sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Joulun tunnelmaa pienellä rahalla


Ostinkohan minä alkuvuonna nuo pienet posliinieläimet pilkkahintaan Elloksen alesta. Osa noista on  koristanut kotia pitkin vuotta, ja nyt sain idean koota ne talviseen asetelmaan. Tuo isompi jääkarhu löytyi eilen kirppikseltä 70 sentin hintaan, kuten myös Partyliten somisteet jo aiemmin samaiselta kirpparilta kolmella eurolla. Niin ikään tarjotin on kirppislöytö, taisi maksaa 3 tai 4 euroa.



Tänään Bauhausissa käydessä silmäni osui tuohon söpöön miniin joulukaktukseen sekä sypressiin pienoiskoossa. Niistä tuli täydellinen lisä tähän jouluasetelmaan. Kävyt on kotimetsästä. Mietin vielä, lisäisinkö sokeria tms lumeksi tuonne, mutta en tiedä kannattaako vai olisiko tuo noin ihan tarpeeksi hyvä.








Tunnelmallista ensimmäistä adventtisunnuntaita!



9 kommenttia:

  1. Kärkkäisellä myytiin pussissa tekolunta. Myös merisuola on hyvä vaihtoehto.

    Kaunis on kyllä noinkin.

    VastaaPoista
  2. Näyttää täydelliseltä juuri noin. Iso jääkarhu on jotenkin niin suloinen <3

    VastaaPoista
  3. Kaunis jouluasetelma:) Olet löytänyt hienoja löytöjä myös kirppikseltä. Taidettiin kerran törmäilläkin Paljekirppikseltä:) Mukavaa joulun odotusta koko perheelle!

    VastaaPoista