torstai 18. elokuuta 2016

Talohaaveita

Me ollaan varovaisen innokkaasti nyt elokuun aikana katseltu taloja. Etsinnässä ei ole kovin uusi talo (budjetti tulee vastaan) mutta sellainen "sopivan vanha". Toki se voi olla hieman iäkäs, mutta siinä tapauksessa täytyy olla tehtynä suuremmat remontit kuten käyttövesiputket uusittu jne. Kriteereinä meillä on myös että tontin täytyy olla oma, ja mielellään ei ihan vieri vieressä muita taloja. Oma rauha se olla pitää. Päiväkodin, koulun ja muidenkin palvelujen olisi hyvä olla muutaman kilometrin säteellä. Lämmitysmuotona ihanteellisin olisi maalämpö tai kaukolämpö, mutta se nostaa heti hintaa parisenkymmentätuhatta. Sähkölämmitys on ihan jees siinä tapauksessa jos talossa olisi varaava leivinuuni, myös ilmalämpöpumppu taitaa auttaa jonkin verran. 

Ihastuimme jo yhteen taloon ihan täysillä. Iso takapiha, jolla omenapuita ja istutuksia. Minustahan voisi tulla jopa kunnon hortonomi (huutonaurua!) siinä touhuillessa... Taloon on tehty kaikki tärkeimmät remontit ja muutenkin se olisi melkoinen napakymppi. Joku sanoi minulle, että sen tuntee heti kun löytyy "the talo" ja astuu siihen oikeaan taloon sisälle. Ja se tunne meille molemmille tuli. 

Jätimme jo tarjouksenkin, mutta sitä ei hyväksytty. Täytyy korottaa siihen meidän maksimiin ja sitten alkaa katsella muita vaihtoehtoja jos ei myyjä suostu. Se on jännä miten jo uniinkin tulee se ihana talo, johon ihastuu. Itken varmaan jos ei sitä saada. Noo ei asialle mitään voi, jospa niitä lähes yhtä ihania kohteita tulisi...

Suuri osa suomalaisista haluaisi asua veden äärellä. Minä myös, tosin nyt pikkulapsiaikana pelkäisin kokoajan että tytöt juoksee järveen.


Millainen on sinun unelmiesi talo/koti, asutko itse sellaisessa?



12 kommenttia:

  1. Talomme sinänsä on ihan mieleinen, itse suunniteltu ja rakennettu, mutta vielä jos sen saisi sijoitettua veden äärelle rantasaunan kera...

    VastaaPoista
  2. Asun unelma alueella, mutta en unelmien talossa. Unelmieni talo olisi rintamamiestalo, jossa olisi 5h ja tupakeittiö.

    VastaaPoista
  3. Tällä hetkellä minulla on onni asua unelmieni talossa. :)

    VastaaPoista
  4. Mä oon tyytyväinen meidän kotiin. En tiiä onko tää ihan unelmien talo, mut ihan ok tää on. :)

    VastaaPoista
  5. Meidän koti ei oo ihan unelma talo, mut menettelee eli on ihan ok :-)

    VastaaPoista
  6. toivottavasti saisitte unelmienne talon♥ Mä toisaalta tykkään tästä nykyisestä talostamme, mutta muutama asia tekee hulluksi. Unelmieni talo olisikin yhdessä kerroksessa arjessa toimivalla tilaratkaisulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monelta kahdessa kerroksessa asuvalta olen muutes kuullut samaa.

      Poista