Kaksplus.fi

Kaksplus paraati

tiistai 23. elokuuta 2016

Ristiriitaisia ajatuksia

Tuntuu että nyt syksyn aikana tapahtuu liikaa, liian nopeasti. Talokaupat saattaa tässä edistyä, riippuu ihan siitä ilmeneekö kuntotarkastuksessa (tai oikeastaan se on kuntokartoitus) mitään pommia. Maanantaina kävin työpaikkahaastattelussa ja sain töitä, ne alkaa syyskuun aikana. Lapsilla alkaa siis joko perhepäivähoito tai päiväkotiarki. Kaikki tapahtuu ryminällä, mutta onko se huono juttu? Ehkä se eniten nyt mietityttää että jos muutetaan tästä pois niin millä aikataululla se tapahtuu, kerkeääkö lapset aloittaa hoidon jo täällä päässä ja pitääkö sitten heti vaihtaa paikkaa. Ja keretäänkö irtisanoa kämppä kun tässä on kuukauden irtisanomisaika. Tänne on tulossa kylpyhuoneremontti lokakuun aikana, olisi mukava olla jo uudessa kodissa siinä vaiheessa.

Kyllä tällaiset asiat järjestyy. 

Vaan sain taas yhtenä iltana erilaista perspektiiviä tähän elämään. Nämä minun mietteet on niin pieniä ajatuksia eikä käy mielessä liikaa valitella, joillakin on ihan oikeita murheita, loppuelämän muuttavia surkeita tapahtumia joita ei voi itse edes käsittää. Ei siitä sen enempää, mutta koski niin syvälle minunkin sieluun ja pisti ajattelemaan tätä kaikkea. 

Vihiluoto heinäkuun lopussa, kännykkäkuva


Voikaa hyvin. <3




8 kommenttia:

  1. Toivottavasti talokaupat toteutuvat.
    Mukavaa tiistai-iltaa <3

    VastaaPoista
  2. Oo onnellinen. Omakotitalo, työ ja ihanat tytöt sekä puoliso. Sulla on kaikki mitä onneen tarvitaan.
    Toivottavasti pääsette muuttamaan ennen kylppäri remppaa. Ne on ihan kauheita.

    VastaaPoista
  3. Hei, Onneksi olkoon työpaikan johdosta ja kuule kaikki järjestyy. Ihanaa jos saatte sen oman kodinkin. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  4. Toivotaan, että asiat järjestyvät ajallaan ja parhain päin. <3

    VastaaPoista