sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Kevään suosituin haalari


Joukkohysteria sai minutkin jälleen pauloihinsa, kun muutama viikko sitten julkistettiin Name itin kevään softshellhaalarit. Facen lastenvaateryhmissä alkoi kysely, milloin julkaistaan kaikista ihanin kuosi eli tuo kukkahaalari. Se myytiin jo ennakkoon monessa paikassa loppuun.


Hassu juttu tuo joukkohysteria. Omaksi puolustukseksi sanon, että meillä oli kyllä oikea tarvekin softshellpuvuille kun entiset on mennyt pieneksi ja myyty. Eli en mennyt pelkästään massan mukana "pakko saada kun muutkin haluaa"-tyylillä. ;) Halusin myös kevyemmät puvut niiden Molon pukujen rinnalle. Näissä myös vedenpitävyys on tosi hyvä, 8000 mm ja hengittävä 3000 mm.  Pitää myös tuulen.


Olin useampaan paikkaan yhteydessä pukujen osalta ja sain hyvää palvelua monesta paikasta, Name itin omasta liikkeestä soitettiinkin minulle että ei tule edes heidän omaan nettikauppaan näitä kukkapukuja. Viestillä olin yhteydessä Kekäle-verkkokauppaan, kyselin heiltäkin onko tulossa milloin Name itin uutuudet myyntiin. Vastasivat että piakkoin, mutta sen tarkemmin eivät kertoneet. No seuraavana päivänä kyttäsin heidän sivujaan jo seitsemältä aamulla ja siellä ne puvut oli! Tilasin neljässä eri koossa (98-116) jotta edes jokin on sopiva. Oli kuulemma puvut loppuneet heidän nettikaupastaan jo muutamassa minuutissa, ikinä ei ole mikään tuote kuulemma ollut noin suosittu. Kerkesin saada puvut ja ne tuli jo seuraavana päivänä niin päästiin testailemaan. 


Tosi reilua kokoa nämä puvut kyllä on, Helmillä on päällään 104 ja Liljalla 98. Kasvunvaraa vielä kevääseen. En palauttanut niitä isompia kokoja, ajattelin jättää ne jemmaan tai jos kyllästyn niin myyn eteenpäin. Oltiin Syötteellä niin tytöillä oli autossa päällä nuo softshellit, sen verran käytiin ulkona että sai luonnonvalossa kuvat niistä. Ei tosiaan ole mitkään talvipuvut mutta oli tytöillä villapuvut alla niin tarkeni sen verran ulkona käydä. 


Kevätkelejä odotellessa! Pipodilemma meinasi olla, kun mietin mikä väri sopisi sekä tuohon että Molokidsin pukuun. Päädyin tilaamaan Gugguun light lilassa värissä tupsupipot kevääksi. Niistä on muutes nyt ennakkotilaus vielä tänään voimassa Gugguulla jos et omaasi kerennyt saada.








24 kommenttia:

  1. Nämä on tosi ihanat! Olisin ostanut kans heti jos tarve :)

    VastaaPoista
  2. Onpa taas kauniit puvut tytöillä. Ihana tuo kuosi, en yhtään ihmettele, että nämä myydään loppuun hetkessä <3

    VastaaPoista
  3. Onpa aivan ihanat! En yhtään ihmettele, että ovat myyty jo tässä vaiheessa loppuun!

    VastaaPoista
  4. On kyllä niin ihanat haalarit! 😍
    Meidänkin neidiltäkin löytyy samanlainen, ostin sen ennen kuin tajusin edes sen suosiota. Kerrankin oli hyötyä että asutaan pienellä paikkakunnalla ja ehdin varata puvun. Ja onneksi varasinkin, sillä kaikki oli myyty samana päivänä, olivat saaneet kuitenkin tehtyä lisätilauksen vielä, mutta ne haalarit olivatkin jo hitusen kalliimmalla hinnalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun selailin, oli joissakin paikoissa näihin uusi ennakkotilausmahdollisuus ja hups, olipa tullut hintaa lisää! :O

      Poista
  5. Ääk mikä haalari :o ihana! Oon katellut kateellisena näitä kaikenlaisia merkkihaalareita ja ei kyllä mulla tulis kuuloonkaan tämän hetkisen rahatilanteen ja työttömyyden ohella tämmösiä hommata.

    VastaaPoista
  6. Todella kauniit haalarit! Ihanaa alkavaa viikkoa koko perheelle!<3

    VastaaPoista
  7. Onpas todella kauniit kukkahaalarit! En yhtään ihmettele jos nämä ovat loppuneet heti kun ovat kauppoihin saapuneet. Kauniita ovat myös nämä sinun talviset kuvasi. Syötteellä on ainakin riittävästi lunta. Kivaa uutta alkavaa viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjo! Maisemat on niin ihanat tuolla Syötteellä että tulee hyviä kuvia. ;)

      Poista
  8. Nuo on kyllä kauniit haalarit♥ Ainakin joillekin jälleenmyyjille on tuota haalaria tulossa vielä huhtikuussakin, mutta lienevätkö nekin jo varattuja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin myös, että näistä tuli ennakkotilausmahdollisuus ainakin Lintukotoon. En tiedä vieläkö siellä on näitä saldoilla.

      Poista
  9. No kyllä on ihanat puvut! Kuvista tulee mieleen omat kotiäitiajat josta on jo parikymmentä vuotta hihii niin se aika menee. Omat haalaritytöt jo isoja neitejä.
    Muuten, kuvasi ovat ihania mutta olisi kiva jos keventäisit niitä ennen blogiin laittamista. Nyt ne ovat vähän liian raskaita eivätkä lataudu kovin nopeasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos tiedosta! Tutustun asiaan jotta voisi kuvia keventää. :)

      Poista
  10. Kauniit haalarit! Minä en ole vielä ajatellutkaan kevätpukeutumista. Tuollaistakaan en ole kuullut, että tietyt vaatteet pitää ennakkotilata tai jää ilman.

    VastaaPoista
  11. Ei voi kuin ihastella noita haalareita, vaikka ei itselläni enää tuo ikäisiä lapsia olekaan, jotka haalareita tarvitsisi. On muuten upeat talviset maisemat samalla!

    VastaaPoista
  12. Niin kaunis haalari!♥

    http://jasukuvaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista