Kaksplus.fi

torstai 17. joulukuuta 2015

Hyllylöytö!

Olen aiemmin pohdiskellut, että jokin hylly olisi kiva keittiöön. "Blogihylly" string tuli mieleen ja meinasin sen jo black fridayna ostaa tarjouksesta kun hintaa olisi jäänyt n. 99 e, mutta enpähän raskinut siltikään. Ja olisi se ollut vähän pieni siihen tilaan johon sen ajattelin. Törmäsin jossakin vanhemmassa blogikirjoituksessa mielestäni vielä ihanampaan hyllyyn, joka on Ikean Ekby Gällö. Koitin etsiä tietoa siitä, mutta äh sen valmistus oli lopetettu. Eikun ostoilmoitusta facen paikalliselle ikea-kirppikselle, ja tärppäsi melkein heti! Nyt vasta olen kuullut että nämä hyllyt olivat haluttuja ja myös käytettynä menee kuin kuumille kiville, kävi siis melkoinen tuuri että näin nopeasti sen sain. Ja hinta ei päätä huimannut, 30 e! Kannattimet oli paketissaan eli uusia, hyllylevyt oli olleet käytössä mutta ei niissäkään isompia käytönjälkiä ole. I'm in love. 









Tällä hetkellä hyllyä koristaa mm. jo tulleet joulukortit ja Arabian paratiisi-astiat. Mielessä on jo ideoita, kuinka eri tavoin hyllyn voisi somistaa tulevana keväänä.


Jos hylly oli löytö, niin oli myös tuo alla oleva uudenveroinen Partyliten kultainen siluetti-malja, sen ostin Paljekirppikseltä hintaan 6 euroa! Katselin netistä niin tätä maljaa on myyty hintaan 99 e, joten kaipa voisi sanoa tämänkin olevan melkoinen löytö ;) pistin siihen käpyjä, pipareita ja karkkikeppejä sekä tonttutyttönen sieltä myös kurkistelee.




15 kommenttia:

  1. Ihana hylly <3 Meilleki tuli just uus hylly keittiöön kun kans niin kauan olen halunnut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu että miten sitä on voinut olla ilman tuollaista kun niin passelisti sopii tuohon tavaraa :)

      Poista
  2. No tuo hylly on kyllä tehty juuri tuohon paikalle. Näyttää tosi hyvältä <3

    VastaaPoista
  3. Kelpaisi minullekin, täällä seinähylly vielä kateissa :) Edulliseen olet löytänyt! Hyvältä näyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minkä tyylistä hyllyä etsiskelet? :) kanttii tsekata tori.fi ja tosiaan facen paikalliset kirppikset.

      Poista
  4. Hyvännäköinen hylly ❤️ Ja tuo partylite on kyllä myös mieletön löytö :) Hyvää joulun odotusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin! :) tuo Partylitekin on kyllä niin monikäyttöinen.

      Poista
  5. Näppärä hylly!
    Jouluisen lumoavaa viikonloppua teille!

    VastaaPoista
  6. Ai että teillä näyttää kivalta! Ihana hylly ja ah Paratiisia ja tosi kiva pöytäliina, iloinen fiilis. <3 Kivaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paratiisi on mun yks lemppari astiasto. Tykästyin myös uuteen Piilopaikka pakkaseen, mutta sitä ei vielä meillä ole. Mukavaa viikonloppua sinnekin <3

      Poista
  7. Itselläkin tuo hylly haaveissa. Todella harmi, ettei sitä enää myydä. Noin hyvää tuuria ei ehkä kohdalle satu, että itsekin löytäisi käytetyn. Tykkäisin!!

    VastaaPoista