ja viikonloppuisin 10-16. Kerkeää hyvin ihmiset töidenkin jälkeen piipahtaa ostoksilla. Minulla on useista kirppiksistä kokemusta niin ostajana kuin myyjänä, ja täytyy antaa pojot tälle paikalle  myös siisteydestä. 

Huomenna olisi aika tyhjentää pöytä. Tällä kertaa en kerennyt käydä laittamassa loppuja tuotteita puoleen hintaan, jää sitä kotiin kannettavaa aina jonkin verran.






torstai 4. huhtikuuta 2019

Makuuhuoneen tapetointi

Ostin jo viime vuoden puolella Ellokselta tätä tapettia eri värissä 2 rullaa kun oli niin hyvä tarjous, ja mietin että milloinhan ne saataisiin seinään. Ajatuksena oli tapetoida makuuhuoneen päätyseinä. Me ei olla koskaan ennen miehen kanssa tapetoitu, ja oli suuri epäilys onnistuuko se nytkään. Noh, lomaviikolla kotiin palatessamme repäistiin ja alettiin hommiin. Aluksi ajatuksena oli tapetoida suoraan edellisen tapetin päälle, mutta liimaa levittäessä selvisi ettei se tule onnistumaan. Entinen tapetti alkoi irtoilla, joten täytyi repiä irti. Oltiin kuultu kauhutarinoita siitä, kuinka pieniä tapettisoiroja saa repiä monta tuntia. No ei siinä kovin montaa tuntia mennyt. Sumutepulloon vettä ja erästä eteeristä öljyä ja homma sujui lähes leikiten. Se ei ollut mitään verrattuna siihen, kun tapetin kuviot piti kohdistaa...



Jännittäviäkin hetkiä koettiin, kun pelättiin että riittääkö ne kaksi rullaa. Aluksi meille tulikin kämmi (tai niin luultiin) kohdistuksen kanssa ja mietittiin jo että siinä meni yksi vuota hukkaan. No se onneksi myöhemmin saatiin hyödynnettyä. Käytettiin tätä tapettiliimaa.



Kyllä se muutaman tunnin homma oli kaikkine valmisteluineen. Ei seinästä täydellinen tullut, mutta ihan hyvä ensikertalaisilta. Kaapin vieressä oli hankala paikka saada tapetti asettumaan nätisti ja se menikin vähän ruttuun. No, kelpaa meille.


Alla kuva entisestä tapetista, josta kuvanottohetkellä olimme jo repineet osan pois. Ei ollut oikein meidän näköisemme, tosin tuo sopi ihan hyvin makuuhuoneen toisen ruskean tapetin kanssa. Se ruskea jätettiin vielä muihin seiniin, haaveena kyllä vaihtaa se johonkin valkoiseen. Jossakin vaiheessa.


Myös lastenhuoneeseen on tällainen Duro Swedenin Ester Marias Kammar (kuva alla) tapetti jo hankittu. 


Mietittiin vähän sitä, että kannattaako heidän huonetta vielä tapetoida ollenkaan kun ainakin nuorempi saattaa vielä piirrellä seiniin. Kiva sitten jos samantien menee tapetti pilalle... Mutta eiköhän me tässä viimeistään kesällä laiteta sekin huone kuntoon. Selasin noita Elloksen valikoimia ja voi kuinka ihania on nämäkin Majvillanin tapetit!



Mukavaa päivää sinulle!



tiistai 2. huhtikuuta 2019

Omaan tahtiin

Heipparallaa! Täällä taas kahden kuukauden blogitauon jälkeen. Miten olen aikani viettänyt? No ensinnäkin, saan nykyisin tehdä palkkatyötäni etänä, kotoa pitäen. Ihan mahtavaa, säästyy aikaa kun ei tarvitse lähteä aamu- ja iltapäiväruuhkaan, ja oli siinä pari muutakin perustetta miksi pääsin kotiin tekemään työtäni, en avaa niitä tässä sen enempää. Itse työ ei edelleenkään ole sitä unelmahommaa mitä haluaisin loppuelämäni tehdä, mutta näillä mennään. On mahtavaa, kun voin viedä tytöt vaikkapa kävellen päiväkotiin, sinne on reilu kilsan matka. Kun pyöräteillä vielä oli lunta, vedin molempia pulkassa. Nyt he ehkä jaksaisivat kävellä, mutta taidetaan alkaa kulkemaan pyörällä. Siinä tulee itselle samalla kiva aamulenkki, varsinkin jos kierrän pitemmän kautta kotiin. Usein laitan luureihin soimaan musiikin tai jonkin äänikirjan (siinä vasta olisikin unelma-ammatti, äänikirjan lukija!) Rauhassa laitan aamupalan ja luen Hesarin. Työsuhde-etu sekin, että saa ilmaiseksi Hesarin kotiin. Meidän alueen lehti olisi pikemminkin Kaleva, mutta olen ihan tykästynyt tuohon toiseenkin lehteen. 


Mietin aluksi, tulenko kovinkin yksinäiseksi kun työskentelen yksin kotona. Oli se ensimmäisenä päivänä melko outoa, mutta sitten tuntui että miten olenkaan voinut työskennellä aiemmin sellaisessa hälinässä. Työkavereita on toki ikävä! Päivien rytmitys on samanlainen kuin toimistolla, tauot on samaan aikaan kollegoiden kanssa jne. Voin olla työkavereiden ja pomon kanssa pikaviestipalvelun ja puhelimen kautta yhteydessä, mutta joskus kun tulee sellainen olo että tämä on yhtä pään seinäänhakkaamista olisi mukava jakaa se hetki kasvotusten toisen kanssa. 

Odottelen lämpimiä ja aurinkoisia kelejä jotta pääsen työskentelemään omalle terassille. Ai että.


Tein toisenkin päätöksen. Erosin Kaksplussan blogiverkostosta. Haluan pitää tämän toistaiseksi ihan omanani, itse päättää blogistani ilman aikatauluja. Tietynlainen rentous saa näkyä tekemisessä. Verkostoon kuuluminen oli kivaa ja sieltä sai vertaistukea, kuitenkin koin vähän taakaksi kun koulutukset ym. oli kaikki aina Helsingin päässä, ihan ymmärrettävästi tottakai. Kaksplussan tiimi oli mukava, mutta nyt Arjen miljonääri "palaa juurilleen".

Palataan!



torstai 24. tammikuuta 2019

Reiman huikeat alet


Kannattaa kuulua facebookissa erilaisiin ryhmiin. Eräässä lastenvaateryhmässä jaettiin alekoodia jo ennakkoon alessa oleviin Reiman tuotteisiin, ja tällainen lastenvaatehulluhan siitä innostui siltä seisomalta. Tuotteet oli alennettu 30 %, ja lisäalekoodilla sai vielä 20 % alea! Tälle talvelle ei enää tarvita toppakamppeita, mutta kaukaa viisaasti ostin jo ensi vuotta ajatellen. Reilujahan nämä on vielä molemmille, tai no tuo Liljan setti voisi olla nyt hyvä Helmille. Liljalle ostin Juoni-toppahousut navyn värisenä koossa 110 ja Silda-takin myös koossa 110. Helmille vastaavat cranberry pinkinä koossa 116. Ihastuin tuohon takkiin, kun joku ryhmäläinen oli pistänyt videon jossa lapsi pyörii pimeänä iltana takki päällään ja siinä olevat lukuisat heijastimet loisti. 


Tilasin nuo jo ennen joulua. Nythän Reimalla näkyi olevan ale -50 %, mutta ei kaikkia kokoja enää ole. 


Lilja on vähän liikaa innostunut tuota lunta syömään. Ollaan koitettu selittää, että sairastuu jos lunta syö ja kun ei se tehonnut piti vähän tehostaa kieltoa sanomalla että siitä tulee matoja mahaan. Se ehkä hieman hillitsi.







Gugguun pipot sopii näihin kivasti.





Olen kuullut paljon hyvää näistä Patter-kengistä, eli ne on välikausikengät jotka voi pestä koneessa. Molemmilla on ollut vain lyhyempivartiset lenkkarit käytössä, joten nämä pääsee kevätkeleillä testiin. Myös uudet välikausihanskat ostin kun halvalla sain.


Hyödynsitkö sinä Reiman alen, vai kolahtaako Reiman vaatteet ollenkaan?



maanantai 31. joulukuuta 2018

Se oli vuosi 2018

On kyllä ollut ihanaa olla joululomalla. Hitaat aamut, valoisan aikana on päässyt lenkkeilemäänkin. Salitaukokin katkesi, sain eilen tehtyä kunnon treenin pitkästä aikaa.

Jouluaattona oltiin Syötteellä siskon perheen luona, ja sinne tuli myös vanhempani. Ensimmäinen joulu, kun uusi perheenjäsen oli myös mukana. Kerroin aiemmin täällä blogissakin, että siskoni tytär odotti vauvaa. Poju on nyt 4 kk ikäinen, ja niin suloinen pieni!

Joulupukki vieraili Syötteellä myös. Voi sitä jännityksen määrää lapsilla, oli ihana seurata tunnelmaa. Lahjoja tuli taas liikaa. Aina sitä miettii, että tänä vuonna en ainakaan itse osta montaa lahjaa mutta kuinkas sitten kävikään... Minäkin sain oikein mieluisan lahjan, karvapohjasukset! En ole vielä päässyt niitä testaamaan, kun täällä meilläpäin ei ole vieläkään niin paljon lunta että olisi tehty perinteisen tyylin latua.

Kuvat otettu tänä aamuna ja eilen pihaltamme. 

Tänään on vuoden viimeinen päivä. Tässä päivän mittaan olen miettinyt, mitä kaikkea oli vuosi 2018. Tärkeimpänä on tietenkin uuden perheenjäsenen syntyminen, minusta tuli isotäti. Siskontyttöni oli vain 17-vuotias, kun sai elokuussa pienen pojan ja sisarestani tuli mummi 35-vuotiaana. Äidistäni isomummi 54-vuotiaana ja on vielä isoisomummikin. Lapsi on niin hurmaava, haluttaisi kokoajan olla pussaamassa ja halimassa häntä! Harmi kun asuvat niin kaukana.

Tänä vuonna toteutui myös meidän pitkäaikainen haaveemme. Ostimme oman talon. Parin vuoden aktiivisen etsinnän jälkeen löytyi meille sopiva koti, juuri niillä kriteereillä joita meillä oli. Nytkin tätä kirjoittaessa katson meidän maisemaa, niin kaunis talven satumaa.


Tänä vuonna olen myös paljon tutkiskellut itseäni ja haaveillut lisää. Olen kehittynyt parempaan suuntaan rakkaassa harrastuksessani, ompelussa. Olen välillä jopa väläytellyt ajatusta, olisiko siitä ammatiksi mutta ei ole siihen vielä uskallusta eikä resursseja. Katsotaan. Onko ompeleminen enää niin mielekästä jos se muuttuu työksi? Sivutoimisesti voisi jossakin vaiheessa jotakin kehitelläkin. Katsotaan.

Tämä on ollut myös oivallusten vuosi. Liikkunut olen hyvällä fiiliksellä, se ei ole kertaakaan ollut pakkopullaa jota täytyy tehdä saavuttaakseen jotakin vaan lenkistä/muusta liikunnasta on joka kerta jäänyt positiivinen fiilis. Jopa niinä heinäkuun helteisinä päivinä halusin käydä lenkillä  hyvän fiiliksen vuoksi. Oikein tankkasin aurinkoa koska tiesin, että pimeä marraskuu koittaa vielä.

Niin, se kaamos meinasi musertaa minut mutta ei päässyt aivan ihon alle. Kyllä tuntui pitkältä se synkkä kuukausi. Onneksi aurinko näyttäytyi ja elämä voitti.

Mitäs ensi vuonna? Toivon, että itsellä ja läheisillä olisi hyvä vuosi. Terveys ja rakkaus pääasiassa. Jonkinlaista menestystä työssä myös toivoisin. Tänä vuonna on tullut hyviä myyntionnistumisia useina kuukausina, mutta olisi mahtavaa jos joka kuukausi olisi sellainen "jackpot".


Blogin suhteen menen samanlaisella rennolla asenteella kuin tähänkin asti. Kirjoitan silloin, kun oikeasti siltä tuntuu enkä väännä väkisellä täytepostauksia. Joku lukija ihanasti kommentoikin, että blogiani on kiva lukea kun se on "sellainen lämminhenkinen ja selkeästi kirjoitettu". Tämä vuosi on selkeästi ollut hiljaisempi kirjoittamisen osalta, on tapahtunut paljon ja ei vain kaikkea kerkeä laittaa eetteriin. Enkä kaikkea haluakaan tänne kirjoittaa, iso osa asioista pysyy vain minulla. Mutta veikkaan ensi vuonna kerkeäväni päivittää blogiakin enemmän, haluaisin sen suhteen myös jotakin haastetta. Tämä on minulle edelleen harrastus mutta en panisi pahakseni, jos blogi näiden vuosien jälkeen tuottaisi jotakin, muutakin kuin yhteistöiden tavaroita.



Upeaa uutta vuotta ihanat lukijani, palataan!




perjantai 21. joulukuuta 2018

Ikean sohva

Sohva on melko mainio kapistus. Siihen on ihana käpertyä lukemaan kirjaa, katsomaan sarjaa tv:stä tai vaikkapa lasten kanssa elokuvaa. Nyt kun meillä on takka, löydän itseni usein fiilistelemässä takkatulen lämmöstä juurikin sohvalla.

Meillä oli edellisessä kodissa sellainen ilmaiseksi saatu, valkoinen divaanisohva. Voin kertoa, että se ei enää kovin valkoinen ollut siitä luopuessamme. Tai no, valkoisellakin on melko monta eri sävyä... Sanoisinko näin, että se oli paikoitellen sellainen maitokahvin värinen. Ihan hyvä istua se oli, ja se kelpasi vielä seuraavallekin käyttäjälle, joku opiskelija sen kävi hakemassa kun laitoin ilmoituksen facebookin roskalavalle. 

Mietittiin miehen kanssa, millainen seuraava sohva olisi. Ei divaania, mutta kuitenkin kokoa saa löytyä että pitkä mieskin mahtuu oikasemaan. Jämäkkä, mutta kuitenkin sellainen jossa on kiva löhötä. Käytiin koeistumassa muutamia sohvia mm. Maskussa, mutta ei ollut oikein mieleisiä. Jos jokin mieluinen olikin, meni se reippaasti yli budjetin joka meillä oli korkeintaan 1000 euroa. Siispä suuntasimme Haaparantaan ja Ikeaan. 


Minulla oli ensin mielessä Söderhamn. Olin kyllä kuullut siitä myös vähemmän mairittelevia kommentteja, mutta halusin itse todeta asian. Se on nätti sohva, mutta istuinkokemus ei ole se paras. Vaikka haettiinkin tavallaan sitä sohvaa jossa on hyvä myös löhötä, tuossa se korostuu vähän liiaksikin. Miehen mielipide oli myös ihan ei ei tuon sohvan kohdalla, joten se unohdettiin. Karlstad oli myös ihan sievä, mutta liian pieni. 


Sitten se löytyi. Nockeby. Hyvän kokoinen, tarvittaessa siihen mahtuu koko perhe. Leveydeltään 251 cm, syvyys 97 cm. Jämäkät, tukevat tyynyt mutta silti mukavat oleskeluun. Ostettiin se. 


Väri on tummanharmaa. Minulla oli vähän vaalempi (ei kuitenkaan enää valkoinen!) toiveissa mutta mies sai tällä kertaa päättää. Valittiin myös puujalat kromattujen sijaan. 

Vaihdettiin järjestystä. Olohuoneesta tuli avaramman tuntuinen.

Nyt kun sohva on ollut käytössä sieltä keväästä asti, on minulla lähes pelkästään positiivista sanottavaa. Päälliset on pestävät, mutta niitä ei ole tarvinnut pestä vielä kertaakaan. Jos jotakin pientä tahraa on tullut, olen vain pyyhkinyt kostealla. Tätä on muistaakseni kahdella kankaalla, meillä on se vähän kalliimpi Lejde. Tuntuu, että sellaista sohvaa ei olekaan jossa ei pitäisi välillä asetella tyynyjä paremmin. Niin se on tässäkin. Varsinkin lapsiperheessä sen huomaa, kun eläväiset tytöt heittää välillä kuperkeikkaakin sohvalla... Istuintyynyjä pitää kyllä asetella lähes päivittäin jos ovat valuneet. On tämä silti monta kertaa parempi kuin aikaisemmat.