keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Reissusta palattu



Melkein pari viikkoa oltiin reissussa ja eilen tultiin takaisin kotiin. Mukava se on aina palata, vaikka reissussakin on hauskaa. Mietin jo että kuinkahan täällä on mun chilit ja muut kukat kuolleet, mutta ei, hengissä oli. Ei nyt voi sanoa että ihan kukoisti, mutta ei ne pahemmin nuupallaankaan olleet. Vettä laitoin kyllä reilusti ennen lähtöä. Toinen fiksu veto oli myös pistää postilaatikkoon kiinni lappu "ei ilmaisjakelua", muuten olisi loota täynnä mainoksia. Harmi kun silloin ei edes paikallislehti Forum24 tule, mutta ei voi mitään. Ärsyttää jatkuvasti olla roudaamassa mainoksia lehdenkeräykseen.



Seuraavaa reissua odotellessa, joka toteutetaan asuntoautolla. Eipä ole sellaisesta kokemusta sitten lapsuusvuosien kun joskus sukulaisten matkassa tuli pörrättyä. Saatiin tosi edullisesti vuokrattua auto muutamaksi päiväksi ja (minun) haaveena olisi käydä ainakin Tuurissa, siellä en ole ennen käynyt. Himottaisi myös kiertää Ruotsin puolella, mutta ei taida aika riittää. Katsotaan nyt.



Tänään oli lämmin, hengailtiin kaupungilla ja Ideaparkin Lindexistä ostin Helmille röyhelöpeppuhousuja. Hyvä kun ostin, housuvaipat nimittäin valskaa... Sen jälkeen tosiaan kaupungilla, ihan sen takia että sain ostettua ihan mielettömän jutun: Aikuisten värityskirjan! Pikkusen terapeuttista väritellä niitä pikkutarkkoja kuvia. Alle kympin maksoi se Suomalaisessa kirjakaupassa. Kävin myös Akateemisessa katsomassa, mutta ei ollut niin hienoja. Haluaisin vielä sellaisen jossa on semmosia ornamenttikuvioita tms. Yhtä kuvaa olen tähän mennessä värittänyt kun ei ole oikein saanut keskittyä tarpeeksi. Nyt Helmi nukkuu mutta värityshommat saa odottaa, blogi on ihan tarpeeksi laiminlyöty nyt viikon aikana.



Tulossa on muutes postausta Blaa!:n ihanista ja laadukkaista vaatteista, myös arvontaa pukkaa joten pysyhän kuulolla ;)






8 kommenttia:

  1. Nuo aikuisten värityskirjat taitaa olla aika suosittuja nykyään, täytyy varmaan itsekin kokeilla :)

    VastaaPoista
  2. Hurja villitys nää värityskirjat joka tuutista niin blogista kuin facesta saa lukea näistä. :)
    Minä tilasin Positiivareiden kuvat värityskirjan. Pitäisi kotiutua loppuviikosta. Tietää ainakin mitä viikonloppuna tekee. :)

    VastaaPoista
  3. Oon itekki halunnu päästä joskus tuurissa käymään ehkä se joskus toteutuu =)

    VastaaPoista
  4. Olen selaillut kirjakaupassa noita värityskirjoja, mutten ole vielä ostanut :-) Mukavaa Tuurin-reissua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselläni haluttais hommata niitä montaa erilaista, mutta tuossakin on vielä värittämistä :D

      Poista