Kaksplus.fi

Kaksplus paraati

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Kunpa joulu olisi jo ohi

Otsikon mukaisesti ajattelin vielä eilen aamulla. Nyt on ollut monta huonoa yötä Helmin sairastelun takia että sitä jo toivoi joulun olevan ohitse että päästään kotiin omaan rauhaan, reissussa tosiaan ollaan oltu perjantaista asti. Silloin kun on tällainen poikkeustilanne (sairastelu tms) niin ärsyttää olla toisten nurkissa. Kaikki jouluhössötys myös yleensä ottaa päähän, mutta ei tässä nyt ole hirveästi sitä hössötystä ollut, tai jos onkin niin melko hillittyä se on ollut. Jospa Helmikin alkaisi nukkua yöt kunhan paranee kunnolla. Nyt on kuitenkin taas joulumieli tullut ja kovasti odotellaan huomista, josko joulupukki eksyisi tänne Syötteen perukoille. Tänään päästiin V:n kanssa kahdestaan käymään asioilla kun sisko hoiti lapsia. Luksusta. 

Alla olevan kuvan oli pari ystävääni jakaneet facebookissa ja sen myötä tahdon toivottaa lukijoilleni oikein ihanaa ja rauhallista joulua!





8 kommenttia: