Kaksplus.fi

maanantai 11. heinäkuuta 2016

Lasten päivärytmi

Kyllä sitä ei tiennyt mistään mitään ennen lapsia. Jos perheellisiä kavereita kävi kylässä tai oltiin jossakin yhtäaikaa, noudatettiin melko usein tasan tarkkaa rytmiä. Silloin välillä hieman ihmettelin, että onko se tosiaankin noin tarkkaa, eikö niille päikkäreille voisi mennä vaikka pari tuntia myöhemmin? Nyt kun olen ollut äitinä reilun parin vuoden ajan, voin kertoa että kyllä se tarkkaa on. Säännöllinen päivärytmi helpottaa sitä arkea niin paljon ja kaikki vaan sujuu helpommin.

Meidän päivärytmi saattaa välillä heilahdella puoli tuntia, korkeintaan tunnin. Kun käyn tyttöjen kanssa esimerkiksi kirpparilla, otan eväät sinne ja ne syödään suunnilleen samaan aikaan kuin kotona. Samoin sieltä kiiruhdetaan tarpeeksi ajoissa kotiin päikkäreille, jos Helmin unet myöhästyy liikaa on kuulkaa semmoinen pyörremyrsky irti että huh huh. Joten ihan äitin hermojakin säästämään on omiaan tämä säännöllinen rytmi! 

Reissut ovat ihan omaa luokkaansa. Pitkien välimatkojen takia lähes poikkeuksetta seuraava yö on aina yhtä hulinaa, mutta yleensä seuraavat yöt menee jo paremmin. 

Meidän perusrytmi päivittäin näyttää tältä:

klo 6-7 herätys, vähän aikaa sängyssä makoilua ja puuron keittoon

klo 9.15 Liljan aamu-unet

klo 10-12.30 vaihtelevasti puistoilua, kirppistelyä, hengailua ja lounas noin 11.00

klo 13 päikkäreille

klo 15-15.30 tytöt heräilee

klo 16 päivällinen

ulkoilua jne.

klo 19 iltapuuro

klo 20-20.30 nukkumaan


Kuvituskuvissa Helmi sovittaa Gugguun alemekkoa

Meille sopii tällainen rytmitetty arki, mites teidän perheessä toimitaan, onko arki rytmitettyä vai menettekö fiiliksen mukaan?



12 kommenttia:

  1. Meillä lapset on jo isoja, mutta edelleen tehdään arjessa asioita kellon mukaan. Meidän poika 13v on aina tarvinnut paljon unta ja siksi hänellä on edelleen (tosin liukuvammin) nukkumaanmenoaika. Viikonloppuna sitten törttöillään kaikki myöhään hereillä ja nukutaan pitkään aamuisin.

    VastaaPoista
  2. Mukavan oloinen rytmi :) Meillä mennään vähän fiiliksen mukaan, mutta kuitenkin ruoka-ajoista pidetään noin suunnilleen kiinni. Sama pätee kouluaikoina lasten nukkumisiin. Meillä ei ole enää hetkeen päikkäreitä nukuttu eli helpompi mennä fiiliksen mukaan, mutta kuopuksen päikkärit oli kanssa hyvin tarkasti rytmitetty, ettei mennyt yliväsyn puolelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo yliväsyminen on kyllä niin paha... Jos sen vaan voi ennaltaehkäistä. koitan kyllä pitää rytmistä kiinni.

      Poista
  3. Mie veikkaan, että se on vähän lapsesta kiinni, että kuinka tärkeitä ne rytmit on. Ei niinkään siitä mihin on tottunut. Meidän neiti on ollut aina tosi joustava ja sopeutuva, ei ole tarvinnut kaiken tapahtua samaan aikaan ja näin ollen hänen kanssaan reissaaminen on ollut superhelppoa. Olen kyllä todella kiitollinen tästä ominaisuudesta lapsellani, sillä en ole mikään kotihiiri :D Kahden lapsen kanssa tilanne on varmasti muutenkin tosi erilainen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki siinä on omat haasteensa kun näitä on kaksi. :) Mutta pienen ikäeron ansiosta onneksi on melko samanlaiset rytmit jotka meillä toimii.

      Poista
  4. Jopa minullakin on päivärytmi, vaikka olen työtön yksineläjä. :) Rytmi pitää päivän kasassa ja tuo turvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä aikuisillakin on hyvä olla jonkinlainen rytmi. :)

      Poista
  5. Minua on aina harmittanut se, että meillä ei ole ollut koskaan kunnon päivärytmiä poikien kanssa. Varsinkin vauva-ajat ovat olleet niin järkkyä nukuttamista ja nukuttamista (ja siinä epäonnistumista) refluksin ja allergioiden takia, että ikinä, ikinä ei voinut tietää, nukkuuko lapsi päikkäreitä 5min tai 3h. Ja aamuisin ylösnousemus on kolmen tunnin säteellä. Yms. Teidän rytmi kuulostaa kivalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo refluksit ja allergiat kyllä kuulostaa kamalalta. :( Ei sitä voi itse oikein kuvitella kun ei ole ainakaan vielä sattunut kohdalle.

      Poista
  6. tietty rytmi oli silloin, kun poika oli pieni. nyt hän on jo aikuinen, joten rytmit ovat muuttuneet. Enää ei ole lapsi talossa, ja toisinaan valvon kauemmin, toisinaan en ihan oman mielen mukaan. Lapsella on omassa kodissaan omat rytmit jo. Ihana pirperoinen tuo teidän tyttö

    VastaaPoista