maanantai 23. kesäkuuta 2014

Vauvan ensimmäinen neuvola

Tänään käytiin mussukan kanssa ensimmäistä kertaa neuvolassa. Oikeastihan neuvolantädin pitäisi käydä kotona esikoisen aikana, mutta nyt loma-aikana se ei kuulemma ollut mahdollista joten käytiin siis itse paikanpäällä. 

Mentiin sinne koko perhe, ja heti kun nostettiin vaavi turvakaukalosta alkoi itku :D nälkä raasulla. Otettiin mukaan korviketta, ja sitä siinä sitten syötiin ja rauhottui sopivasti ennenkuin päästiin sisään. Oli mukava terkka, omani oli lomalla joten oli sijainen. Kertoili kaikenlaista ja tutki vauvan. Paino oli noussut hienosti, nyt se oli 3 900 g kun syntymäpaino oli 3 615 g. Ruokahalu kyllä on sen mukainen että ihme olisikin jos ei paino nousisi...

Saatiin mukaan kaikenlaista materiaalia, liberokassi oli täynnä tavaraa. Kysyin terkalta, milloin ne d-vitamiinitipat täytyy aloittaa. huoli oli myös, aiheuttaako ne masuvaivoja kuten oln kuullut niiden tekevän. Kävin sitten apteekista ostamassa tipat, joissa on mukana maitohappobakteeria jos eivät sitten niin pahasti vaikuttaisi masuun. Toivon niiiiiin kovasti ettei pienelle tulisi kivuliaita masuvaivoja. Tänään yhdessä välissä näytti siltä, että kipristeliköhän mahaa kun siihen malliin huusi ja vääntelehti, mutta jospa se oli ohimenevää. Toivotaan. 

Vauva-arki on lähtenyt mukavasti rullaamaan, keskiviikkona pieni on jo kahden viikon ikäinen. Aika menee nopeasti. Meillä herätään syömään yössä n. 3-4 kertaa, ja tähän mennessä on melkein kaikki yöt menneet huutamatta. Olen siis herännyt ennen kuin vauva kerkeää huutaa nälkäänsä. Välissä on sellaisia pätkiä, että vain ähisee sängyssään ja nukkuisi mieluummin meidän välissä mutta emme uskalla ottaa koko yöksi perhepetiin koska olemme melkoisia uneksijoita. 

Ihanaa on, kun V hoitaa vauvaa aamulla niin minä saan hieman nukkua. Kohta vaan on hänenkin lomansa ohitse...

Täytyy sanoa, että melko helposti on tämä alku lähtenyt käyntiin. Jospa se jatkuisi näin, tai sitten ei. Saapa nähdä. Onhan se ollut tiedossa että ei arki pikkuvauvan kanssa helppoa ole, tai siis siihen on varautunut niin sillain tämä tuntuu toistaiseksi helpolta. Vauva itkee jos on vaippa märkä, nälkä tai jokin kipeä. Ei me itkua pelätä :)

4 kommenttia:

  1. Täytyypä tulla kattomaan sitä ihanuutta tässä. :) Apteekista saa jotaki tippoja, jotka "rikkoo" mahakipua. En tiiä tarkemmin, mitä ne on. N. käytti niitä sillon.

    VastaaPoista