maanantai 1. elokuuta 2016

Nehän osaa jo tapella


Pienen hetken ajan tuntui jo että saan itsekin syödä rauhassa aamiaiseni. Näitä aamuja kesti jopa muutaman viikon, olin ihan että jes, nytkö ne alkaa sopuisasti leikkimään keskenään! Pitäisihän minun jo tässä vaiheessa tietää että kaikki se on katoavaa, ohimenevää. Nyt on nimittäin alkanut tappelut.


Miten kaksivuotias ja 10 kuukauden ikäinen vauva osaa jo tapella/riidellä??? No tietenkin Helmi isompana välillä höykkyyttää Liljaa, mutta osaa Liljakin jo hieman provosoida Helmiä ja parahtaa dramaattiseen itkuun jos isosisko hipaiseekin ja satun näkemään. Suu on mutrussa ja pahinta on se kun molemmat huutaa yhtä aikaa. Silloin tekisi mieli itsekin heittäytyä maahan ja polkea jalkaa, kunnon itkupotkuraivarit äidillekin joskus sallittakoon!


Välillä hieman surettaa kun Lilja ei saa niin paljon huomiota kun on jo toinen lapsi talossa. Silloin kun Helmi ei ole kotona, on tyttö ihan kuin eri vauva. Eilen jouduin istumaan Helmin kanssa lasten päivystyksessä 6 tuntia, ja koko tämän ajan oli Lilja kotona ollut niin aurinkoinen ja touhukas ettei aikoihin. Se aurinkoinen tuuli kyllä kesti myös loppupäivän, mutta johtui varmaan siitä kun Helmi oli niin sairas ettei päässyt kiusaamaan. Sitä kiukkuamista on molemmilla riittänyt jo useamman viikon ajan, välillä on toki parempiakin päiviä. 


Lauantaina siellä päivystyksessä juttelin erään viiden lapsen äidin kanssa. He tulivat kaukaa, n.150 kilometrin päästä ja olivat jo useamman kerran joutuneet tällä viikolla käymään Oysissa lapsensa kanssa. Hänellä oli myös tytöt samalla 1 vuoden ja 3 kuukauden ikäerolla ja kyselinkin että miloin tietyt asiat helpottaa arjessa. Hän tuumasi että nyt on jo tosi helppoa, kun toinen on 5 ja toinen 6. Tosin se 6-vuotias menee eskariin ja nuorempikin haluaisi, ovat kuulemma kuin paita ja peppu ja parhaat kaverit. Leikit varmaan menee meidänkin neideillä tulevaisuudessa yksiin ja tietenkin niitä nujakoita sattuu, mutta se on vain elämää ja täytyisi muistaa että tämä pikkulapsiaika menee niin joutuisasti. Nautitaan siis myös nujakoista.





4 kommenttia:

  1. Tsemppiä sinne teille ja ihanaa elokuun alkua <3

    VastaaPoista
  2. Vai semmosta teillä. Meilläki kävi toinen pikkumies kylässsä ja eka oli sellasta et meinas leluista tulla riita, mut sit hoksattiin et tehdään hommat vuorotellen niin johan kummallakin leikkiminen sujuu :-)

    VastaaPoista