perjantai 16. tammikuuta 2015

Blogin synttärit



Blogini täyttää tänään vuoden. Silloin kun perustin blogini, oli nimi vielä Leivänmuruja ja villakoiria. Vähän tönkkö, ehkäpä! Ja niin pitkä. Jossain vaiheessa vaihdoin Arjen miljonääriin, ja olen ollut tyytyväinen nimeen. 

Uudistin hieman myös ulkoasua, mitäs tykkäätte? Siihen blogin ulkoasun muokkaamiseen muutes jää koukkuun. Netissä on hyviä ohjelmia joilla tehdä esim. hienoja bannereita, ja omani olen tehnyt picmonkey.com-sivustolla. Siihen saisi kyllä aikaa menemään vaikka kuinka paljon. Minullakin on vielä paljon opittavaa säädöistä ja muista, mutta ehkä pikkuhiljaa opetellessa saan blogin ulkoasusta juuri sellaisen kuin haluan. 

Blogin ehkä suurin askel tapahtui syksyllä 2014, kun pääsin mukaan Kaksplussan yhteisöblogeihin. Meillä on huipputiimi, ja salaisessa fb-ryhmässämme tuemme toisiamme.

Vuoden aikana olen saanut mukavasti lukijoita, kiitos teille! Minulle kävi pieni moka blogin nimen muutoksen yhteydessä, kun vaihdoin myös osoitetta. En tajunnut, että entiset lukijaksi liittyneet eivät enää löydä minua uuden osoitteen myötä, mutta onneksi ainakin suurin osa on löytänyt takaisin. 

Suuren suuri kiitos myös mahtaville yhteistyökumppaneilleni, joita olen saanut matkan varrella useita. 

Arvonta pyöräytetään käyntiin lähipäivinä. Alunperin olisin halunnut laittaa sen jo tähän postaukseen, mutta en saanut vielä ostettua kaikkia jutskia siihen. Sen verran voin paljastaa, että voittaja saa valita palkintonsa vaihtoehdoista :) 

Mukavaa viikonloppua!

8 kommenttia: