tiistai 9. elokuuta 2016

Nyhtökaura: Hitti vai huti?

Nyhtökaurasta on jauhettu keväästä asti, ja viimein sain itsekin sitä ostettua. Joka kerta kun olen kaupassa käynyt, hyllyt ovat tyhjänä. Myyjiltä tiedustellessa asiaa he kertovat nyhtökaurapakettien hupenevan sitä mukaa kuin niitä hyllyyn laitetaan. Mutta olipa onni että eräänä aamuna oltiin niin aikaisin liikenteessä että sain jopa kaksi pakettia ostettua tätä ihmeruokaa.


Nyhtökaura siis koostuu kaurasta ja palkokasveista. Mielessä on ollut jo jonkin aikaa se että omaakin lihansyöntiä voisi rajoittaa ja keskittyä enemmän kasviksiin, mutta ei pelkistä pakastevihanneksista tai edes tuoreista vaan saa tarpeeksi irti. Siksi mielissäni testasin pariakin ruokaa tästä nyhtökaurasta joka korvaa esim. jauhelihan tai kanan kastikkeessa.

Ja mitä sitä kieltämään: toimii! Mieskin sanoi maisteltuaan kokkaustani että eipä olisi tästä nyhtökaurasta uskonut kuinka maukasta onkaan. Tosi herkullista, ekan satsin tein maustamattomasta johon itse pistin mausteet sun muut, ja alla on tämänpäiväisen, naurettava helpon ja nopean sörsselin ohje:

1 paketti (250 g) maustettua nyhtökauraa
pakastevihanneksia noin 300 g
1 punasipuli
Uncle Ben's tikka masala-kastikepurkki
jasmiiniriisiä
vettä

Laita oliiviöljyä pannulle ja paista pakastevihanneksia sopivasti. Lisää pilkottu sipuli. Keitä riisi valmiiksi samalla. Lisää vasta lopuksi vihannesten sekaan nyhtökaura ja tikka masala-kastike, paista matalassa lämpötilassa ja lisää sopivasti vettä. Lisää riisit sekaan ja sekoita, nauti.

Voila. Jos sinulla on aikaa eikä lapset tappele taustalla, voit aivan hyvin tehdä kastikeaineet ym itse. Mutta tämä nopea versio toimii lapsiperheessä enemmän kuin hyvin. ;)



Oletko itse jo saanut haalittua nyhtökauraa ja maistanut?





4 kommenttia:

  1. En oo maistanu tai ostanu sitä. Vois kokeilla. Laitoin jo yhen kommentin aiheesta, mut se hävis!

    VastaaPoista
  2. En ole nyhtökauraa maistanut. Kotiin ei tyttären allergian takia olla sitä viitsitty ostaa. Hän kun on allerginen kaikille palkokasveille :(
    Herkulliselta näyttää tuo tekemäsi ruoka <3

    VastaaPoista
  3. Haluaisin ehdottomasti maistaa, mutta ei meidän kaupungista ole mittään mahollisuutta saaha sitä.

    VastaaPoista
  4. Eniten tuossa häiritsee nimi. "nyhtö" tai "pulled". Mistä se on nyhdetty? Tulee mieleen kaura, jonka kuoret avataan ja se jauho sieltä sisältä otetaan talteen tuohon muovipurkkiin ja kaupan hyllylle.

    VastaaPoista