torstai 10. lokakuuta 2019

Tummanharmaa talo

Olen kirjoittanut tuon alla olevan tekstin luonnoksiin jo huhtikuussa. En ole sitä saanut aikaiseksi julkaistua, syystä etten edes tiedä miksi. Ehkä siksi, että on kestänyt 4 kuukautta saada kuvat siirrettyä puhelimesta koneelle... Noh, julkaisen tekstin nyt sellaisena kuin sen keväällä kirjoitin.

Ollaan nyt nähty tässä uudessa kodissa kesä, syksy, talvi ja kevät. Hurjan nopeasti on mennyt vuosi! Tuntuu että vastahan me tehtiin talokaupat. Ollaan kotiuduttu tänne uuteen paikkaan hyvin, ystäviäkin ollaan saatu. Luonto on ihanasti läsnä, tänä keväänä vaan on ollut niin hurjia myrskyjä että niin trampoliini kuin kasvihuonekin on lennellyt. No siis, kasvihuone ei päässyt lentoon vaan kaatui. Onneksi siinä ei silloin vielä ollut kasveja.


Me maalattiin talo. Talomme on rakennettu vuonna 2003, ja värikin oli sen ajan mukainen vaaleanvihreä. Ei paha, mutta haluttiin hieman päivitystä. Jo taloa ostettaessa kävi mielessä, että se olisi ihana tummanharmaana. Alkoi oikean sävyn metsästys. Aika naftisti löytyi tietoa googlella hakusanalla tummanharmaa taloväri, jokunen blogikirjoitus. Törmäsin Tikkurilan sävyyn 613X ja se miellytti silmäämme. Maaliksi valikoitui Virtasen 4 öljyn maali. Haettiin siitä näytepurkki, ja hyvältä vaikutti. Tuon sävyn suhteen vaan kävi niin, että tarkistettuani maalipurkista myöhemmin niin siinä luki sävyn olevan NCS S 7005-R80B. No se nyt on mikä on.


Virtasen talomaalia oli miellyttävä levittää, pellavaöljypohjainen maali ei valunut. 


Sävy on valosta riippuen välillä omaan silmääni liian sininen. Eli en ole täysin tyytyväinen väriin, olisin halunnut sen olevan enemmän tummanharmaa mutta näillä mennään.


Alla olevassa kuvassa auringonvalo osuu seiniin, taas näyttää eri väriseltä.



Alla oleva kuva on otettu toukokuussa, jolloin satoi vielä noin paljon lunta! Onneksi oltiin jo keretty maalata talo, muistaakseni jo kahteen kertaan tuolloin.


Kyllä sitä on monenlaista ideaa, mitä seuraavaksi remppaisi. Vaikka aikaa olisikin, se vaatii rahaa joten aina pikkuhiljaa jotakin paikkaa entrataan. Mullahan olisi ihan huikeita ideoita jotka pitäisi saada heti tehtyä, mutta mies onneksi vähän toppuuttelee. Kyllä minä jo omatoimisesti ostin uudet wc:n kalusteet... No kun ne oli -70 prossaa Bauhausissa! Eihän niitä voinut jättää sinne. No jäi ne (maksettuani) mutta mies sai hakea ne toisena päivänä. :D Itse olen vähän sitä mieltä, että jos on jo ollut suunnitelmissa uudistaa wc niin miksipä ei käytä hyväkseen noita tarjouksia. En todellakaan ala normihinnalla kalustamaan vessaa jos kerran reilulla satasella saa kivan allaskaapin, altaan ja peilin. Se oli mulle vähän ylläri että hana ei kuulu mukaan pakettiin. Siitä olisi saanut pulittaa satasen... Taidan Ikeasta hakea vähän halvemman mutta ihan soivan pelin. 





2 kommenttia:

  1. Minusta teidän talo on aivan ihanan värinen, tykkään!

    VastaaPoista
  2. Teilläpä on kivan näköinen talo! Ja ihanalta näyttää paikkakin! Onko tuossa takana oikein kunnon metsä? :)

    VastaaPoista