tiistai 2. huhtikuuta 2019

Omaan tahtiin

Heipparallaa! Täällä taas kahden kuukauden blogitauon jälkeen. Miten olen aikani viettänyt? No ensinnäkin, saan nykyisin tehdä palkkatyötäni etänä, kotoa pitäen. Ihan mahtavaa, säästyy aikaa kun ei tarvitse lähteä aamu- ja iltapäiväruuhkaan, ja oli siinä pari muutakin perustetta miksi pääsin kotiin tekemään työtäni, en avaa niitä tässä sen enempää. Itse työ ei edelleenkään ole sitä unelmahommaa mitä haluaisin loppuelämäni tehdä, mutta näillä mennään. On mahtavaa, kun voin viedä tytöt vaikkapa kävellen päiväkotiin, sinne on reilu kilsan matka. Kun pyöräteillä vielä oli lunta, vedin molempia pulkassa. Nyt he ehkä jaksaisivat kävellä, mutta taidetaan alkaa kulkemaan pyörällä. Siinä tulee itselle samalla kiva aamulenkki, varsinkin jos kierrän pitemmän kautta kotiin. Usein laitan luureihin soimaan musiikin tai jonkin äänikirjan (siinä vasta olisikin unelma-ammatti, äänikirjan lukija!) Rauhassa laitan aamupalan ja luen Hesarin. Työsuhde-etu sekin, että saa ilmaiseksi Hesarin kotiin. Meidän alueen lehti olisi pikemminkin Kaleva, mutta olen ihan tykästynyt tuohon toiseenkin lehteen. 


Mietin aluksi, tulenko kovinkin yksinäiseksi kun työskentelen yksin kotona. Oli se ensimmäisenä päivänä melko outoa, mutta sitten tuntui että miten olenkaan voinut työskennellä aiemmin sellaisessa hälinässä. Työkavereita on toki ikävä! Päivien rytmitys on samanlainen kuin toimistolla, tauot on samaan aikaan kollegoiden kanssa jne. Voin olla työkavereiden ja pomon kanssa pikaviestipalvelun ja puhelimen kautta yhteydessä, mutta joskus kun tulee sellainen olo että tämä on yhtä pään seinäänhakkaamista olisi mukava jakaa se hetki kasvotusten toisen kanssa. 

Odottelen lämpimiä ja aurinkoisia kelejä jotta pääsen työskentelemään omalle terassille. Ai että.


Tein toisenkin päätöksen. Erosin Kaksplussan blogiverkostosta. Haluan pitää tämän toistaiseksi ihan omanani, itse päättää blogistani ilman aikatauluja. Tietynlainen rentous saa näkyä tekemisessä. Verkostoon kuuluminen oli kivaa ja sieltä sai vertaistukea, kuitenkin koin vähän taakaksi kun koulutukset ym. oli kaikki aina Helsingin päässä, ihan ymmärrettävästi tottakai. Kaksplussan tiimi oli mukava, mutta nyt Arjen miljonääri "palaa juurilleen".

Palataan!



4 kommenttia:

  1. Kiva oli lukea kuulumisia! Nyt on aikamoinen vaihtuvuus Kaksplussan blogiverkostossa. Minä se en vain ymmärrä lähteä, vaikka lapsetkin alkavat olla "vanhoja".

    Aurinkoisia kevätpäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sekin oli yksi syy, että en ehkä koe enää olevani pelkästään "lapsibloggaaja" joten päätös lähteä oli helppo. :)

      Poista
  2. Tervetuloa takaisin juurillesi!
    Mukavaa huhtikuuta sinulle Johanna <3

    VastaaPoista