tiistai 5. huhtikuuta 2016

Odotan


Ulkona on tälle vuodelle ensimmäistä kertaa ihanan keväinen sadesää. Tykkään niin tuollaisesta ilmasta, silloin saa hyvällä omallatunnolla kääriytyä viltin mutkaan ja lukea rästilehtiä lasten päikkäriaikaan, kaikessa hiljaisuudessa. Meillä on nyt parina päivänä vaan ollut melkoinen mekkala, kun yläpuoleltamme kuuluu melko kovia remontoimisen ääniä, mikä lie pora ääntää kuin viimeistä päivää. Eilen jo mietin että miten ihmeessä mukulat nukahtaa sellaiseen meteliin, mutta paremmin kuin aikoihin! Helmin kanssa on viime aikoina ollut hirveetä taistelua unille meno. Tulee miljoona kertaa pois sängystä ja pitää viedä takaisin se. Silloin tällöin saa stopin noihin tulemisiin sillä että vien maitoa nokkamukissa ja siitä pian nukahtaa. Eilen kun kuului ne poran äänet ensimmäistä kertaa niin reppana säikähti ja alkoi itkemään. Siinä sitten selitin että yläkerrassa tehdään jotakin remppaa, sen takia kuuluu iso ääni. Itkeskeli hieman vielä sängyssäkin mutta sitten nukahti hyvin.


Meikäläisellä on huippufiilis. Se on se tunne, kun on jotakin mitä odottaa, kalenteriin merkattuna. Älkää luulkokaan että perheenlisäystä olisi tulossa, neva! Tätä arkea jaksaa taas pyörittää ihan eri vaihteella, koska tiedossa on vappuviikonlopuksi reissu Leville hyvän ystäväni kanssa! Ihan mieletöntä, hotelli ja kaikki. Se on kuulkaas luksusta tällaiselle kotiäidille. Ihan extempore päätettiin ystäväni kanssa tällainen reissu toteuttaa ja lyötiin lukkoon ja hotellikin jo varattiin että ei voi enää perua ellei jotain tosi maata kaatavaa satu. Yöherätyksiä on ollut tässä viime aikoina taas kiitettävästi, mutta olen vain ajatellut: "Ah, muutaman viikon päästä hotellihuoneen sänky ja (toivottavasti) hyvät unet! " :D


Kivaa tiistaita allihuuppa! <3




4 kommenttia:

  1. Kivaa viikkoa ja toivottavasti nuo yöheräämiset kohta vähenee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa viikkoa sinullekin!

      Viime yönä Lilja heräsi vain kahdesti syömään, itsekin sain hieman paremmin nukuttua. :)

      Poista
  2. Kaunis kuva sinusta. :)
    Se on aina mukavaa, kun on jotain mitä odottaa. Oho, riimi. :)

    VastaaPoista