torstai 26. marraskuuta 2015

Muista Black Friday!

Mikä se sellainen Black Friday oikein on? 


Wikipedia kertoo näin:

"Black Friday (musta perjantai) on kiitospäivän jälkeinen päivä eli marraskuun neljäs perjantai, ja sitä pidetään Yhdysvalloissa kauppojen joulusesongin avauspäivänä. Black Friday on kaupoille vuoden suurin yksittäinen ostospäivä ja ne myyvät erilaisia tuotteita alennettuun hintaan. Kaupat avaavat ovensa normaalia aikaisemmin, yleensä viideltä tai kuudelta, ja ne pysyvät avoinna jopa iltayhteentoista asti. Vuosittain amerikkalaiset kuluttavat päivän aikana kymmeniä miljardeja dollareita.
Nimitys ”Black Friday” juontaa juurensa Philadelphiaan 1960-luvulle, jossa kiitospäivän jälkeistä päivää alettiin kutsua mustaksi johtuen vilkkaasta liikenteestä. Myöhemmin termi levisi ympäri Yhdysvaltoja ja sittemmin merkitys on yhdistetty myös kirjanpidossa käytettäviin väreihin. Alkuvuosi on useille kaupoille vielä tappiollista eli tilinauhoissa punaista, mutta Black Fridaysta eteenpäin tehdään voittoa – eli mustalla kirjattavaa tulosta.
Black Friday on siirtynyt Yhdysvalloissa entistä enemmän verkkokauppoihin. Verkko-ostosten arvo ylitti ensimmäistä kertaa miljardin dollarin rajan vuonna 2012. Suurin osa tarjouksista koskee kulutuselektroniikkaa kuten televisioita, kännyköitä ja musiikkisoittimia."

Tällainen musta perjantai on minulle ihan uusi tuttavuus, hoksasin vaan kun moni nettikauppa ja kivijalkaliike mainostaa niin upeilla tarjouksilla että ihan heikottaa. Itse aion aamulla suunnata ainakin Ideaparkin Zizziin, siellä mm. klo 7-10 on kaikki normaalihintaiset juhlamekot -40 %! Toivon löytäväni sieltä sinne ystäväni häihin mekon. Tiedänkin jo minkä haluaisin, kunpa olisi kokoja vielä jäljellä. Eikä venyisi lähtö lasten kanssa kovin pitkälle että ehtii...

Gugguu mainostaa että -30 % huomenna, mutta äsken katsoin sivuja niin ale alkoi jo nyt! Harmi kun kerkesin tytöille jo aiemmin tilata normihinnalla sieltä burgundyt jumpsuitit mustalla vetoketjulla eikä olla keretty vielä edes pitämään. Mainion nettikaupassa kaikki AW15 tuotteet -40 % huomenna, ja monessa muussa paikassa vaikka mitä ihania tarjouksia. Shoppailkaahan huomenna jos tarve on, voihan sitä toki muutenkin vaikkei niin aina tarvisikaan ;) itse ostan nyt vaan tarpeeseen, ei ole ylimääräiselle tavaralle liikoja tiloja. Ja se juhlamekko on se ensisijainen ostos.



3 kommenttia:

  1. Tämä on itsellekin ihan uusi juttu, ihmettelin kun näin tuon tekstin kauppakeskuksen käytävällä :)

    VastaaPoista
  2. Ihan uusi juttu minullekin tuo black friday, pitääpä suunnata kaupoille aleja kurkkimaan :)

    VastaaPoista
  3. Mä en olisi tästä tiennyt mitään ellei lapset olisi valaisseet :) Mukavaa viikonloppua ❤️

    VastaaPoista