maanantai 5. syyskuuta 2016

Miten meni ensimmäinen hoitopäivä?


Tänään se alkoi, tyttöjen perhepäivähoito. Kaukaa viisaana jo eilen pakkasin hoitorepun, mutta aamulla meinasi silti tulla kiire kun ei hanskat olleet hollilla taaskaan vaan missä lie. No löytyi ne onneksi. Vannoin että vihdoin viimein pistän tuon eteisen ojennukseen jotta sieltä löytyy silloin aamun kiireminuutteina ne pipot, käsineet sun muut ettei hermo mene jo alkuunsa.


En oikein tiennyt, pitäisikö molemmille tytöille olla omat reppunsa vai riittääkö yksi? Otin sitten vain yhden jossa on kaksi eri vetoketjulla olevaa taskua eli molempien tavaroille omat paikat. Vaihtovaatteet pakkasin mukaan, myös unilelut ja Liljalle tuttipullon. Vaatteita en kerennyt vielä nimikoida koska Tarramonsterin tarrat ei ole saapuneet, vissiin ruuhkaa siellä. Vaippapaketit molemmille myös. 


Saavuttiin hoitopaikkaan. Helmi meni heti leikkimään siellä jo olevan tytön kanssa, ja Lilja meni hoitotädin syliin. Sanoin heipat ja suukotin, sitten pääsinkin autoon kyynelehtimään. Niisk. Kyllä ne pärjää. 


Minun työt alkaa keskiviikkona joten tämä päivä oli vähän sellaista harjoittelua tytöillä, olivat hoidossa vain nelisen tuntia. Huomenna sitten vähän pitempi päivä. Kävin aamusella vesijuoksemassa ja kokoajan mietin, onko tämä nyt oikein että tulin tänne uimahalliin vai pitäisikö minun päivystää puhelimen äärellä jos vaikka jotakin sattuu? No juoksentelin tunnin verran ja äkkiä pukukaapille puhelinta katsomaan. Yksi puhelu tullut, sydän hyppäsi kurkkuun! No ei ollut hoitotäti soittanut vaan äiti. Takaisin saunaan ja pesulle.


Piipahdin vielä kirppiksellä ja Subwayssa syömässä ihan kaikessa rauhassa. Vähän ennen kahtatoista hain miehen töistä ja yhdessä haettiin tytöt hoidosta. Päivä oli mennyt kuulemma hyvin, olivat syöneet ja ulkoilleet. Lilja oli hieman itkeskellyt, mutta hoitotäti sanoi että ihmeen hyvin meni näin pienellä eka päiväksi. Hyvä fiilis.

Kuvat otettu viikonloppuna Oulun Hupisaarilla.




11 kommenttia: