tiistai 18. huhtikuuta 2017

Kylmää kevättä

Meillä taas viime viikolla tosiaan sairasteltiin ja oli hilkulla ettei päästy reissuun perjantaina. Vietettiin pääsiäinen mukavasti Syötteellä kuten moni muukin pyhä, systerin perheen luona. Postauksen kuvat on otettu jo ennen varsinaista pääsiäistä, kamera kun jäi kotiin. Instaan lisäilin joitakin kuvia. 


On muuten ihmeen kylmä kevät, toki täällä pohjoisemmassa ollaan totuttu viileään ilmaan mutta taitaa nyt olla keskimääräistä kylmempää kuin yleensä tähän vuodenaikaan. Oulussa on paikoitellen lunta vielä, Syötteellä oli niinkin paljon että se ei varmaan sula vielä juhannuksenakaan. Ah kätevää, jos sattuu helleaalto voisi kylmä lumikasa viilentää!


Tämä välikausi on pukeutumisten kanssa yhtä kysymysmerkkiä. Hoitopäivinä on menty vielä toppapuvuilla, kotona testailtiin jo noita Molon välikausipukuja villahaalareiden kera. Myös nuo syötävän suloiset Metsolan pipot oli nappiostos! Minähän ennakkoon tilasin ne Gugguun bright roset pipot ja huivit mutta totesin nuo Metsolat sopivimmaksi joten möin ne Gugguut, en koe tarpeelliseksi pitää molempia.



En koristellut kotia pääsiäisen ajaksi kovinkaan paljoa kun emme kotona itse pyhiä olleet. Jotain kuitenkin tuli laitettua, ostin kaverilta nuo keltaiset happy lights-pallovalot ja viime vuoden pajunkissoista tuli vielä nätti kimppu tulppaaneiden kera. Tytöt oli hoidossa laittaneet rairuohon kasvamaan ja tehneet virpomisoksat. 



Reppana Helmi tuolla yskii kovasti, kun ei tulisi mitään kurkunpäätulehdusta. Toivottavasti hunaja alkaisi vaikuttamaan.

Parikin arvontaideaa on tässä mielessä pyörinyt. Katsotaan josko vielä tässä huhtikuun aikana pistetään arpoen pääsykokeiden lomassa, ollaan kuulolla!



7 kommenttia:

  1. On kyllä niin kylmä sää ollut!!pähkäilen täälä just noiden vaatteiden kans,tippaa vai vk:ta?!?!joka toinen päivä sataa luntakin niin ei paljoa naurata. Ihanat nuo pipot♡♡

    VastaaPoista
  2. Nuo tyttöjen keväthaalarit on kyllä aivan ihanat.
    Mukavaa viikkoa Johanna ❤️

    VastaaPoista
  3. Nyt on kelit täälläkin sellaiset että pukeutuminen mietityttää,aamuisin pakkasta ja iltapäivisin plussalla :) Ihanat neidit rattaissa <3

    VastaaPoista
  4. Noi teidän haalarit on ihan täydelliset <3

    VastaaPoista