tiistai 19. elokuuta 2014

Syksy saa tulla, kesälle heippa

Olen aina tykännyt kesästä ihan hirmuisesti ja minun kesä tule jo-päivitykset facessa ovat yleensä alkaneet jo tammikuussa. Tämän kesän jälkeen kuitenkin odotan jo syksyä, odotin jo kesän aikana. Syy siihen oli yksinkertaisesti se tulipalohelle, josta meidän perhe ei nauttinut. Muutama päivä, joo, meni hyvin, mutta liika on liikaa. Helmille hamstraamista pikkuvaatteista vain murto-osa kerkesi päälle, kun hengailtiin melkein koko heinäkuu alasti. Pari päivää sitten pakkailin pieneksi menneitä vaatteita säilöön, nyyh. Ajattelin useammankin vaatteen kohdalla, että tämän minä ostin jo vuosia sitten tulevaisuutta varten ja nyt sen käyttäjä on jo kasvanut siitä ulos. Hurjaa. 

Asukuvia tulee otettua melkein joka päivä, onhan näitä vaatteita niin paljon että joka päivälle erit joten miksipä ei :D

Tämän päivän asuna JNY designin body ja me&i:n tassupyllyt.


Eilen vähän rokimpaa settiä


Huomenna meillä on muutes meandi-kutsut, uusi mallisto jee! Saa nähdä hullaannunko... Helmi ei kyllä enää pieniä kokoja paljon tarvitse, ajattelin tilata jo ensi kesäksi vaatteita. 

Käytiin nyt illalla vaunuilemassa, ihana sateenkaari <3 päättyköhän se meidän taloon...? Täällä on siis aarre ;)








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti