perjantai 20. lokakuuta 2017

Uudet pellavalakanat ja päiväpeitto

Tästä tuli sitten kotipäivä. Oltiin ihan normaalisti lähdössä töihin ja hoitoon mutta ennen ulkovaatteiden pukemista siinä Pikku Kakkosen lomassa huomasin Liljan jotenkin oudosti ontuneen, hän ei halunnut ollenkaan kävellä. Konttasi vaan vaikkei ole sitä tehnyt aikoihin ja kun pyysin kävelemään äidin luo ei se onnistunut. Ei siinä auttanut kuin lähteä terveyskeskukseen. Siellä alkoi jo sujua, taluttamalla onnistui kävely ja kohta jo melkein normaalisti. Hoitaja sanoi että todennäköisesti jalka oli puutunut, istunut jotenkin hankalassa asennossa. Voipi olla, itse veikkaan että olisiko myös jotain kasvukipuja? Muistan kun itselläni oli niitä lapsena ja käveleminen ei aina onnistunut. Käskettiin seurata tilannetta ja tulla uudestaan jos vielä alkaa vaivaamaan. No nyt Lilja tuolla tuhisee päikkäreillä ja minä kerkeän postata meidän uusista lakanoista ja päiväpeitosta.



Tilasin Jotexilta tämän Johanna-päiväpeitteen (hah, ihan sattumalta nimikkopeite!) koska kyllästytti jo se entinen valkoinen. Tuo on niin ihanan tuntuista materiaalia! Itse asiassa ostin myös koristetyynyliinat samaa sarjaa mutta jännästi nuo Jotexin paketit tulevat useammassa erässä. Ensin tuli matto, sitten toisessa paketissa oli tuo peite ja pari tyynyä ja pitäisi sieltä ainakin yksi lähetys vielä tulla. Selailin tuossa muutes uusinta Glorian koti-lehteä ja sieltä bongasin saman peitteen. 



Sitten päästään lakanoiden väliin... Minulla on ollut jo piiiitkään materiaalinen makkarihaave, eli ne suositut pellavalakanat. En ole aiemmin niitä jaksanut/viitsinyt/raskinut hommata, mutta jokunen viikko takaperin huomasin että hitto, nehän olisi alessa Familonilla. Tilasin siis nämä Princess-pussilakanat ja tyynyliinat tummanharmaana. Pesu ennen käyttöä ja sänkyyn, nyt niitä ei oikeasti malttaisi enää vaihtaa! Onko olo niinkuin prinsessalla? No jaa, tiedä siitä mutta uni ainakin maittaa paremmin näissä lakanoissa, liekö lumevaikutusta. 



Onko sinulla pellavalakanat ja koetko ne niiiin ihanaksi ettet malttaisi niitä pestäkään? 




8 kommenttia:

  1. En ole vielä raaskinut ostaa pellavalakanoita, vaikka olenkin kuunnellut äitini hehkuttavan niitä maasta taivaaseen. Kuulemma aivan ihanat ja sen jälkeen tavalliset lakanat eivät ole mitään enää :)
    Mukavaa viikonloppua sinulle Johanna!

    VastaaPoista
  2. Yhdet pellavalakanat on, mutta tulee käytettyä muitakin.

    Kauniit nuo tummat ja ihana päiväpeitto. Pitäisi itellekin ostaa, mut ei oo sattunu vielä sopivaa kohalle. Pitääpä kurkata tuo Jotexin valikoima.

    Hyvä et Lillukka voi jo paremmin. 😚

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotex yllätti vuosien jälkeen positiivisesti, tilaan uudestaankin.

      Poista
  3. Meillä on H&M pellavalakanat ja ne pestään aika pikaseen ja äkkiä takaisin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, täytyy hommata toisetkin niin ei tarvitse odottaa että kuivuu. ;)

      Poista
  4. Meillä on ollut uuden päiväpeiton etsintä käynnissä jo jonkin aikaa, ja täähän onkin ihan täydellisen näköinen! Kiitos siis vinkistä, sitten kun osaisi päättää että kumpi sopii paremmin, tumma- vaiko vaaleanharmaa.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa että tästä oli apua! :) Joo, siinähän tulee valinnanvaikeus... Molemmat? :D

      Poista