torstai 7. tammikuuta 2016

Alelöydöt Kicksistä


No joko nyt voi sanoa että joulu on ohi? Jes. Eilen kerättiin viimeisetkin koristeet pois, ollaan myöskin oltu niin tehokkaita että aloitettiin pyhäpäivä kunnon siivouksella. Vaihdettiin myös huoneita, siis Helmin huoneesta tuli meidän huone ja toisin päin. Se meidän kamari oli niin ahdas, että ei edes vaatehuoneen ovea saanut kiinni kun otti kiinni sänkyyn. Helmi ei tarvitse niin paljon tilaa vielä, joten näin päätettiin. Ja kyllä Helmin huoneesta kiva tulikin. Täytyy vielä hienosäätää niin voi sitten räpsiä kuvia blogin puolelle. Siirrettiin myös Helmi "isojen tyttöjen sänkyyn", ja ainakin päikkärit ja ensimmäinen yö siinä meni hyvin. Näin ne asiat etenee ja etapit seuraa toisiaan <3


Sunnuntaina käytiin äidin, systerin ja kummitytön kanssa ideaparkissa vähän shoppailemassa. Olen hieman jäänyt koukkuun siellä olevaan Kicks-myymälään jossa siis myydään ihanaa kosmetiikkaa. Aiemmin kerroin täällä ostamistani Make Up Storen luomiväreistä jotka ovat ihan lemppareitani, lähes päivittäisessä käytössä (paitsi kotipäivinä jolloin en jaksa panostaa). 


Siellä oli kivoja tarjouksia, kuten tuo bareMineralsin Collectors Edition lahjapakkaus joka sisältää irtomineraalijauheen ja Flawless Application Brush -siveltimen. Oli puoleen hintaan eli n. 22e jäi hintaa. Tämä minun täytyi kinuta äitiä ostamaan ;) testattiin siellä tätä fairly light-sävyä ja se jäi hieman tummaksi omalle iholleni muttei mitenkään häiritsevästi, kun häivyttää kunnolla pitäisi tulla ihan hyvä tulos. Hassua kyllä, tämä merkki on minulle aivan uusi tuttavuus!

BareMineralsista sanottua: 

"BareMinerals on johtava mineraalimeikkien valmistaja. BareMineralsin tuotteet pohjautuvat 100 % luonnollisiin mineraaleihin. Merkin tuotteet sopivat erittäin hyvin herkälle iholle, koska tuotteet eivät sisällä säilöntäaineita, hajusteita, keinotekoisia väriaineita, parabeeneja tai muita kemiallisia ainesosia.

Luonnollinen lopputulos BareMineralsin avulla

BareMinerals -meikeillä saat luonnollisen lopputuloksen, joka säteilee elinvoimaa. BareMinerals -meikkien avulla voit itse määrittää, kuinka peittävän meikin haluat. BareMinerals meikit sisältävät aurinkosuojan ja ehkäisevät ihoa ennenaikaiselta vanhenemiselta."


Kicksin oman sarjan Clean laundry-tuoksuinen (ah, vastapestyn pyykin tuoksu!) suihkugeeli oli alle 4 euroa. Tämä on niiiin ihana, olen jo testaillut.


Tämä ei ollut alessa, mutta oli pakko saada. Hinta n.17 e. Aivan I H A N A T sävyt noissa luomiväreissä! Luonnossa vielä herkullisemmat kuin kuvassa. Myös tämä Viva la Diva on minulle ennestään tuntematon, mutta jatkossa varmasti tulen ostamaan tämänkin merkin tuoteita lisää.

Viva la Divasta sanottua:

"Ruotsalainen Viva la Diva on vuosituhannen vaihteessa perustettu tuotemerkki, joka on erikoistunut kukkaroystävällisiin meikkituotteisiin. Tuotemerkin periaatteena on ajatus, että jokaisella on oikeus tuntea olonsa kauniiksi ja tämä filosofia näkyy sarjan helppokäyttöissä kynsilakoissa, huulipunissa ja luomiväreissä. Tällä hetkellä Viva la Diva onkin yksi suurimmista meikkivalmistajista Pohjoismaiden markkinoilla ja sarjan laajasta valikoimasta on helppo löytää monenlaista täytettä meikkipussiin."

Jep, samaistun tuohon kukkaroystävällisyyteen. Meikkien ei tarvitse aina maksaa useampaa kymppiä ollakseen laadukas ja kestävä.



Täytyy tässä kehua Kicksin loistavaa asiakaspalvelua ja myyjää Jessikaa, joka kiireettömästi ja taitavasti huomioi asiakkaan. Siinä on myyjä oikealla alalla! Laitoin palautteen myös paikalliselle Facebookin puskaradio-palstalle josta palaute tavoitti myös myyjän. Tuntuu että sillä palstalla turhan usein näkee vain negatiivista palautetta niin miksipä ei joskus voisi laittaa näistä hyvistä kokemuksista palautetta myös :)


Jospa siinä oli kosmetiikkaa taas vähäksi aikaa.

Joko olet itse ostanut tälle vuodelle kosmetiikkaa?





8 kommenttia:

  1. Onpa ihania löytöjä! Jo pelkästään pakkausten perusteella satelee sydämiä. :)
    Enpä ole ostanut vielä mitään muuta, kuin tammikuun Livboxin. Siihen se jääkin hetkeksi, kun odotan tietoa tuloistani.

    VastaaPoista
  2. Ihania kosmetiikkalöytöjä olet tehnyt.
    Itse olen ostanut pohjustusaineen, nestemäisen eyelinerin ja uuden irtopuuterin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eyeliner pitäisi muutes itselläkin ostaa, kiitos muistutuksesta :D

      Poista
  3. OOh ja pitkä huokaus mitä paketteja, niin kauniita. Glam Eyes paletin ostin jokunen viikko sitten, ihanat sävyt ja ihana rasia. <3

    VastaaPoista