Kaksplus.fi

Kaksplus paraati

maanantai 24. lokakuuta 2016

Oletko sittenkin kiusaaja?

Minä palasin työelämään tänä syksynä, mutta en samaan duuniin jossa olin ennen äitiyslomia. Pääsin mukavaan paikkaan töihin, jossa toimin puhelinmyyjänä. Hienompi titteli on myyntineuvottelija. Myyn lehtiä. Myönnetään, minullakin oli aluksi vähän ennakkoluuloja. Ne ovat kuitenkin nyt karisseet, ja työ muuttunut jopa mukavaksi, tähän on suurena syynä mahtava ja tsemppaava työyhteisö. Kahden ensimmäisen päivän jälkeen olin melkein valmis nostamaan kytkintä ja ihmettelin miten joku voi tehdä tällaista työtä toistakymmentä vuotta, kuten meidänkin työpaikassa muutama henkilö. Siitä se lähti sujumaan.

Se, mitä en useinkaan ymmärrä on että miten ihmiset käyttäytyy kun lehtimyyjä soittaa. Joukkoon mahtuu ihania asiakkaita, jotka kohteliaasti kieltäytyvät jos ei halua tilata mitään ja se on minulle fine koska en ole tyrkyttävä myyjä vaan uskon kerralla, korkeintaan kysyn asiallisesti olisiko joku muu vaihtoehto paikallaan. Mutta sitten on niitä, jotka joko suoraan paiskaavat luurin korvaan tai alkavat haukkumaan ja huutamaan. Onneksi kohdalleni ei ole vielä kovin montaa haukkujaa sattunut, mutta pistää miettimään mikä saa aikuiset ihmiset käyttäytymään noin? Ja siis ihan kaikista sukupuoli- ja ikäryhmistä, usein iäkkäät rouvat ovat kärkkäitä suustaan. Sehän on kiusaamista. Onko siinä kenties sellaisia ihmisiä kyseessä, jotka ovat olleet myös koulukiusaajia joskus? Pistää vaan miettimään. 

Joskus asiakas sanoo että älä kiusaa minua soittelemalla, johon ei auta muu kuin todeta että "työtänihän minä tässä vain teen ja oikein mukavaa päivänjatkoa sinulle", niin että hymyilyn oikein kuulee äänestä. Sillä työtä se on, ja jopa ihan tärkeää sellaista. Jos on kiire niin senkin voi asiallisesti ilmaista ja silloin asia jätetään toiseen kertaan. Meillä on myös automaattinen soittojärjestelmä jolle emme mitään voi, emme esimerkiksi näe onko henkilöä tavoitettu vaikkapa edellisessä kuussa tms. 

Silloin tällöin puhelinmyyjä saa kehuja ja asiakas on kiitollinen kun soitit. Hän on esimerkiksi juuri edellisellä viikolla miettinyt että pitäisi taas tilata se kiva lehti jossa on aina ihmisläheistä ja asiapitoista luettavaa ja kas, lehtimyyjä soittelee mukavalla tarjouksella. Itse saan hyvää palautetta siitä että en tyrkytä ja kerron asiat niinkuin ne on, ja myös murteestani asiakkaat tykkää. Osa vanhemmista ihmisistä on esim. kotoisin samalta alueelta ja huomaavat jo puhetavastani mistä olen, ja siinä tulee rupateltua pitkäkin tovi niitä näitä. 

Hieman huumoria.

Koitetaan käyttäytyä hyvien tapojen mukaisesti vaikka kuinka ärsyttäisi ja tekisi mieli laukoa solvauksia työtään tekevälle ihmiselle. Joten seuraavan kerran kun puhelinmyyjä soittelee, voit pelastaa hänen päivänsä olemalla ystävällinen, tilaat tai et. :)


Mikä sinua ärsyttää puhelinmyyjissä, entä millaista myyjää pidät hyvänä?



15 kommenttia:

  1. Tavallaan jokainen työ on arvokasta eikä kenenkään työtä pitäisi väheksyä. Mutta mun täytyy kyllä myöntää, että puhelinmyynti on jollain tavoin kyllä asiakkaan kiusaamista. Toki myyntityö vaatiikin tiettyä sitkeyttä ja kykyä - pitäähän sen olla tavoitteellista.

    Asiakkaana ärsyttää kyllä, jos kymmeniä kertoja vuodessa soitellaan ja tyrkytetään tablettia tai lehtiä tal mitä lie partateriä. Jollain tapaa ajattelen sen asiakkaan aliarvioimisena. Eikö ihminen osaa itse lähestyä myyjää, jos jotain tuotetta tarvitsee? Ei kukaan ruokakaupassakaan huutele perään, et ootko varma ettet nyt tarvii vielä maitoa tai näitä alennuslihoja, halvalla lähtisi!

    Itse olen tehnyt puhelintyötä, en myyntiä, mutta kuitenkin. En selkeästi ole luonteeltani senkaltaiseen työhön sopiva. Koin häiritseväni ihmisiä vaikkei mitään tarvinnut tyrkyttää tai pakkomyydä. Mutta siinä olen samaa mieltä, että moni tosiaan unohtaa, että se soittelija oikeasti vain tekee työtään. Käytöstavat unohtuvat helposti ja haistattelu, luurin korvaan lyöminen yms on varmasti puhelinmyyjälle raskasta pidemmän päälle. Uskon, et todellakin täytyy olla tietyn luonteinen että siihen työhön pystyy.

    En nyt kuitenkaan lähtisi epäilemään tai leimaamaan töykeästi puhelinmyyjää kohtaan käyttäytyvää ihmistä kiusaajaksi. Et voi tietää millaisena hetkenä soittelet ja asiakkaalla saattaa olla jotain todella kiireellistä meneillään tai muuta tekemistä. Silloin varsinkin ei toivottu puhelinsoitto kirjakerho-tarjouksineen ärsyttää suunnattomasti. Miltä itsestäsi tuntuisi puhelimen pirinä juuri kesken tärkeän palaverin tai juuri kun olet saanut hankalan vauvasi nukahtamaan päiväunille? No varmaan v*tuttaisi eikä silloin huvita miettiä käytöstapoja.

    Tuli vähän pitkä kommentti, heh :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhdyn tähän vastaukseen. En ole ikinä haistatellut kenellekään, mutta monesti ajankohta on yksinkertaisesti niin huono, että se pistää ärsyttämään, vaikkei myyjän syy tietysti olekaan. Sekin on vähän outoa, että yleensä myyjät vastaavat, että "ok, soitan myöhemmin", mutta eivät koskaan kuitenkaan soita uudelleen. Mitä jos olisinkin halunnut tilata huusholliin viidennen tabletin tai tilata Vauva-lehden juuri kun olen saanut keskenmenon?

      Se on myös ärsyttävää, että luetaan suoraan jotain litaniaa, eikä kuunnella yhtään asiakasta, jolle soitetaan. Yhdellekin sanoin kerran varmaan kuusi kertaa, etten kuule juuri mitään ympärillä olevan metelin takia (en siis kuullut edes sen vertaa mitä oli myymässä), mutta luurissa kuului vain vaimeasti jauhamisen ääni kuin jostain nauhalta. Silloin oli kyllä pakko laittaa luuri korvaan :)

      Kaikesta huolimatta kunnioitan kaikkea työtä, mutta myös minä haluan itse tehdä sen aloitteen, jos haluan ostaa jotain. En pidä myöskään siitä, että soitellaan todella vanhoille ihmisille, joilla ei ole edes käsitystä, mihin ovat lupautuneet. Omalle mummollenikin (silloin yli 9-kymppinen, nyt jo kuollut) tuli muutamat miesten kalsarit, vaikka mitä yksin asuva vanha nainen tekee miesten kalsareilla!? Mummo vain sanoi, että joku mukava nainen oli soittanut ja sitten pöksyjä oli alkanut tulla. Ja näiden tilausten peruutus ei sitten olekaan ihan yksinkertaista, vaan se vie aikaa ja usein myös rahaa, kun vedotaan määräaikaisiin sopimuksiin tai vaaditaan maksamaan palautukset itse.

      Poista
    2. Aivan, näissä kommenteissa oli ihan miettimisen arvoisia juttuja. Meitä myyjiä on niin monenlaisia, ja tilanteita myös.

      Se harmittaa, että jotkut epärehelliset myyjät pilaavat koko puhelinmyynnin maineen. :/ Viitaten siis siihen, että vanhuksille on myyty mitä sattuu.

      Poista
  2. Asiakasta kuunteleva myyjä on paras. Liikaa tyrkyttäminen on ikävää, mutta ei kyllä tulisi mieleenikään käydä myyjää sättimään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se on, täytyy myöntää että joskus vuosien varrella jos minulle on puhelimitse jotakin myyty ja olen sanonut ei jo neljä kertaa, olen itsekin lyönyt luurin korvaan. Mutta vain tuollaisessa liikatyrkytys-tilanteessa.

      Poista
  3. Mä olen ite tehnyt tuota työtä kahessa eri firmassa, mutta ei ollut mun juttu. Toisessa paikassa oli hyvä työilmapiiri ja mukavat työkaverit, mutta ei ni ei. Plussaa oli se että sai paljon ilmaisia uusia lehtiä. :)
    Ja mulle ei puhelinmyyjät soittele kun on salainen numero. Ha haa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on että kaikille ei sovi samanlaiset työt, ollaan niin erilaisia ihmisiä jokainen. :)

      Poista
  4. Eniten ärsyttää myyjät, joista ei vielä ensimmäisessä, toisessa tai kolmannessakaan lauseessa tiedä, mitä ovat kauppaamassa tai että edes ovat jotain kauppaamassa. Aloittavat tyyliin "onneksi olkoon, olet voittanut arvonnassa..." Tykkään myyjistä, jotka menevät suoraan asiaan eivätkä ala jankuttaa, jos kohteliaasti kieltäydyn. Mukavia työpäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei saa tuota "onneksi olkoon, olet voittanut arvonnassa..."-fraasia edes käyttää, eihän se ole tottakaan. On niin monenlaisia firmoja joissa myydään lehtiä, itse soitan suoraan kustantajalta.

      Poista
  5. Itsekin aikaisemmin outboundia tehneenä, ymmärrän ton fiiliksen. Jotkut ihmiset ei vaan osaa käyttäytyä.Viime viikolla sattui todella hyvä lehtimyyjä joka soitti suoraan kustantajalta, ei ollut yhtään tyrkky vaan hirmu hyvä :). Annoinkin palautetta hyvästä palvelusta, ylityrkkyys ei kannata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä juttu tuo että antaa palautetta hyvin tehdystä työstä! :) Minäkin soittelen suoraan kustantajalta.

      Poista
  6. Mustaki meinas tulla puhelinmyyjä. Siis lehtimyyjä. Kävin haastattelussakin mut sit en jostain syystä sit halunnu mennä sinne.

    Musta hyvä lehtimyyjä on sellanen joka on ystävällinen ja jos asiakas ei halua tilata niin ei ala tyrkyttää. Musta sulla on hyvä tyyli myydä. Pidä tuo tyyli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, eipä olekaan ollut puhetta.

      Kiitos Katju tsempeistä!

      Poista
  7. Ehdottomasti ärsyttävintä on se, että tarjotaan maksullista "ilmaisena". Myös se, että "ei" ei mene perille. Jos rahat riittää just ja just ruokaan, niin halpakin lehti voi olla kallis.

    VastaaPoista
  8. Samaa mieltä ettei saa tyrkyttää!

    Minulle on muutaman kerran käynyt niin, että kun kohteliaasti olen yrittänyt sanoa, että en nyt tilaa mitään, mutta myyjä on itsepintaisesti kysellyt saako hän kuitenkin kertoa sen tarjouksensa ja ne muut edut. No, kun en ole saanut sanomaani perille ja kiltisisti sitten suostun kuuntelemaan ne pitkät löpinät ja kun myyjä on vihdoin lopettanut ja kysynyt miltä kuulosti ja kun sanon, että hyvältä kuulosti, mutta kiitos kuitenkin EN tilaa mitään niin toisesta päästä on kuulunutkin kiukkuinen hei ja luuri läjähtänyt korvaan. Siinä sitten miettii, että minähän sanoin jo heti aluksi, että EN tilaa mitään, turha minuun aikaansa käyttää olisit kuunnellut minua. Siitä, että on ollut ystävällinen myyjälle kun tietää ettei heidän työpäivänsä mitään herkkua ole, saa varmaan vaan haukkuja niin itselle on käynyt siinä niin, että on saanut pahan mielen loppupäiväksi, mutta myös sen tiedon etten IKINÄ tilaa lehtimyyjiltä mitään vaan jos lehden haluan tilata teen sen kyllä netin kautta.

    VastaaPoista