torstai 9. kesäkuuta 2016

Ensimmäinen korvatulehdus



Me ollaan selvitty lähes 2 vuotta ilman ainuttakaan korvatulehdusta, mutta tällä viikolla molemmilla tytöillä todettiin ensimmäinen sellainen. Helmi on yskinyt jo pitkään ja toissayönä yski niin että oksensi sänkyyn. Seuraavana aamuna lähdin pienten kanssa teekoohon istuskelemaan, ei onneksi tarvinnut pitkään jonottaa kun oltiin ensimmäisiä lapsellisia asiakkaita. Hoitaja kyseli ja kirjasi oireet, ja pian lääkäri tuli katsomaan molemmilta korvat ja tulehdushan siellä, kummallakin toisessa korvassa. Vähän vaan kyllä vieläkin kyseenalaistan sen kun esim. lapsen kova itkeminen saattaa saada korvat punoittamaan sen verran että on vähän vaikea saada selvää onko diagnoosi tulehdus vai ei. Noo, koitan nyt luottaa lääkäriin tässä asiassa. Mutta hieman kyllä harmittaa miksen jaksanut kyseenalaistaa kun törmäsin myöhemmin tällaiseen: 


"Pikkulasten korvatulehdus paranee usein ilman antibiootteja

Pikkulasten välikorvantulehdukseen ei tulisi määrätä antibiootteja ensimmäisellä lääkärikäynnillä. Alle kaksivuotiaille penisilliinistä on vain harvoin apua. Tämä todetaan brittiläisen lääkärilehden julkaisemassa hollantilaistutkimuksessa. Antibiootteja suositellaan usein määrättäväksi juuri näille lapsipotilaille, koska heillä on suurin riski sairastua jälkitauteihin.
Hollantilainen tutkimusryhmä tarkasteli amoksisilliini-penisilliinin vaikutuksia 240 lapsella, joilla oli välikorvantulehdus. Lasten ikä oli puolivuotiaasta kahteen vuoteen. Lääkkeen vaikutusta arvioitiin tarkkailemalla lasten korvasärkyä, itkuisuutta, ärtyisyyttä ja välikorvan tilaa. Lumekontrolloidussa satunnaistetussa tutkimuksessa vain yksi kahdeksasta lapsesta sai apua antibiooteista neljässä päivässä. Pikkulasten välikorvatulehdusta hoidetaan yleisesti antibiooteilla, vaikka lääkevastustuskykyisten mikrobikantojen määrä on kasvussa juuri antibioottien sekä liika- että väärinkäytön vuoksi. Hollanti on kuitenkin poikkeus, sillä siellä vain pieni osa tulehduksista hoidetaan antibiooteilla. Kuitenkaan tulehduksen jälkitautien määrä ei ole Hollannissa suurempi kuin muissa maissa, joissa antibioottihoitoa käytetään. Lasten välikorvatulehdusten syynä on useimmiten jokin virus, johon antibiootit eivät pure.

Uutispalvelu Duodecim
(British Medical Journal 2000; 320: 350-354)"


Antibiootithan ne määrättiin. Harmittaa, kun Lilja joutuu jo alle vuoden ikäisenä syömään ensimmäisen antibioottikuurinsa mutta eikai se auta. Eniten siinä huolettaa se kun vastustuskyky heikkenee niin kovin. No maitohappobakteereja annan muutenkin, jospa suolisto ei menisi ihan sekaisin. Siinäkin täytyy muistaa se, ettei anna niitä samanaikaisesti vaan vaikka pari tuntia myöhemmin jotta antibiootit ei tapa maitiksien vaikutusta. 

Veikkaan että Helmillä on saattanut aiemminkin olla korvatulehdus mutta mennyt itsestään ohi. Muistan kun minulla itselläni oli lapsena usein korvatulehdus, ja en mielelläni edes aina kertonut äidille koska pelkäsin lääkäriin menoa. No tulihan se aina ilmi kun olin niin kipeä. Kerran, olinkohan 4 tai 5 vee, huusin, kiroilin ja rimpuilin pelkästä korvaan katsomisesta niin että oli siinä useammalla hoitajalla pitäminen ja äidillä varmaan hävetti kun koko poli kaikui... Oli se niiiin inhottavaa! Jospa omat tytöt selviäisi vähillä tulehduksilla.


Oletteko te ottaneet lapselle aina antibioottikuurin korvatulehduksen iskiessä? Mitä vaihtoehtohoitoja olette kokeilleet?





8 kommenttia:

  1. Meillä on kokemusta tuosta korvien punoituksesta itkun vuoksi. Oltiin infektioastman vuoksi hakemassa avaavaa lääkettä pääterveysasemalla, johon meidät oli ekan annoksen jälkeen ylilääkäri omalta asemalta lähettänyt. Tuolla toisella asemalla lääkäri kuitenkin päätti, ettei lapsella henkeä ahdista vaan korvatulehdushan se on kun kerta korvakin punoittaa. Hoitajienkin vastusteluista huolimatta meidät lähetettiin kotiin tai siis lähimmälle yksityiselle ja emme tosiaan ikinä hakeneet niitä antibiootteja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, eli se voi olla melko yleistä että korvatulehdukseksi tulkitaan automaattisesti se korvien punoitus. :/

      Poista
  2. young livingin eteerisillä öljyillä ja muilla homeopaattisilla hoidetaan suurin osa sairauksista meillä, paitsi että meillä nykyään sairastellaanki tosi tosi harvoin, entiiä vaikuttaako se kun alettiin käyttään öljyjä.. kannattaa tutustua niihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo young livingit ei ole tuttuja, täytynee tutustella. Homeopatiaa kokeiltiin Helmin vauva-aikana huonoihin yöuniin, mutta ei ollut minkäänlaista vaikutusta.

      Poista
  3. Meillä on molemmat syöneet kuureja vauvasta asti. Luotan lääkäreihin korvien katsomisen osalta. Meillä on aina ollut nestettä korvassa. Mieluummin kuuri ja kipu (sekä tulehdus) pois entä valvomista, lisää valvomista, kipua, huutoa ja kamalia jälkitauteja. Täällä ei kuuria oo annettu, jos on sanottu että vähän punoittaa. Ja jos tulehdus on korvakäytävässä niin siihen auttaa vain tipat, ei suun kautta otettava antibiootti.

    Maidon juominen altistaa korvatulehduksille... Muista, että jos tulee 3-4 tulehdusta, niin vaadit heti päästä putkitukseen. Siihen loppui vaivat vihdoin 2v taistelun jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu mä kuulin myös tosta jos "liikaa" juo maitoa. Vauvaltahan sitä ei voi oikein rajottaa, mutta Helmi voi juoda välillä muutakin. :)

      Poista
    2. Joo siis huonosti kirjoitin, nimenomaan näin kuin sanoitkin :) Meillä "vasikka" joi tunnin-kahden välein :)

      Poista
  4. Meillä lapsi saa useamman tulehduksen vuodessa. Meidän luottokonsti on ollut pieni leikattu pala valkosipulia paperiin tai kankaaseen käärittynä korvakäytävän suulla. Ei saa olla niin pieni että voi luiskahtaa korvaan ja täytyy estää, ettei leikkuupinnoilta pääse nestettä suoraan iholle. Meillä pysymistä on autettu pannalla tai pipolla. Pidetty niin pitkään että oireet katoavat. Lievittää kipua ja poistaa tulehdusta.

    Aiemmin syötiin ekan kerran kohdalla yksi antibioottikuuri, mutta kokeiltiin seuraavassa tätä. Neljät räkäisen flunssan jälkeen alkaneet tukehduskipuoireet on tällä kadonneet. Nytkin istuu juuri sohvalla sipuli korvassa, itse pyytää nykyisin kun korvaa alkaa särkeä. Halpa ja helppo ainakin kokeilla :)

    VastaaPoista