perjantai 24. huhtikuuta 2015

Blogin muokkauksesta



Silloin kun itse aloittelin tätä bloggaamista, ei minulla oikein ollut hallussa muut kuin perusasiat, bloggerin tavallisin malli. Ihailin salaa muiden hienoja blogeja, kuinka he ovatkaan saaneet niistä niin kauniit! Jossain vaiheessa aloin pikkuhiljaa etsimään tietoa siitä, kuinka itsekin saisin blogistani hieman houkuttelevamman näköisen. 

Aloitin ihan pienillä muutoksilla, fontin ja värien säädöllä ym. Jossain vaiheessa löysin aivan loistavan blogin jossa on ohjeita muokkaamiseen, se blogi on Pink Bubble. Hämmästyttää vieläkin, miten joku tietää nuo asiat ja vielä jaksaa kirjoittaa ja neuvoa meitä noviiseja. Kun ensimmäisen kerran sorkin html-koodia, olin ihan paineissa että apua, nytkö blogini häviää bittiavaruuteen! Tottakai varmuuskopioin ensiksi. 

Kaikki ei ole onnistunut ihan ensimmäisellä kerralla, mutta kun olen lukenut ohjeet uudelleen huomaan, että en ole tehnyt kaikkea oikein ja yritän uudelleen. Aikaa se blogin muokkailu vaatii, mutta on se mielenkiintoista. Tosi selkeitä ohjeita Susanna jakaa blogissaan, tällainen maallikkokin ymmärtää. Omat suosikkiohjeeni ovat Oma allekirjoitus postausten loppuunTee itse seurantapainikkeet blogiin ja Blogin ulkoasun muokkaaminen: Kommenttilinkki suuremmaksi

Suosittelen tsekkaamaan Pink Bubblen jos olet aloitteleva tai jo pitempään blogia pitänyt, joka haluaa uudistaa bloginsa ulkoasua ja tehdä siitä persoonallisemman. Itse ainakin jään jopa koukkuun muokkailuun ja täytyy olla tarkkana, ettei ihan lähde lapasesta tämä muotoileminen ;) nyt olen kuitenkin ihan tyytyväinen nykyiseen ulkoasuun. Kertokaa jos olisi jotakin ideoita, miten vielä muuttaisin blogin ulkonäköä vai onko se jo liian sekava vai ihan sopiva?

10 kommenttia:

  1. Aivan ihana blogi ja ulkoasu on niin kaunis ja hallittu. Erityisesti pidän timanteista!

    VastaaPoista
  2. Tosi hieno ulkoasu! TYKKÄÄN! Pitäisi tehdä omallekin jo vähitellen jotain :D

    VastaaPoista
  3. Erittäin hieno blogi.

    VastaaPoista
  4. Mäki tykkään ja nyt suunnittelen uutta blogia, sinne ideoita haen ja kokeilen jos saisin siitä vähän vakuuttavamman :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos vinkistä! *rientää heti lukemaan*

    Sulla on muuten tosi kiva blogi, jään heti lukijaksi :)

    VastaaPoista