torstai 9. huhtikuuta 2015

Ompahan äänestetty

Kansalaisvelvollisuus on tänään suoritettu, äänestin siis eduskuntavaaleissa. Se kävi oikein kätevästi kauppareissun yhteydessä, jonoakaan ei ollut. Sen verran taustatutkimusta tein, että tutustuin ehdokkaisiin vaalikoneiden avulla ja sieltä tsekkasin parhaat matchit. 

Muuten minua ei politiikka hirveästi kiinnosta enkä sitä aina niin ymmärräkään, mutta arvelen että on turha sitten valittaa päätöksistä jos ei ole edes äänestänyt. Selvähän se on, että huonoja päätöksiä eduskunnassa tullaan vastakin tekemään, mutta toivoa on myös paremmasta. Minun mielestäni ne paremmat päätökset liittyy lapsiperheiden etujen parantamiseen nykyisen huonontamisen sijasta, ja vanhusten olojen kohentamiseen. Maahanmuutosta ja kehitysavusta sen verran, että ensin täytyy saada oman maan asiat kuntoon ja töitä jo täällä oleville kansalaisille, sen jälkeen voi auttaa muita. Nyt te ehkä vedätte omat johtopäätökset, mitä puoluetta äänestin mutta itsepähän tiedän. On siellä samanlaisia "lupauksia" muillakin kuin persuilla. Sen vielä sanon, että rasisti en ole. Noiden asioiden vaan pitäisi olla itsestäänselvyyksiä varsinkin nyt, kun maamme tila on tällainen.

No se siitä, toivotaan että uusi hallitus tulee olemaan ainakin parempi kuin edellinen, ja tekemään oikeita päätöksiä. Toivotaan, että se saa Suomen uuteen nousuun.

Käykäähän äänestämässä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti