Kaksplus.fi

Kaksplus paraati

torstai 7. elokuuta 2014

Voittoja

Minulla sanotaan olevan hyvä tuuri, ja kyllä se toki täytyy myöntää että välillä voittoja satelee. Tänään viimeisin, tai no oikeastaan Helmi sen voitti :) eli instagram-kilpailussa Helmin kuva valittiin parhaaksi ja voitettiin 50 euron lahjakortti jollyroom-sivustolle, jossa on kaikenlaista lastentarvikkeita ym. 


Otin kuvan muutama viikko sitten, kun oltiin kyläilemässä siskoni luona. Alettiin pelaamaan mölkkyä pihalla, ja siinä kyykistellessä löydettiin useampi neliapila! Helmi veteli sikeitä vaunuissa, ja tällainen himokuvaaja kun olen piti käyttää hyväksi tilaisuus ottaa tällainen onnenapila-kuva :)

Jo nuorena tyttönä tykkäsin osallistua erilaisiin kilpailuihin, ja jotain voittoja niistä aina tuli. Meikkejä, vaatteita ym. Suosikki-lehdessä olleesta kilpailusta voitin kerran ison Star wars-legopaketin, se oli siis jokin keräilyharvinaisuusjutska. Siellä se on lapsuudenkodissani, olen yrittänyt sitä varjella mutta siskon lapset ovat välillä sillä leikkineet... jospa ei olisi kovin monta osaa hukassa ;) parempihan sillä on toki leikkiä kuin että olisi tyhjänpanttina.

Tähän mennessä arvokkain onnenpotku osui Kultajousen arvonnassa loppuvuonna 2012. Oli pari päivää jouluun, ja olin V:n kanssa ajelemassa kaupungilla kovassa pakkassäässä. Puhelin soi, ja sanoin V:lle että enpä taida vastata, se on kuitenkin joku lehtimyyjä... Noooh vastasin kuitenkin. Onneksi. Puhelu alkoi että "Kultajousesta tässä päivää..." Tuossa vaiheessa jo alkoi hieman jännittää, olin palauttanut kilpailuvastauksen vasta edellisellä viikolla. "Sinä olet ainoana kaikista sadoista ihmisistä voittanut arvonnassamme 3500 euron arvoiset Tarkkasen timanttikorvakorut!" Meinasin oikeasti seota :D kiljuin vain ja taisi V ajatella että mikähän tuolle tuli... sain valita korvakorut joko kelta- tai valkokultaisena, valitsin valkokullan. Jonkin aikaa meni että Tarkkanen valmisti ne minulle, ja sitten noudin ne paikallisesta liikkeestä. 


Melko suuri voitto tuli taannoin myös casino-arvasta, kun voitin 500 euroa, taisin tästä aiemmin jo blogissani mainita.


Myös nyt kesän aikana olen useamman kerran voittanut arpoista 50 euroa tai pienempiä summia. Usein kuulen sanottavan, että ei kannata osallistua kun ei kuitenkaan voita mitään. Ainakin omalla kokemuksellani voin sanoa, että kyllä sieltä niitä voittoja välillä tulee kun vaan silloin tällöin johonkin osallistuu tai vaikkapa lottoaa. Itsekin odottelen sitä suurta lottovoittoa... 

Huomenna laitan käyntiin arvonnan jossa TEILLÄ on mahdollisuus taas voittaa jotakin kivaa :)



2 kommenttia:

  1. No nyt mä tiedänkin mistä tää sun blogi on saanut nimensä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih empäs oo ennen aatellutkaan sitä noin :D

      Poista