tiistai 9. helmikuuta 2016

Lomantarpeessa


Liljan hulinaöitä on kestänyt jo ainakin pari kolme viikkoa. Eihän meillä ole vielä yhtään yötä kokonaan nukuttukaan enkä oleta että niin tapahtuu vielä pitkään aikaan, mutta kyllä saisi riittää nuo puolen tunnin-tunnin välein heräämiset. Viime yö oli poikkeus, ja uskallanko kertoakaan että heräsi vain kahdesti syömään! Sen verran taikauskoinen olen että kun ääneen sen sanoin varmasti ensi yönä jatkuu sama show... 

Tiedän että se on vaihe joita tulee ja menee. Kyllä tässä silti alkaa välillä olla pienen loman tarpeessa, ja sellainen suodaankin tulevana viikonloppuna kun pääsen yksin juhlimaan systerin syntymäpäiviä Syötteelle! Helmi menee mummolaan ja Lilja jää isin kanssa. Hyvin ne pärjää. Mutta mahdanko itse saada silti unta ollenkaan...? Jää nähtäväksi.

Haluttaisi käydä jossain kauempanakin tässä kevättalvella, jos ei nyt ihan ulkomaille pääse niin esim. Levillä voisi piipahtaa. Miehen kanssa tai sitten ihan tyttöporukalla, on tässä ihan pientä suunnittelua ilmassa ollutkin tyttöjen kanssa mutta saa nähdä onnistuuko. Ihanaa olisi jos saisi piiitkästä aikaa muutaman kaverin kanssa viettää aikaa ihan rauhassa. Kaikesta tällaisen miettimisestäkin vaan tulee jotenkin syyllinen olo, että saako äiti ottaa tuollaisen oman viikonlopun ja onko lapsenvahteja tai no onhan se isi kotona mutta silti. Se vaan on niin että jos pääsee jossakin käymään lataamassa akkuja jaksaa pyörittää sitä arkea ihan uudella innolla. Noo pistetään suunnitelmat hautumaan, eihän sitä koskaan tiedä. 

Tänäänkin kyllä saan oman hetken itselleni, kun menen ensimmäistä kertaa Rosenterapiaan. Mitä on Rosenhoito?

"Rosenhoidossa kohdistetaan huomio lihaksiin joiden pitäisi liikkua, mutta jotka eivät liiku. Hoidon tarkoituksena on lisätä tietoisuutta kehossa, löytää jännitysten ja rajoitusten todellisuus. Jännityksien vapautuminen avaa uusia mahdollisuuksia sekä lihaksille että tunteille. Fyysinen rentoutuminen sallii lisää tilaa keholle ja mielelle. Tähän tilaan tulee uusia mahdollisuuksia, jotka ovat lähempänä omaa todellista luontoa ja olemusta. Kun ihminen on yhteydessä todelliseen minuuteensa, keho toimii vapaasti ja pidäkkeettömästi."

Olen kuullut tuosta hoidosta aika hurjiakin juttuja, esim. jokin muistijälki kehossa avautuu ja muistaa jonkin sellaisen asian jota ei ole tiennyt tapahtuneenkaan tai siis muista. Itse nyt lähinnä menen kokeilemaan saisiko tähän jäykkään kroppaan jotakin selkoa, mutta tosi innoissaan ja avoimin mielin kyllä menen. 


Mitä mieltä sinä olet äitien/isien omista lomista, entä oletko käynyt Rosenterapiassa?





12 kommenttia:

  1. Kyllä jokainen tarvii omaa aikaa vaikka ei sitä kauheesti itselläkään ole viime aikoina ollut =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Arki-iltoina saankin ihan mukavasti omaa aikaa esim. liikunnan parissa (2-3 kertaa/vko).

      Poista
  2. Mulla kolme lasta,ja kotona hoidan niitä.Olen säännöllisesti käyny vähän vapaalla.Tunnen että olen parempi äiti, kun osaan ottaa myös omaa aikaa..Jaksan lasten kanssa hyvin,ja koen kaikille hyväksi,että kun äiti voi hyvin voi myös muut.
    Nauti vapaasta,me kaikki ansaitsemme sen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on..olisi mukava vaikka kerran kuukaudessa tai parissa käydä jossakin yön yli ihan yksin. :)

      Poista
  3. Rosen terapia kuulostaa ihanalta! Tsemppiä ja jaksuja!

    VastaaPoista
  4. Mä olen kuullut että Rosen terapiassa moni alkaa itkemään, kun mielen ja kehon lukot aukeaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa olin kuullut minäkin. Oli kyllä ihan mielenkiintoinen kokemus käydä siellä eilen.

      Poista
    2. Saako kysyä alkiko sua itkettämään.

      Poista
    3. Ei varsinaisesti, mutta saattoi siinä pari kyyneltä tulla.

      Poista
  5. Moikka! Tulin katselemaan millainen sinun blogisi on ja tämähän on aivan ihana! Liityin lukijaksi. :)

    Olen sitä mieltä, että vanhemmat tarvitsevat ehdottomasti omaa-/vapaa-aikaa! Sitten sitä arkea jaksaa ihan erilailla kun saa välillä keskittyä muuhunkin kuin lastenhoitoon. Ja se ikävä joka niitä omia mussukoita tulee kun ovat hoidossa jossakin, on jollain tapaa hyvä tunne. Miten ihanaa onkaan hakea lapsi/lapset kotiin ja halata heitä.

    Tuosta rosenterapiasta en olekaan koskaan kuullut aikaisemmin, kuulostaa kyllä mielenkiintoiselta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva juttu kun tulit! :)

      Esikoinen on ollut pari kertaa mummolassa yötä ja on se vaan mieletön se ikävän tunne, mutta siis hyvällä tavalla. Ja tosiaan sitten kun kotiin tulee tahtoo vain halia. <3

      Poista