torstai 24. marraskuuta 2016

Ilon ohuet viipaleet

Lueskelin äsken parin viikon takaista Me naiset-lehteä saunan lauteilla (kuten tapanani on). Siinä oli tosi hyvä juttu siitä, kuinka jokaisen tulisi viettää enemmän aikaa pelkästään itsensä seurassa. Samaistuin juttuun täysin. 

Aikoinaan kun asuin yksin, nautin siitä ajasta. Minulle ei tullut mieleen että onpa yksinäistä, pääsinhän halutessani vaikka kyläilemään ystävien luona. Olen aina tykännyt siitä että saa rauhassa esimerkiksi lueskella, olla vaan. Nykyisin tietysti nautin tästä perheen kesken vietetystä ajasta, mutta silloin tällöin mieli matkaa niihin "yksinäisiin" hetkiin. Minä onneksi saan välillä omia hetkiä jolloin pääsen vaikka harrastuksiin, kiitos mieheni. 

Tänä syksynä kun palasin työelämään ja uuteen työpaikkaan, pääsin mukaan mahtavaan työyhteisöön ja olen saanut uusia ystäviä. On siellä tukena ja turvana myös rakas kummitätini. On mukava kuulua porukkaan, sitä kaipasi kotiäitivuosina. Silti se hetki päivästä on ihan paras, kun illalla (tai usein melko lähellä yötä) olen yksin valveilla ja saan tehdä omia juttujani ja keskittyä vain olemaan minä. 

Olen jo lapsena tykännyt yksin vaellella lähimetsissä pitkiäkin aikoja, taisi minulla joku mielikuvituskaveri olla mukana. Me asuttiin paikassa jossa ei naapureita liiemmin ollut, jos halusi kaverin luokse kylään piti vanhemmilla kuskata. 

Yksinolo on minulle luontevaa. Tiedän, me kaikki ollaan erilaisia mutta minun on silti välillä vaikea ymmärtää ihmisiä, jotka haluavat koko ajan ihmisiä lähelleen. Itse olen myös sellainen, että vaikeiden kriisienkin aikana haluan ainakin aluksi olla yksin ja miettiä asioita ilman muiden läsnäoloa, toisin sanoen en näytä tunteita aina helposti. 

Vesalan uimaranta 10. maaliskuuta 2014


Tunnistaako muut itsessään sisäistä lonely wolfia?



8 kommenttia:

  1. Minä tarvitsen myös omaa aikaa. Siis hetkiä aivan yksin. Ollaan huomattu, että mikä tarvitsen yksinoloa enemmän kun mies. Onneksi hänkin yrittää järjestää asioita, niin että saisin välillä olla ihan yksin. Ihan helppoa se ei ole tässä arjen kiireessä. Kaunis kuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toiset meistä tosiaan tarvitsee enemmän sitä omaa aikaa, ja hyvä niin. :)

      Poista
  2. tutulta kuulostaa, tykkäsin itsekkin lapsena leikkiä metsässä ja tehdä majoja ja myös välillä oli mielikuvituskavereita, useimmat kaverit asui kauempana :D oma aika on kyllä todella tärkeää, hyvä että osaat ottaa välillä sitä ja käyt vaikka harrastuksissa yms :)

    VastaaPoista
  3. Olen aina tykännyt vaellella yksikseen lähimetsissä. Eilen illalla kävin lenkillä lähimetsässä vaikka oli pimeää. Siellä saa rauhassa olla ihan vain omien ajatusten kanssa. Nykyään nautin myös työmatkasta kun saa ajella ihan yksinään sen 40 kilometriä kotiin. Joskus mietin että työmatka voisi olla pitempikin. Varsinkin silloin, jos on koko päivän ollut ihmisiä ympärillä töissä. Yksinolo on myös minulle luontevaa. Myös minä tunnistan itsessäni sisäisen lonely wolfin. Taidetaan olla vähän samanlaisia.

    VastaaPoista
  4. Minäkin tarvitsen aikaa olla yksin. Kävin tänään kauniissa auringonpaisteessa kävelemässä Töölössä ja lähimaastossa sekä raakakakkukahvilla :) Tarvitsen hiljaisuutta myös aamuisin. Ihan kamalaa, jos mies herää yhtäaikaa ja laittaa telkkarin päälle. Itse haluan lähinnä hyvää kahvia, kirjan ja kynttilänvaloja aamuisin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, välillä on niin ihana käydä yksin vaikka kävelemässä, tuulettamassa ajatuksia.

      Poista