torstai 5. maaliskuuta 2015

Kävelytuoli - tarpeellinen vai turhake?

Helmi sai Babylandilta testiin 2ME Rasmus-kävelytuolin, ihanassa pinkissä värityksessä tietenkin. Itselläni ja siskolla ei tällaisia härpäkkeitä lapsena ollut, mutta siskoni lapsilla olen näitä nähnyt ja kovasti ovat viihtyneet niissä. Mietin hieman, oppiiko vauva aikanaan kunnolla kävelemään vai varvastaako jos tällaisia käyttää, mutta ei ole ollut vaikutusta ainakaan hänen lapsillaan joten itsekin uskaltauduin testaamaan. 



Tuotteesta kerrottua:

"2ME Rasmus kävelytuoli mahdollistaa lapselle hauskan tavan harjoitella seisomista ja kävelyä. Istuinkorkeus on säädettävissä ja istuinosa on pehmustettu. 2ME Rasmus kävelytuolin erikoisuutena on sen monipuolisuus. Kävelytuolia voi käyttää perinteiseen tapaan pyörien päällä lattialla, jolloin lapsi pääsee näppärästi liikkumaan eteenpäin itsekseen. Sivuilta käännettävät jalakset mahdollistavat myös keinumisen helposti ja vaivattomasti."


Kävelytuoli ei ole meillä jatkuvassa käytössä. Se helpottaa arkea siten, että esim. saan rauhassa laittaa ruokaa kun Helmi leikkii tuolissa olevalla lelupaneelilla, jossa on mm. ratti ja kännykkä. Lelupaneeliin tulee myös musiikki ja valoa, me tosin otimme patterit pois jo aika pian kun ei haluttu kokoajan kuunnella sitä musiikkia :D Helmi siitä kyllä tykkäsi, äiti ja isi ei niinkään. Loistavasti viihtyy sen parissa ilman musiikkiakin, mutta eiköhän patterit pääse paikalleen jossain vaiheessa.

Kävelytuoli on myös siitä kätevä, kun sen saa keinuvaan asentoon. Jotkut pitävät tällaisia turhakkeena, mutta itse koen välillä arjen helpotuksena, Helmi kun ei enää sitterissä viihdy niin paljon joten tämä on parempi. Ja eiköhän se kävelykin ajan kanssa tule, käytti tätä tai ei.

2ME Rasmus-kävelytuoleja löytyy täältä, ja näyttivät nyt olevan tarjouksessakin Babylandilla.





11 kommenttia:

  1. Onpa veikeen näköinen vekotin. :)

    VastaaPoista
  2. Meillä istuin osa on niin alhaalla että poika voi istua siinä ja nousta seisomaan kun haluaa. Näin ei ainakaan pakoteta seisomaan. Meille ollut tuolista suuri apu

    VastaaPoista
  3. Hienon näköinen menopeli. Meillä ei tuollaista ollut käytössä, mutta minun pikkusisaruksilla oli. Se ei tosin ollut noin hieno! :)

    VastaaPoista
  4. Onpa suloinen tyttö ja kävelytuoli:) meillä pojat ovat olleet niin omatoimisia kävelyn suhteen, että en lähtenyt heille moista hankkimaan, mutta muuten kiva:)

    VastaaPoista
  5. Hauska! Meidän lapsilla oli tuontapainen. Poika rakasti sitä ja hyvin oppi kävelemään...

    VastaaPoista
  6. Sooooo cute!

    adoorablee.blogspot.com

    VastaaPoista