Kaksplus.fi

Kaksplus paraati

perjantai 4. syyskuuta 2015

Meidän ekat Gugguut



Tuin tänään suomalaista työtä lähes kahdeksallakympillä kun Gugguu lanseerasi uuden syysmallistonsa. En ole aiemmin ostanut Gugguuta, mutta nyt himoitsin Helmille niitä merinovillaisia pipoa ja kaulahuivia värissä burgundy. Oltiinkin jo ennen kymmentä Metsolan edessä odottamassa että aukeaa, oli siellä monta muutakin. Nämähän viedään käsistä, ja pikaisella selailulla nettikauppoja nämä on jo loppuunmyyty. Kuitenkin taitaa olla lisäerä tulossa. Itse nappasin äkkiä koot M ja L piposta ja sovitin Helmille, L oli sopiva. 






Kyllä siellä parveili porukkaa näiden tuotteiden ympärillä, hienoa että suomalainen yritys on noussut tällaiseen suosioon! Tietääkseni nämä merinovillaiset pipot ja kaulahuivi ovat ainoat jotka valmistetaan kokonaan Suomessa, ja muut muualla Euroopassa. Korjatkaa jos olen väärässä. Tsekattuani myös silloin tällöin Gugguun facebook-sivuja olen huomannut että siellä vastataan hyvin asiakkaiden kysymyksiin ja palautteeseen. Näin ei ole tosiaankaan ihan joka paikassa.

Tykkään tuosta väristä ja Helmille sopi hyvin tuo L-koko. Kuulin että aiemmin Gugguun pipot ovat olleet erilaista mitoitusta, alla on uusi kokotaulukko jos joku empii kahden koon välillä.



Olen näihin kyllä hieman rakastunut. Ja kyllä varmasti itse käyttäjäkin tykkää :) Himoitsisin vielä DROP 2:sta jumpsuittia samalla värityksellä jajaja... Jos raskii :D Mutta pipon ja huivin kanssa niitä viileämpiä kelejä odotellessa siis.








16 kommenttia:

  1. Onpa tosiaan kivan näköiset pipo ja kaulaliina. Suloinen on mallikin. Tuollahan on näköjään noita hattuja niin, että aikuinenkin voisi niitä pitää hyvin.

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia Helmistä. <3
    Tosi muikea ilme kolmannessa kuvassa. :D

    VastaaPoista
  3. Noi on ihan SUPER SÖPÖT! rakkautta, rakkautta ja vielä kerran rakkautta pitkän ostoslistan jatkoksi <3

    VastaaPoista
  4. Voi toi viininpunainen on kyllä niin ihana väri! Ja syksyinen. Itse tekisi mieli pukeutua siihen päästä varpaisiin!

    Väriä ihanampi on vielä malli <3

    VastaaPoista
  5. Ihania hattuja suloisella mallilla :) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  6. Hei! Yritin googlettelemalla etsiä kokotietoja näistä vanhemman mallin pipoista ja näinpä päädyin blogiisi. Muistatko minkä kokoiseen päähän tämä L-koko oli parempi? Minulla pohdinnassa juuri M ja L koon välillä n. 47cm päähän :)

    VastaaPoista