Kaksplus.fi

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Raskausajan salitreeni



Nyt se tapahtui. Sain nimittäin itseni viimein haalattua salille, pitkäänhän tässä onkin aiottu. Ensin oli flunssaa joka kesti toista kuukautta ja sitten reissailtiin. Myös laiskuudesta se varmasti johtui niinä päivinä, kuin olisi oikeasti päässyt sinne vaan oli muka muuta tekemistä. Nyt päätin että menen, ja tulihan ihana olo! Ensimmäistä kertaa siis treenasin liikuntakeskus Voitossa, joka sijaitsee Oulussa Limingantullissa. 

Pitkään mietin, millainen olisi hyvä saliohjelma raskaana olevalle. Googlaamalla ei huimasti tullut osumia, mutta törmäsin Kaisa Jaakkolan laatimaan ohjelmaan joka löytyy täältä. Kuljin salilla puhelin kourassa ja tarkistin videolta, teinkö liikkeet oikein. Siinä on saattanut joku luulla että olen vain tullut somettamaan salille :D mutta ehei, halusin pysyä ajantasalla että teen liikkeet edes suurinpiirtein oikein. Sen verran pitkä aika on edellisestä kerrasta salilla, että varsinkin vapailla painoilla tehdessä liikeratoja täytyy varmasti vielä hakea useampana kertana ennenkuin menee ihan täysin oikein. 

Muokkasin ohjelmaa vähän itselleni paremmin sopivaksi. Nämä tein:

Lämmittelyksi 20 min crosstrainerilla
Pallokyykky 2 x 10 ilman painoa tällä kertaa
Ylätalja V-kahvalla 2 x 10
Reidenkoukistus istuen 2 x 12
Alatalja V-kahvalla koska narua ei ollut saatavilla 2 x 12 
Polvenojennus 2 x 12 
Arnold press 2-3 x 10
Vipunosto eteen käsipainoilla, "vauvan hyppyytys" 2 x 12
Flyes käsipainoilla, vinopenkillä maaten 2 x 10
Hauiskääntö mutkatangolla, seisten 2 x 10
 Ranskalainen punnerrus istuen, yhdellä käsipainolla 2 x 10
5 min crosstrainerilla

Painot oli vielä vähän hakusessa. Koitin laittaa kuitenkin hieman enemmän kuin vähemmän, koska onko siitä mitään hyötyä jos liian pienillä painoilla treenaa? Toki kun olen nyt aloittelija, ei kannata liiankaan suurilla aloittaa. Jospa se tasapaino löytyy tässä treenikertojen lisääntyessä. 

Tuli sellainen olo, ettei olisi millään malttanut lähteä sieltä pois. Olisi haluttanut vielä vetää crossarilla pitempi pätkä, mutta hiki oli jo ja pitihän se kotiin kiiruhtaa. 

Tästä se lähtee.


4 kommenttia:

  1. Sama homma tuon treenaamisen kanssa, kun saisi itsensä vaan sinne salille niin sieltä ei malttaisi lähteä pois! Hyvännäköinen tuo treeniohjelmasi :) Itse päätin piiiitkän tauon jälkeen lähteä poikani seuraksi tekemään hänen jääkiekko treeniohjelmaa, virhe! En ole kävellyt kolmeen päivään kunnolla ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ohhoh, sulla on kyllä ollut kunnon treeni sitte :D

      Poista
  2. Salilla käynti on kyllä ihan hyvä urheilumuoto raskaana ollessa, itse en aikanaan tehnyt mitään ohjelmaa vaan ihan "fiiliksen mukaan". Ei ehkä tehokkain tapa treenata mutta jotain liikettä kuitenkin. ;D
    Iloista kesän jatkoa! :)

    VastaaPoista
  3. Hyvä sinä! Aivan mahtavan pirtsakat salikengät <3 Kivaa tiistaita <3

    VastaaPoista