perjantai 5. elokuuta 2016

600 eurolla lastenvaatteita yhden tunnin aikana

Tuntuu että ei laannukaan se lastenvaatebuumi tiettyjen merkkien osalta. Tällä viikolla on ilmestynyt uusien mallistojen ekat dropit ainakin Gugguulta ja Mini rodinilta, ja eräässä facebookin ryhmässä joku hehkutti ostaneensa lapselleen pelkästään Gugguuta yli 600 eurolla. Kyllä, lastenvaatteita ja yhdelle lapselle. Eikä hän ole ainut, kyllä sovituskuvia alkoi tulla siihen tahtiin että useimmilla on mennyt monta sataa jo tuohon ekaan droppiin. 

Screenshot Gugguun sivuilta

Myönnän itsekin olevani välillä fanaattinen, mutta en I K I N Ä tuhlaisi noin paljon kerralla tyttöjen vaatteisiin vaikka niistä saisikin osan takaisin joskus myymällä. Tämä siis minun mielipiteeni, ne joilla raha kasvaa puissa tehköön niin. Olisin minäkin halunnut tytöille ainakin rosen väriset frillamekot mutta eihän niitä mitenkään kerennyt saada kun olivat kuulemma taas minuuteissa loppuneet. En edes päivystänyt tällä kertaa netin äärellä kun tiesin sen olevan turhaa. Tuossa ylläolevassa kuvassa näkyy osa mekoista joissa on vielä isoja kokoja jäljellä, mutta pienet myydään heti loppuun. Tummansininen eli blueberry ei näy tuossa ollenkaan ja sitten taisi myös olla joku toinenkin tummemman pinkki kuin nuo, olisiko ollut winered?

Tavallaan se on hieman hullua maksaa melkein satanen kahdesta lasten mekosta. Mutta koska Gugguu <3 Jospa me tällä kertaa jäätäisiinkin ilman, tai kuin taikaiskusta saisin nuo jostakin halvemmalla. Olen tehnyt kyllä sellaista tyhjennystä taas tyttöjen kaapissa että ei haittaa jos sinne eksyisi vain kaksi mekkoa lisää. Pakettina olen myynyt ja myyn edelleen eteenpäin pieneksi menneitä vaatteita ja joitakin sellaisia jotka vielä mahtuu mutta ei tule vaan käytettyä.

Vimman uusia lettejä odottelee myös melko moni. Minäkin haluaisin itselleni uudet lettileggarit siinä uudessa värissä, vaan saa nähdä meneekö montaa sekuntia kun nekin on myyty. Kukaan ei sitä paitsi vielä tiedä, mikä maaginen päivä tässä elokuun aikana ne on myynnissä...! Jännittävää.


 Kuvat @vimmacompany instagram-tililtä



18 kommenttia:

  1. Huh, mulle tuli hiki pelkästä ajatuksesta :D Mutta mäkin eilen kyllä mielessäni mietin, että jotkut kyllä tosiaan hullaantuivat ja mikäs siinä jos kassa kestää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä välillä hullaannun, mutta hieman maltillisemmilla summilla. :)

      Poista
  2. Mä odotan sitä hetkeä, että hullaannun noihin. Gugguun vaatteet ovat ihan nättejä, Mini Rodiniltakin osa, mutta osa on niin kaameaa kuraa ettei mitään tolkkua... :D
    Ei kai siinä, jos on rahaa millä ostella ja mieli tekee, itse en iki päivänä laittaisi tuollaisia summia, huh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, monesti ne rumat kuosit ei iske sillä hetkellä kun ilmestyy mutta joskus käy niin että lämpenen mutta sitten on jo liian myöhäistä! :D

      Poista
  3. Minä en kyllä koskaan laittaisi yhteen mekkoon tuollaista hintaa, varsinkaan jos kyseessä on käyttövaate, huh huh. No toisilla on millä mällätä ja ne mällätköön rauhassa.

    VastaaPoista
  4. Joo, ei oo kyllä varaa tollaseen törsäämiseen. Joillakin sitä on rahaa ja joillakin ei. Mulle on pääasia et pikkumiehellä on puhtaat ja ehjät vaatteet päällä. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä itse tykkään leikitellä erilaisilla väriyhdistelmillä jne, kai se on harrastus sekin. :)

      Poista
  5. Mä en kyllä voi oikeesti käsittää miten voi tuhlata niin paljon rahaa johonkin vaatteisiin. Mä en itse edes tykkää noista gugguun ja mini rodinejen vaatteista erityisemmin ja meiltä ei taida löytyy sellaista ainuttakaan. Oon hurahtanut hempeisiin tyttömäisiin vaatteisiin, jossa on ehkä jotain kukka kuvioita ja hempeitä värejä. Shoppailen siis perus kaupoissa ja välillä pompin aleissa :D

    VastaaPoista
  6. Minä en sose/sormiruokailevien ja alle 3-4-vuotiaiden kohdalla ymmärrä noiden kalliiden merkkivaatteiden haalimista. Ainakin meillä (2,5v ja 1,5kkn ikäiset pojat) lähes jokainen vaate on kärsinyt puklu/sosetahra/oksennus/kakka/tussi/you name it -katastrofin ja en voisi ikinä ostaa arkeen enkä edes juhliin kovinkaan kalliita vaatteita, kun saisin sydän kurkussa ensin pelätä niiden puolesta ja myöhemmin itku kurkussa yrittää poistaa niistä tahroja. Siksi meillä mennään vaatekauppaan h&m:lle, halpa-halliin, cittariin/prismaan ja kalliimpaa jos etsin, lindexille. Ja samat vaatteet kiertää sitten pojalta pojalle, jos tahrat vaan on hinkattu irti. Ja silti saan tosi paljon kehuja poikien kivoista vaatteista, ne on maulla valittu massamuodin seasta. Eihän tää oo mitenkään ekologista eikä pienyrittäjien tukemista ja sorran kolmannen maailman ihmisiä, mutta muuhun ei oo varaa. Paitsi ulkovaatteisiin panostan käytännön syistä, mutta niissäkin mennään toiminnallisuus edellä. Musta merkkivaatteet pienillä lapsilla on ihan rahan tuhlausta - tai sit pitää olla ihan älyttömän siististi touhuavat penskat. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih eilen kirjoittelinkin miten saa suht helposti tahrat pois vaatteista. :D kuten kerroin niin meillä on käytössä nekin kalliimmat, ja alla olevassa kommentissa on hyvin kiteytetty syitä miksi panostaa kalliimpaan.

      Poista
  7. Tavallaan tähän vois heittää vastakommentin. Mä en koskaan pistäis monta kertaa rahaa kuussa meikkeihin. Mä en ostais kalliita kenkiä. Mä en koskaan laittais satasia omiin vaatteisiin. Mä en koskaan kaatais rahoja kurkusta alas. En ostais syöpäkääröjä. Mä en koskaan hankkis Guessin laukkua.

    T. Gugguuta 300 eurolla ��

    Jokaisella menee ne rahat johonkin. Miks sitä ihmiset edelleen nykypäivänä jaksaa päivitellä toisten rahankäyttöä? Pääasia, että lapsella on siistit vaatteet (makso ne kirpparilla 2e tai sit hunajaa gugguulla), ruokaa naaman edessä ja katto pään päällä.

    Mulle se on myös vähän kiertävä juttu. Mä myin vaatteita samalla summalla ennen näitä droppeja, kun ostin. Koskaan ei saa ja kannata ostaa yli varojen. Sitä pitäs muistutella kaikille jatkuvasti, kun nää huumat iskee.

    Tän lisäks haluun osittain olla vaatebloggari, joten onhan niitä vaatteita hyvä esitellä blogissaki ��

    Ei mulla muuta. Mielenkiintonen postaus! Ps. Ne frillat on oikeesti ihanat ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä pointti!

      Itsekin olen aiemmin kertonut kuinka näillä vaatteilla saa joskus jopa voittoa kun ne myy, henkkamaukkaa saa kirppiksellä kaupata pitkään eikä aina mene edes ilmaiseksi.

      Oma ajatus tässä oli ehkä se, kuinka "uskaltaa" kerralla ostaa niin paljolla. Tosin nyt kun asiaa ajattelee, monella se raha menee turhuuksiin kuten vaikkapa pariin baarireissuun josta ei jää mitään käteen.

      Mutta hyvä muistutus itselle: jokainen käyttäköön rahansa mihin haluaa.

      Tämä lastenvaateharrastus on ekologinen kun yksi suosittu vaate saattaa kiertää monella käyttäjällä ja myymällä saa ostorahaa johonkin seuraavaan kivaan.

      Ja frillamekot vaan on niin ihania. ;)

      Poista
    2. Hyvä pointti!

      Itsekin olen aiemmin kertonut kuinka näillä vaatteilla saa joskus jopa voittoa kun ne myy, henkkamaukkaa saa kirppiksellä kaupata pitkään eikä aina mene edes ilmaiseksi.

      Oma ajatus tässä oli ehkä se, kuinka "uskaltaa" kerralla ostaa niin paljolla. Tosin nyt kun asiaa ajattelee, monella se raha menee turhuuksiin kuten vaikkapa pariin baarireissuun josta ei jää mitään käteen.

      Mutta hyvä muistutus itselle: jokainen käyttäköön rahansa mihin haluaa.

      Tämä lastenvaateharrastus on ekologinen kun yksi suosittu vaate saattaa kiertää monella käyttäjällä ja myymällä saa ostorahaa johonkin seuraavaan kivaan.

      Ja frillamekot vaan on niin ihania. ;)

      Poista
  8. Ajatuksia herättävä ja hyvä postaus! :) mä itse olen nii pihi että en ikimaailmassa voisi tuhlata kerralla tollasta summaa...en vaatteisiin enkä oikeestaab mihinkään muuhunkaan:D ellei ihan pakko ole...juuri ostin tytöille uudet turvaistuimet hyvästä alesta, siltikin summa kipusi yli 300 euron ja tuskahikk valui otsalla xD

    VastaaPoista
  9. Kommentti karkas 😁 mä en uskaltanut edes katsoa noit droppeja kun oon päättäny säästää yhteen tärkeään juttuun ☺

    VastaaPoista