maanantai 10. lokakuuta 2016

Kerrankin ajoissa: Kosmetiikkajoulukalenteri 2016

Viime vuonna jo sivusin aihetta kosmetiikkajoulukalenterit. Olin auttamattomasti myöhässä, sillä kaikki kivat oli myyty loppuun jo saman päivän aikana kun tulivat myyntiin. Suomesta en edes niitä löytänyt, ulkomaisilta nettisivuilta kylläkin mutta sold out. Täällä kotimaassa ehkä aletaan vasta havahtumaan tähänkin markkinarakoon.

Kicksin lehdessä huomasin Cliniquen kalenterin ja muistin tämän kalenteriasian. Kävin Zeppeliinin myymälässä hipelöimässä kalenteria, mutta ei se lähtenyt matkaan. Ehkä epäröin siksi, kun 75 euron hinta ei houkutellut. Kävin myös The Body Shopin liikkeessä kysymässä onko heillä jo kalenteria, ja myyjä ilokseni kertoi että juuri saapuivat ja haki sellaisen takahuoneesta näytille. No sekään ei lopulta tarttunut matkaani, pihiys iski kun hinta oli 79 euroa. 

Aloin tutkailemaan internetin ihmeellistä maailmaa, josko jokin ihana kalenteri löytyisi kohtuuhinnalla. Löysin sellaisen sivuston kuin Kosmetikkaufhaus.de ja johan alkoi löytymään. Tältä sivustolta löytyy niin paljon kaikkea ihanaa että melkein hullaantuu. 


Tilasin tuon Decleorin kalenterin. Katselin sitä myös parista muusta paikasta mutta oli myyty loppuun, onneksi sieltä saksalaiselta sivulta vielä löytyi. Hinta tällä kalenterilla taisi olla 55 euron paikkeilla. Sisällöstä en tarkemmin tiedä kuin sen, että hemmottelevia tuotteita sisältää. Merkkinä Decleor ei ole minulle aiemmin tuttu, mutta vedetään nyt vähän riskillä ja katsotaan millaisia tuotteita sieltä luukuista paljastuu!
Tilasin myös tuon sympaattisen teekalenterin (tai ainakin oletan sen sisältävän teetä, mun saksankielen taidoissa ei ole kehumista :D ) kun hinta oli alle 5 euroa. Ja miettikää, postitus Saksasta ei ollut kuin 6 euroa koko paketilleni! Ihan edullinen verrattuna Suomen postimaksuihin. Veikkaan että paketti on minulla perillä tässä alkuviikon aikana, jännää.

Joko olet itse hankkinut joulukalenterin joko itsellesi tai lapsellesi? Onko kosmetiikkakalenterit tuttuja?





7 kommenttia:

  1. Kosmetiikkakalenteri kuulostaa hyvältä, mutta tee-kalenteri jotenkin vielä paremmalta <3

    VastaaPoista
  2. Ainakin saat avata yhden extra luukun, kun kosmetiikka kalenterissasi niitä näyttää olevan 25. :)
    Äiti osti mulle Minions joulukalenterin. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, avaiskohan sen jo marraskuun puolella vai joulupäivänä..?? :D

      Poista
    2. Totta, avaiskohan sen jo marraskuun puolella vai joulupäivänä..?? :D

      Poista
  3. Vielä en ole pohtinut meidän perheen joulukalentereita. Itselleni ottaisin mielelläni tee-kalenterin! :)

    VastaaPoista