maanantai 23. tammikuuta 2017

Pienen budjetin häät

No niin, kokeillaan josko nyt kerkiäisin hieman valottaa niitä meidän "yllärihäitä". Kiitos paljon onnitteluista, häät oli todellakin yllätys monelle vaikka ollaankin oltu yhdessä vuodesta 2012. Onhan sitä usein puhuttu siitä naimisiinmenosta, mutta se on jäänyt suunnitteluasteelle. Päätös mennä naimisiin vihdoin  nyt tammikuussa lähti ihan siitä, kun päivämäärä 070117 olisi kuulostanut hienolta hääpäivältä. Se sattui lauantaille, mutta sen verran kiire olisi tullut eikä osa läheisistä olisi päässyt tuolloin paikalle niin siirrettiin ne perjantai 13.1. Lisäksi vihkiminen olisi tapahtunut maistraatissa, jonne olisi pitänyt maksaa 250 e plus vihkijän matkakulut kun vihkiminen tapahtuu virka-ajan ulkopuolella. No sitten osui silmään jossain ilmoitus että Oulun tuomiokirkossa järjestetään jälleen yleinen vihkitapahtuma, jossa parit vihitään saapumisjärjestyksessä. 



Lähes kellekään ei näistä vihkiaikeista kerrottu etukäteen, kutsuttiin juhliin vain molempien vanhemmat ja minun siskoni perheineen. Heille meni kutsukortit saman viikon maanantaina jolloin häät oli. Kutsujen kannessa oli Pauli Hanhiniemen teksti (tunnetaan Popedan lauluna) "Tahdotko mut tosiaan suhteeseen vakavaan..." ja sisäpuolella " Me tahdomme" ja tiedot vihkipaikasta. Piti minulla jo vähän vihjailla viikonlopun aikana porukoille, en malttanut kokonaan pitää salaisuutta. Ja aivan ihanaa, kaksi parasta ystävääni piti minulle keskellä viikkoa polttarit, haki kotoa miniskumppapullon kera ja tiara sekä Bride to be-nauha pistettiin päälle ja käytiin syömässä taivaallista ruokaa intialaisessa ravintolassa. Sain myös hienoja vinkkejä tulevaan avioliittoon. Ihanat ystävät. <3

Hääviikko oli suht rauhallinen, mitä nyt ke-to yönä alkoi jännittämään niin paljon etten saanut unta ja seuraavana päivänä töissä oli vaikea keskittyä. Vihkiperjantaihan oli palkallinen vapaapäivä, tuotakaan en olisi tiennyt ellei työkaverini olisi sanonut. Vihkisormus löytyi panttilainaamosta sopuhintaan, en tiedä varmaksi onko se jonkun aiemmin käyttämä vai jonkin koruliikkeen jäämistöä. Sillä ei ole väliä, se on kaunis ja juuri minun käteeni sopiva (vaikka ei meinannutkaan mennä sormeen alttarilla kun sormet oli niin turvoksissa.) Ja hei, kierrätys kunniaan! Tuosta tuli mieleen, että vielä torstaina minulta puuttui kengät, tiara ja huntu. Olin kahden vaiheilla, pistänkö huntua vai en. Kävin värjäyttämässä kulmani kantapaikassani Kauneushoitola Marjuellessa kun tuli puhe kengistä. Hän sanoi että käypäs katsomassa sellaisesta paikasta kuin Dom Second Hand, ja minähän menin aikeissa että saisin ostettua käytettynä kengätkin. Mitä vielä, siellähän oli kokonainen huone hääpukuja ja asusteita, ja niitä sai lainata aivan ilmaiseksi! Olin ihan että vau, taas säästyi euro jos toinenkin. Sopiva huntu, kengät ja tiara löytyi siis sieltä.



Niin joo, hääpuku. Tilasin pitsisen puvun Ellokselta. Eka ostos oli huti, mutta vaihdoin sen ja toinen olikin sopiva. Vakilukijat varmaan muistaa että hei, sullahan on jo puku! Niin onkin, se on porukoiden luona ja sitä en nyt halunnut laittaa. Ehkä sitten jos joskus vielä pidetään isommat häät kaikille sukulaisille ja samalla kenties avioliiton siunaus...

Hääpäivä meni mukavasti, systeri saapui laittamaan minulta hiukset ja oli tehnyt kakunkin. Aamulla olin käynyt Oulun Kosmetologikoululla juhlameikissä. Prinsessapäivä. Äiti teki aivan upean kimpun mm. tupasvilloista ja ruusuista, myös tytöille omat pienet kimput. Vihkihetki alkoi kolmelta, ja meitä ennen oli kaksi paria. Siinä oli odottelua. Sitten tuli pappi juttelemaan mm. siitä mitkä raamatun osat haluamme hänen lukevan. Saatiin myös valita häämarssi, se ensimmäinen taisi olla Prinsessa Ruususen marssi ja poistuessamme alttarilta soi Myrskyluodon Maija.



Kun käveltiin alttarille, jännitti tai no varmaan kosketti sen verran että alahuuli väpätti. Papin puhuessa rentouduttiin ja jopa muistan hänen sanansa. Alkuun mietin että kuinka tällainen "liukuhihnavihkiminen" oikein tapahtuu, onko kauhea kiire. Ei ollut, aikaa siihen meni n. 15-20 min joten ihan kiireetöntä oli. Ei oltaisi varmaan pitempää kaavaa jaksettukaan. Siinä sitä oltiin, tahdottiin. Aviopari. Kirkko tarjosi kakkukahvit. 

Vihkimisen jälkeen jatkettiin juhlaa Sokeri-Jussin Kievarissa, jossa oli taivaalliset ruuat. Lämmin tunnelma. Sen jälkeen tultiin vielä kakkukahville kotiin ja minäkin puin ihan arkivaatteet päälle. Kampauksen vielä jätin, kun käytiin V:n kanssa vielä Oulun yöelämässä. Päätettiin että hääyötä ei olla nyt hotellissa vaan siirretään se keväämmälle jolloin pääsemme mahdollisesti pariksi yöksi reissuun kahdestaan. 



Hassua, että minä joka olen jo vuosia, vuosia sitten kerännyt tietokoneella olevaan kansioon ja myös kaappeihin kaikkea unelmahäihin liittyvää asiaa puvuista ja hääohjelmasta lähtien vietän näin "tavalliset" häät. Se älytön suunnittelu tapahtui jo ennen edes sopivaa kumppania. Nyt tuollaisilla asioilla ei ole suurempaa merkitystä. Olen tainnut aikuistua siinä suhteessa ettei kaiken tarvitse olla täydellistä. Mikä on lopulta tärkeintä? Rakkaus.







31 kommenttia:

  1. Ihanaa, että joku muukin mennyt tuollaisena "liukuhihnapäivänä" naimisiin! Mekin mentiin viime kesänä!
    Ihanaa ja onnellisia vuosia teille! 😍

    VastaaPoista
  2. Tuli muuten mieleen, että olin myöskin juhlimassa tunnelmallisia, arkisia, pienen budjetin häitä. :) Postaus löytyy täältä: https://lempipaivanitanaan.blogspot.fi/2016/12/tunnelmalliset-haat-ilman-stressia.html

    VastaaPoista
  3. Oli kyllä ihanat häät. Ei turhaa hössötystä, nautin joka hetkestä. Kimppu on tehty rakkaudella,tehdessä mietin mukavia ajatuksia elämäsi varrelta.

    VastaaPoista
  4. Ihanat häät teillä on ollut. Onnea vielä kerran ja paljon rakkauden vuosia lisää <3

    VastaaPoista
  5. Onnea teille! ❤ On hienoa, että tällainen mahdollisuus mennä naimisiin on tarjolla. Kyllä päivästä saa ikimuistoisen vähemmälläkin vaivalla ja kohtuullisilla kuluilla.

    VastaaPoista
  6. Voi miten kaunis morsian! Aivan ihania kuvia! Onnea :) <33

    VastaaPoista
  7. Oikein paljon onnea tuoreelle rouvalle. ;)
    Sinä pistit muakin paremmaksi häiden halpuudessa ja pienuudessa. :)

    VastaaPoista
  8. Kauniit häät ja kaunis sinä :) onnea vielä ♡

    VastaaPoista
  9. Oi miten ihanan kuuloiset häät, ei turhaa hössötystä! Tuollaiset häät minäkin voisin haluta. :)

    Olette kaunis pari!
    Onnea! <3

    VastaaPoista
  10. Ihana postaus, ihanat häät! 😍

    VastaaPoista
  11. Ihanat häät! Ja vau miten kaunis morsian ♥ Ja just noin, tärkeintä on rakkaus!
    Onnea teille ♥

    VastaaPoista
  12. Onpas tytöillä somat mekot 😊 kuulostaa aivan ihanalta päivältä, hurjasti onnea vielä 😍

    VastaaPoista
  13. Onnea! Vaikuttaa just ihanilta häiltä! Ja talvihäät on <3

    VastaaPoista
  14. Kiva nähdä oma huntunsa hyvässä uusiokäytössä! :)

    VastaaPoista