torstai 14. huhtikuuta 2016

Kotiäidin uusi hymy

Suun hyvinvointi ja kaunis hymy on minulle tärkeitä juttuja. Olen kerran vuosia sitten käynyt hampaidenvalkaisussa, mutta siitä on tosiaan aikaa jo n. 8 vuotta. Hampaat tietenkin tummuu ajan myötä, ja siihen vaikuttaa se mitä syö. Itse en juo esim. kahvia enkä teetäkään kovin paljon, eikä hampaani olekaan olleet ihan tummuneemmasta päästä. Kuitenkin ajatus valkoisemmasta hymystä kiehtoi, ja pääsinkin tekemään yhteistyötä Koulukadun hymyn kanssa, jossa käsittelyn minulle teki ihana Katriina Järvelä. 



Meillä synkkasi Katriinan kanssa heti. Juttua riitti puolin ja toisin, yhteisiä kiinnostuksen kohteitakin löytyi niin oli helppo jutella. Kun saavuin vastaanotolle tuli lämmin olo, siis sillä tavalla että tunsi itsensä tervetulleeksi ja tärkeäksi. Itselläni ei ole hammaslääkäripelkoa, mutta voisin kuvitella että varsinkin he jotka kärsivät siitä kokevat tärkeäksi juuri tuollaisen kohtelun kun saapuvat hammaslääkäriin. 

Ensin täytettiin esitietolomake jossa kysyttiin mm. onko mitään perussairauksia. Ennen itse valkaisua ja sen yhteydessä tehtiin perusteellinen tarkastus, hammaskiven poisto, puhdistus ja fluoraus. Siitä on jo muutama vuosi (hups!) kun viimeksi olen käynyt hammaslääkärissä ja mietin että löytyyköhän sieltä reikiä... Ei löytynyt reikiä suustani, jipii! Mikään noista käsittelyistä ei sattunut. 


Sitten päästiin itse vaalennukseen. Hampaiden pinta käytiin läpi hohkakivellä. Tämä sen vuoksi, että hampaasta tulee vastaanottavaisempi vaalennusaineelle. Sen jälkeen hampaat puhdistettiin ja laitettiin suuhun laite, joka auttaa pitämään suun avoinna. Myös ikenet suojattiin. Itse valkaisuaine oli punaista, ja ellei paremmin tietäisi saattaisi sitä luulla vereksi. :D Valkaisuaineen annettiin vaikuttaa 3 x 15 min, eli yhteensä 45 min mutta välissä se poistettiin ja lisättiin uusi kerros. Viimeisellä kerralla tunsin muutaman kerran vihlontaa, mutta se oli aika lievää. Nopeasti meni aika, meinasin jopa nukahtaa siihen tuoliin (varmaan osittain sen vuoksi että yöt ovat olleet melko levottomia, thanks to Helmi & Lilja...). Sitten koittikin hetki kun Katriina ojensi peilin ja sain ihastella lopputulosta. Juuri sellainen luonnollinen hymy, mutta kuitenkin selkeästi kirkkaampi kuin aiemmin. En minä mitään Hollywood-hymyä mennytkään hakemaan, vaan luonnollista lopputulosta. Sain mukaani pari buranaa jos alkaa enemmän vihlomaan ja myös Opalescence-hammastahnaa jota voi ostaa Koulukadun hammaslääkäreiltä 25 eurolla kun se apteekeissa maksaa reilun kympin enemmän. 

Saman päivän iltana vihlontaa oli enemmän joten otin särkylääkettä lisää. Ei se kuitenkaan ollut niin kovaa ettei sitä olisi sietänyt. Tuo vihlontakin on niin yksilöllistä, toisilla vihloo enemmän ja toisilla ei juuri lainkaan.


Koulukadun hymyllä on nyt tarjouksessa Kauniit hampaat-paketti, joka sisältää tarkastuksen, hammaskiven poiston, puhdistuksen, fluorauksen ja valkaisun vastaanotolla hintaan 220 e (norm. 358 e) ja ajan voi varata puhelimitse numerosta 044 739 3377. Hampaiden valkaisu ei sovi lapsille, raskaana oleville & imettäville tai hammas- ja iensairauksista kärsiville.



Olen itse tosi tyytyväinen valkaisun tulokseen, kuvien oton jälkeen tuntuu että hampaat ovat vaalenneet vielä hieman lisääkin. Kiitän Koulukadun hymyä ja erityisesti Katriinaa, ehkä tapaamme vielä! :)







6 kommenttia:

  1. Kyllä vaan valkoiset hampaat kruunaa koko olemuksen. Ihana hymy! <3

    VastaaPoista
  2. Ihana hymy! <3 Olen haaveillut kauan hampaiden valkaisusta, mutta toistaiseksi se on jäänyt kokeilematta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) Suosittelen kyllä tätä, kun on melko iisi toimenpide, potilaalle siis. Toki nuo vihlomiset ja muut on yksilöllisiä jokaisella, mutta rohkeasti vaan.

      Poista
  3. Hei! Tosi kiva kun kävit! Hyvältä näyttää :-)!

    VastaaPoista