Kaksplus.fi

Kaksplus paraati

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Liian laiska äidiksi

Joskus ajattelin. olenko ehkä liian laiska tai mukavuudenhaluinen äidiksi. Kun ei olekaan enää vastuussa pelkästään itsestään, vaan myös pienestä ihmistaimesta. Ei pääse spontaanisti noin vain minne haluaa, vaikkapa ihan ex tempore jonnekin lomamatkalle jonne kaverit houkuttelee. Ei voi tuntitolkulla katsella läppäriltä koukuttavaa sarjaa tai lukea koko päivää kirjaa josta ei malttaisi kääntää katsettaan. Olla ihan rauhassa ja yksin. Osaisiko sitä edes enää?


Kirjoittaja tykkää edelleen laiskotella, kuva tosin jo muutaman vuoden takaa


Omasta mielestäni meillä kyllä menee hyvin. Vauvanhoito on sellaista "rutiinia" joka kuuluu asiaan, eikä sitä sillain ajattele. Hengähdystaukojakin minulla on mukavasti, onhan meitä sentään kaksi vanhempaa. Ja vauvan päiväunet hyödynnän tehokkaasti bloggailuun ja esimerkiksi siihen kirjan lukemiseen, siivota kerkeää myöhemminkin. Heh, tuo siivousasia on sellainen josta monesti saa lukea että kun tulee perheenlisäystä, siivouslaiskakin ihminen muuttuu oikeaksi kodin hengettäreksi. Noup! Meillä pakolliset siivoukset hoidetaan, ei haittaa jos on muutama päivä imuroimatta. Toki nyt ollaan vähän tarkempia kun Helmi pääsee joka paikkaan ja työntää suuhun kaikki muruset, mutta pitäähän vauvan antaa tutkimusmatkailla. Pyykitkin kasautuu ihan entiseen malliin lipaston päälle, nostelee sitten kaappiin kun muistaa tai on vieraita tulossa. Häpeällisiä tunnustuksia mutta niin se vain on ;)

Kyllähän se äitiys muuttaa ihmistä. Sitä oppii myös arvostamaan ihan erilailla niitä arjen pieniä iloja ja sitä omaa aikaa, olisikin sitä sitten vain hetki.

Toisaalta, onko niissä tuntikausien tv-maratooneissa edes mitään järkeä...?

1 kommentti:

  1. Näin on kyllä äitiys muuttaa ihmistä, mutta lapsellekin on mukavampaa, jos äiti ei niin kovin pingota siivousten kanssa vaan osaa ottaa myös rennosti ja nauttia ajasta lapsen kanssa. <3

    Ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista