tiistai 31. heinäkuuta 2018

Kilot ja ferritiini

Olen liikkunut heinäkuun aikana paljon, ja tuntuu että kehoon kerääntyy yhä lisää ja lisää nestettä. Eikö liikunnalla pitäisi olla juuri päinvastainen vaikutus? No syy on tietenkin tässä helteessä. Yhtenä iltana remmikenkiä pois ottaessa oli jalat niin paisuneet että oksat pois. Mietin jo että onko nyt tullut joku laskimotukos, mutta työkaveri rauhoitteli ja neuvoi tekemään sellaisia pumppaavia liikkeitä jaloilla. Se auttoikin jonkin verran, ja lisäksi vielä kävin uimassa niin tasoittuihan se turvotus. Vähäksi aikaa.

Turvotus on ainakin minulla nyt helteellä ihan jokapäiväinen vaiva. Olen syönyt tavallista terveellisemmin koko heinäkuun ajan, mutta vaa'alla käynti oli kyllä virhe. Paino ei laske vaikka kuinka liikkuisi ja söisi "oikein", ja en minä toki orjallisesti vaa'an lukemaa tuijotakaan. Kerran parissa kuukaudessa käyn ystävän luona puntarilla, omasta on patteri loppunut aikapäiviä sitten enkä ole vaihtanut. Mutta olisi motivaation kannalta ollut kiva kun olisi pudonnut sitten edellisen punnituksen. Mutta ymmärrän kyllä että se johtuu suurimmaksi osaksi tästä helteestä. Voin vain toivoa että tilanne tasaantuu ilmojen viilentyessä. 

Viime aikoina on ollut paljon puhetta ferritiinistä eli varastoraudasta. Jo viime vuoden puolella liityin facebookissa ryhmään, jossa asiasta keskustellaan ja moni omakin vaiva sai selityksen. Lääkärit tyrkyttää jopa pelkkään väsymykseen masennuslääkkeitä, ja täytyy olla muitakin keinoja. Kävin viime vuonna kahdesti verikokeessa, jossa mitattiin ferritiini. Ensimmäisellä kerralla arvo oli 13 ja risat, eli aivan liian matala vaikka viitearvot ovatkin 10-150. Työterveyslääkäri ei tähän isommin reagoinut (koska hb hyvä), sanoi vaan että voit ottaa rautalisää. No, aloin omatoimisesti ottamaan rautalisää mutta aika pientä annosta. Kun ferritiinikoe n. puolen vuoden jälkeen otettiin uudestaan se oli hieman noussut, arvo oli nyt 16. Liian matala vieläkin. Johtuu siitä kun otin niin pientä annosta, taisi olla aluksi sellaiset tabletit joissa oli rautaa vain 20 mg, sitten vaihdoin nestemäiseen valmisteeseen jossa ei kovin paljon enempää ollut. Olin kuullut, että nestemäinen saattaisi olla hellempi vatsalle mutta en isompaa eroa huomannut tabletteihin verrattuna.

Keväästä asti olen syönyt Ferrodan-merkkistä valmistetta, jossa on yhdessä tabletissa 100 mg rautaa ja 50 mg C-vitamiinia joka edistää raudan imeytymistä. Pidin n. kuukauden verran taukoa kun olin sairaana, olin kuullut että flunssa saattaa pitkittyä jos samaan aikaan syö rautaa. Tiedä sitten onko totta, mutta en ottanut riskiä. Hyvin sopii minunkin ongelmaiselle vatsalle tuo Ferrodan. Olen tabletin yleensä nukkumaan mennessä, välillä nostin annostusta 150 mg:n. 

Ajattelin syksyllä mittauttaa arvot uudestaan, luulisin että on nousseet kun olo ainakin on parempi. Jaksaa tehdä paljon paremmin asioita ym. Mietin myös että onkohan matalalla ferritiinillä ja sitkeästi pysyvillä kiloilla jokin yhteys? Olen kuullut, että ferritiinin vähyys kyllä heikentää aineenvaihduntaa. Omalta kohdaltani olen huomannut, että ainakin makeanhimo on vähentynyt rautalisän ottamisen jälkeen. Jään seurailemaan tilannetta.



Onko teiltä mitattu ferritiiniarvot? 




5 kommenttia:

  1. Ei ole mitattu, mutta muista jättää raparperin syönti, sillä se jos mikä syö varastorautaa.

    VastaaPoista
  2. Ei ole kyllä mitattu nyt hetkeen. Alkoi kyllä nyt kiinnostamaan tämä juttu.
    Kiva, että sinulla nämä toimii!

    VastaaPoista
  3. Ei ole mitattu. Mulla kanssa järkky turvotus koko ajan.

    VastaaPoista
  4. Elina//Vauhtihirmun elämää31. heinäkuuta 2018 klo 20.34

    Ei ole mitattu, mutta pitkään se on ollut sellainen "käy mittauttamassa ferritiini, kilpirauhas arvot ja D" -juttu listalla asioiTa joita pitäisi tehdä kun ehtisi. Luulen että jossain noista itsellä on häikkää, kun oireita miettii.

    VastaaPoista
  5. Itselläni on mitattu ferritiiniarvoja useastikin, ja aina ne ovat liian matalat. Viimeksi arvot olivat sen verran huonot, että laitettiin verta ja rautaa tiputuksessa. Nyt on vähän turhan pitkä aika arvojen mittauksesta, pitäisi käydä tsekkaamassa!

    VastaaPoista