sunnuntai 1. heinäkuuta 2018

Me ostettiin talo

Paljon on tapahtunut sitten viime postauksen, siksi en ole kerennyt blogiakaan päivittää. Me ostettiin nimittäin talo!


Edellisessä postauksessa olikin juttua siitä, että tehtiin tarjous siitä talosta jota käytiin katsomassa. Meni läpi, ja alkoi kauppojen järkkäily. Jännää hommaa se oli, kaikki sujui hienosti vaikka kaikki oli uutta ensiasunnon ostajille. Meillä sattui tuuri, kun oli niin mukava pankkivirkailija, välittäjä ja myyjä. 

Millainen talo sitten on? Juuri meille sopiva, noin 100 neliötä. Kolme makkaria, yksi tytöille, meille ja ompeluhuone/vierashuone. Olohuone, keittiö, kodinhoitohuone ja sauna. Ihana terassi, josta avautuu mahtava peltomaisema. Pihalla kauniit istutukset ja puut, lumipalloheisi jne. Leikkimökki ja iso hiekkalaatikko. Edellinen omistaja jätti meille myös trampoliinin, täytyy hankkia siihen vaan se suojaverkko. 


Takapihalle paistaa aurinko lähes koko päivän. Ajateltiin maalata talo ensi vuonna, terassin voisi käsitellä jo nyt kesällä. Mennään tänään ensimmäistä kertaa sinne yöksi. Tytöt lähtee mummolaan muutamaksi yöksi, joten saadaan Vesan kanssa rauhassa maalata olohuoneen, keittiön ja eteisen seinät. Mietin aluksi että oltaisiin ulkoistettu se homma, mutta luulisin että se onnistuu meiltä itseltäkin. Pitkän pohdinnan jälkeen päädyttiin väreihin petrooli ja piazza. Maalataan suoraan tapetin päälle.


Täytyy laittaa sitten blogiin ennen-jälkeen kuvia, ja myös muista huoneista.



11 kommenttia:

  1. Ompas ihana talo ja piha! Onnea uuteen kotiin :)

    VastaaPoista
  2. Onnea uuteen kotiin! Vaikuttaa ihanalta talolta ja nuo maisemat on niin kauniit, rauhallinen maalaismaisema. ❤

    VastaaPoista
  3. Ihana oma uusi koti! Onnea teille! <3

    VastaaPoista
  4. Ihana uusi kotitalo teillä ja kivan tilava pihakin.
    Onnea uudesta kodista <3

    VastaaPoista
  5. Onnea uuteen kotiin! Pihalla näyttää olevan tilaa lasten ulkoilla. Ja leikkimökki <3

    VastaaPoista
  6. Ihana koti ja upean iso piha! Onnea uuteen kotiin!

    VastaaPoista
  7. Voi miten ihanaa, paljon onnea uuteen kotiin :)

    VastaaPoista
  8. Onpa hieno. Toteutitte mun pitkäaikaisen haaveen, ehkä mäkin vielä joskus.
    Onnea uuteen kotiin!

    VastaaPoista
  9. Onnea uuteen kotiin! Aivan ihanaa! :) Odotan innolla ennen ja jälkeen kuvia!!

    http://lifewithhannamari.blogspot.com/

    VastaaPoista